IL: Lukon mestarivalmentaja niputtaa, mikä SM-liigan mollatussa otteluohjelmassa on eniten pielessä

Pekka Virta ottaisi otteluohjelman rakentamisessa mallia Ruotsista.

| Päivitetty

Rauman Lukon mestarivalmentaja Pekka Virta ottaa nykyään ajankohtaisiin SM-liigapuheenaiheisiin kantaa Iltalehden jääkiekkoanalyytikkona. 

Kestopuheenaiheita ovat sarjajärjestelmä ja otteluohjelma. 

Tuoreimmassa puheenvuorossaan Virta kertoo, mikä hänen mielestään SM-liigan otteluohjelmassa on eniten pielessä.

– Se iso pihvi, mistä ei puhu kukaan, on siinä, että ei missään maailman palloiluliigassa pelata sarjaa yhtä typerästi kuin Suomessa, Virta sanoo Iltalehdelle

– Me pelataan maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja lauantai. Suomessa ei ole mitään järjestystä missään. Sen voi todeta vertailemalla liigojen tärkeintä myyntivalttia eli sarjataulukoita sekä tulevaa peliohjelmaa, joka myös on kannattajille tärkeä.

Virran kommenttiin voi lisätä sen, että SM-liigaa on pelattu myös sunnuntaisin, siis jokaisena viikonpäivänä.

Esimerkiksi sarjan kärjessä tilanne on ollut pitkään se, että Lukko on pelannut enemmän otteluita kuin pahimmat kilpakumppanit Ilves ja Tappara. Lukko on johtanut pitkään sarjaa, mutta rästipelien potentiaalisten pisteiden kanssa tilanne olisi voinut olla toinen.

Yleisön on vaikea seurata SM-liigaa. 

Selkeämpi ohjelma parantaisi jopa pelien tasoa ja tunnelmaa

Vertailukohtaa Virta hakee Ruotsista, jossa valmentaa nykyään kolmanneksi korkeimman tason Nybro Vikingisiä. Joukkue taistelee muuten lohkonsa kärjessä suorasta paikasta Hockey Ettanin välieriin ja nousupeleihin.

Ruotsissa Virta on seurannut myös paikallista pääsarjaa SHL:ää, jonka otteluohjelma on selkeä. 14 joukkueen sarjassa pelataan pääsääntöisesti täydet kierrokset tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin.

Yleisö tietää, koska pelataan, ja sarjataulukko kertoo todelliset voimasuhteet.

– Vaikka Ruotsissakaan ei viikolla päästä samaan tunnelmaan kuin lauantaisin, niin suurin ero näkyy nimenomaan arkipeleissä. Suomessa voi tiistaina olla yksi uninen peli, kun taas Ruotsissa kaikki pelaavat. Silloin kierrosta myös seurataan, koska nyt on jääkiekkopäivä, Virta toteaa.

Selkeämpi otteluohjelma voisi Virran mukaan johtaa laadukkaampiin otteluihin niin pelin tasoltaan kuin tunnelmaltaan. Hän luettelee muutaman asian, joita iso yleisömäärä jäällä edesauttaa, ja jotka taas voivat olla toisaalta katsojien mieleen.

– Pelaajat takakarvaavat ja heittäytyvät. Jokaisesta pienestä nokkapokasta tulee tunnetiloja. Ihmiset saavat elämyksiä ja haluavat tulla uudestaan.

Useat liigavalmentajat ovat kritisoineet otteluohjelmaa myös urheilullisesti epäreiluksi, koska joukkueiden rasituserot yksittäisissä otteluissa voivat olla melkoiset.

Toisessa haastattelussa SM-liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä kertoo Iltalehdelle, mitkä ovat Suomessa suurimmat ongelmat otteluohjelman rakentamisen kannalta.

Yksi on se, että Suomessa liigassa pelaa 15 joukkuetta, jolloin kaikki joukkueet eivät voi pelata täydellä kierroksella.

Toinen ongelma on, että suurimmissa halleissa esimerkiksi Tampereella, Helsingissä ja Turussa järjestetään paljon muitakin isoja tapahtumia kuin liigaotteluita. Kun suuret konserttikiertueet pysähtyvät Suomessa, SM-liiga joutuu väistämään.

SM-liigan otteluohjelma on ollut puheenaiheena jälleen tällä kaudella: 

”Pitää muistaa, että tätä bisnestä ei tehdä urheilu edellä, kun bisneksestä kuitenkin on kyse ja hengissä säilymisestä. Jo vuosikymmeniä on tehty monenmoisia lehmänkauppoja siitä, kuka haluaa missäkin pelata ja minä päivänä, että tulee yleisöä ja matkustaminen on järkevää.”

Lukon mestarivalmentaja Pekka Virta Iltalehdessä (21.12.)

”Arto I. Järvelän pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja olla jämäkämpi näissä päätöksissä nimenomaan SM-liigan ja liigajoukkueiden kannalta. ”

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen C Moren studiossa (3.12.)

”Otteluohjelma on kyllä välillä mielenkiintoinen. Mitä niille sitten voisi tehdä. Meillä oli viime viikolla kahdeksaan päivään viisi peliä, mennään Raumalle, Lukko siellä odottaa meitä tuoreena ja niin pois päin. Mun mielestäni se on älytöntä, että mennään viiden päivän huilin jälkeen suoraan pelaamaan tapaninpäivänä Turkuun ja pelataan heti perään uudestaan. Otteluohjelman suhteen on kyllä varmasti paljon meillä kaikilla kehitettävää, jotta tuo peli ja nuo pelaajat on keskiössä ja saavat parhaan mahdollisen paikan pelata.”

Ilveksen valmentaja Antti Pennanen lehdistötilaisuudessa (10.12.)

”Otteluohjelma on aika hurja 450 peliä. Sen rakentaminen on jo varsin monimuotoinen kokonaisuus. Päälle laitetaan CHL, jossa pitää lomittaa pelejä. Omat haasteensa tuo erinäköiset hallivaraukset. Samoin tv-näkyvyys ja mediakumppani on suuressa roolissa.”

SM-liigan toimitusjohtaja Kati Kivimäki MTV:llä (16.12.)

”Olemme tässä kuussa joukkueena harjoitelleet kaksi kertaa. Nyt tultiin 4–5 päivän tauolta suoraan peliin. Pelikin oli sen näköistä, että ei ole hirveästi harjoiteltu.”

Jukurien valmentaja Olli Jokinen lehdistötilaisuudessa (26.12.)

”Kaiken arvostelun keskellä unohtuu se, mitä SM-liiga loppujen lopuksi on. Se on osakeyhtiö, jonka johtoryhmä, eli liigaseurojen toimitusjohtajat, on yhtä kuin SM-liiga paljon enemmän kuin Arto I. Järvelä tai muut yksittäiset ihmiset.”

Lukon mestarivalmentaja Pekka Virta Iltalehdessä (21.12.)

”Jos pelaajilta kysytään, niin pelattaisiin tiistaina, torstaina ja lauantaina. Palautuminen ja pelin laatu olisivat parempaa. Niin tehdään Ruotsissa, mutta heillä onkin vähemmän pelejä.”

Kärppien valmentaja Lauri Marjamäki Iltalehdessä (21.12.)

”Kyllä on syvältä tämä sarjarytmi ja -järjestelmä. Meillä on viikon kolmas peli ja eilen ollut peli, ja vastustaja tulee tuoreena tänne. Kotipelistä pitäisi olla jotain hyötyä, mutta me lähdemme selkeältä takamatkalta peliin. Sitten sanotaan, että on niitä muillakin. No niin onkin, mutta kun ei pitäisi olla.”

Lukon päävalmentaja Marko Virtanen lehdistötilaisuudessa (15.10.)

”Sillä mennään, mikä on. Kyllähän Junno on viisas ollut aikanaan. On luonut hyvän ohjelman, ainakin Kärpille.”

HPK:n valmentaja Jarno Pikkarainen lehdistötilaisuudessa (1.12.)

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut