Idea urheilujohtajan palkkaamisesta Lukolle lähti taustayhdistyksestä

Muutoksen tuulet puhaltavat parhaillaan raumalaisessa jääkiekossa. Lukko uusi strategiaansa, brändiään ja organisaatiotaan.

Muutoksen tuulet puhaltavat parhaillaan raumalaisessa jääkiekossa. Lukko uusi strategiaansa, brändiään ja organisaatiotaan.

Raumalaiskiekkoilun Tuella on luonnollisesti näppinsä pelissä. Tuesta on lähtöisin, että Lukko perusti urheilujohtajan viran, jota hoitamaan asettuu Kalle Sahlstedt.

– Siitä on puhuttu usein. Kaikki lähti yhdestä kesäakatemiasta, jossa päätettiin laittaa kesken jäänyt asia eteenpäin, Raumalaiskiekkoilun Tuen puheenjohtaja Rafael Eerola paljastaa.

– Ryhdikäs omistajaohjaus on sitä, että jos nähdään jotain puutteita, siihen puututaan. Minusta se kuuluu asiaan.

Tuen johtoportaassa nähtiin tuolloin, että Lukon toiminta vaatii siirtoa napsun verran lähemmäs kohti huippu-urheilun vaatimustasoa.

Siksi Lukolla on jo päätoimiset valmentajat A-, B- ja C-nuorilla, urheilujohtaja ja myös valmennuspäällikkö Timo Elon persoonassa.

– Se on tärkeää, että Lukon juniori saa polun. Korttelikiekon aloittavalle pienelle juniorille piirretään polku, miten hän voi halutessaan päästä liigaan, KHL:ään ja NHL:ään, Eerola kuvailee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut