H.V. Tuuri antoi Suurmestaruudella vahvan näytön Kuninkuusraveihin – raumalaistunut Marko Vuolukka jännitti tärkeän hevosen menoa Mikkelissä

St Michel -raveissa annetaan näyttöjä Kuninkuusraveihin ja jahdataan sunnuntaina maailmanennätystä.

H.V. Tuuri sinetöi viimeistään Mikkelin St Michel -raveissa asemansa Kuninkuusravien voittajaehdokkaana. Kalevankankaan maineikkaissa raveissa on tänä viikonloppuna jaossa viimeisiä näyttöpaikkoja Seinäjoen Kuninkuusraveihin, jonne hevoset valitaan ensi keskiviikkona.

H.V. Tuuri löi omat näyttönsä pöytään voittamalla suomenhevosten Suurmestaruuden.20 000 euron palkintorahan lisäksi voitto tarkoittaa viimeistään nyt käytännössä varmaa valintaa heinä-elokuun vaihteessa ravattavaan kuninkuuskisaan.

Jo aikaisemmin H.V. Tuuri kuului kuninkuusravirankingien kärkihevosiin. Sen aseman puki sanoiksi kuninkuusravirankingin raadin jäsen Paavo Eloniemi viimeisimmän rankingjulkaisun yhteydessä.

– Oriiden puolella H.V. Tuuri on todella rautaisessa kunnossa ja kova suosikki kuninkuuskisassa, Eloniemi sanoi, vaikka listan kärkeen olikin kiilannut Parvelan Retu.

– Jännittävää aikaa. On toivottava, että saamme pidettyä hevosen huippukunnossa. Kahden viikon kuluttua on sitten kovin koittelemus. Ei ole minulla kuninkuuskilpailussa ollut koskaan hevosta, en tiedä miten se onnistuu. Kerta se on ensimmäinenkin, H.V. Tuurin valmentaja Ossi Nurmonen pohti Hippoksen tiedotteessa.

Vuolukan yksi haave käy toteen

Paikalla Mikkelissä oli myös H.V. Tuurin kasvattajatahon Lootus-Tallin takaa löytyvä Marko Vuolukka. Raumalaistuneen ravimiehen ja H.V. Tuurin tarina vie vuosien taakse. Jo oriin emänemä oli Vuolukan oma hevonen, ja näin myös H.V. Tuurin emä H.V. Kipinä oli hänen kasvattamansa.

– Olin taas erittäin hermostunut, ja vieläkin pamppailee. Tämä on ensinnäkin tietenkin niin legendaarinen kilpailu, että nostaa tämän omaan arvoonsa. Olen suomenhevosiin tykästynyt kovasti, Vuolukka tunnelmoi tiedotteessa.

Vaikka H.V. Tuuri on tiennannut jo lähes 100 000 euroa, aina ei ole näyttänyt yhtä valoisalta.

– Välillä oli vaikeitakin aikoja. Vuosina 2017–18, kun H.V. Tuurilla oli jalkavaivoja, hevoset juoksivat kahteen vuoteen yhteensä 400 euroa. Silloin oli pakko tehdä ratkaisuja: myin kaksi hevosta ja vuokrasin tammat. Kulut pieneni, ja tuli vähän rahaakin, Vuolukka kertoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa helmikuussa 2020.

Vuolukalle H.V. Tuurin paikka Kuninkuusraveissa olisi varmasti unelmien täyttymys, sillä tapahtuma järjestetään hänen kotiseudullaan Etelä-Pohjanmaalla.

Face Time Bourbon hakee maailmanennätystä

Sunnuntainakin ravimaailman huomio keskittyy Kalevankankaalle. Kaksinkertainen Prix d’Amerique -voittaja Face Time Bourbon yrittää 1 609 metrin matkan absoluuttisen maailmanennätyksen 1.07,7 lyömistä.

Sebastien Guaraton valmentama ranskalaisori ravasi edellisessä kilpailussaan kesäkuun lopussa Pariisissa ME-tuloksen 1.09,1 puoli kilometriä pidemmällä matkalla. Omalla lentokuljetuksellaan Suomeen saapunutta maailman tämän hetken ykkösravuria ohjastaa Eric Raffin.

H.V. Tuurin ja Face Time Bourboninkin kaviourat ovat tavallaan leikanneet. Eric Raffin nimittäin ohjasti H.V. Tuuria helmikuussa 2020 Ranskassa, kun ravuri voitti Pariisin Vincennesissä Prix Des Pays Nordiques -lähdön ja otti kylmäveriottelussa kovan tuplamestaruuden.

St Michel -ajon voittajalle on luvassa 80 000 euron ykköspalkinnon lisäksi 10 000 euron bonus uudesta rataennätyksestä.

Nykyisen ennätyksen 1.08,9 haltija ja kisan vuoden takainen sankari Next Direction on yksi kolmesta suomalaishevosesta vauhtimaililla. Ranskasta kisaan saapuu myös Face Time Bourbonin tallikaveri Billie de Montfort, Ruotsista Seismic Wave ja Evaluate sekä Italiasta Viviano.

Turpa turvan kansainvälisten huippujen kanssa lähtöviivalle asettuu myös eurajokelaisomisteinen Grainfield Aiden.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut