Ilomäki nousi Paajasen paikkaajaksi Leijoniin – Lukon pakit mukaan Tshekin paitaan

Lukon junioreista lähtee helmikuussa kaksi pelaajaa alle 18- ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueisiin.

| Päivitetty

Hyökkääjä Arttu Ilomäki nousee Suomen joukkueeseen helmikuisiin Euro Hockey Tourin otteluihin.

Leijonat kertoo Twitter-tilillään, että Ilomäki ottaa joukkueessa loukkaantuneen Otto Paajasen paikan. 

Paajasen seurajoukkueen HIFK:n mukaan hyökkääjä on sivussa arviolta kaksi viikkoa. 

Kaudet 2017-19 Lukon ykkössentterinä Raumalla kiekkoilut Ilomäki on pelanut tämän kauden Ruotsin pääsarjaa Luulajassa. 36 ottelun tehosaldo on 4+15=19, +4. 

Helmikuun maaotteluista sivuun joutuu jäämään loukkaantumisen takia myös Tapparan puolustaja Valtteri Kemiläinen. Seuran mukaan Kemiläinen on sivussa joitakin viikkoja. 

Leijonat kertoi, että Kemiläisen korvaaja tiedotetaan loppuviikon aikana. 

Lukosta ei tällä kertaa toistaiseksi ole valittu pelaajia Suomen miesten A-maajoukkueeseen, mutta Lukas Klok ja David Nemecek ovat mukana Tshekin joukkueessa 6.-9. helmikuuta Ruotsissa pelattavassa turnauksessa. 

;Myös Lukon junioreista lähtee helmikuussa kaksi pelaajaa alle 18- ja alle 17-vuotiaiden maajoukkueisiin.

Iivari Säkkinen pelaa alle 18-vuotiaiden turnauksessa Venäjällä 6.–9.2. ja Sami Päivärinta alle 17-vuotiaiden turnauksessa Tshekissä 5.–9.2.

Naisten maajoukkue pelaa EHT-finaaliturnauksessa 5.–8. helmikuuta Ruotsissa. Mukana joukkueessa ovat Linköpingin euralaismaalivahti Eveliina Suonpää ja TPS:aa edustava laitilainen Susanna Tapani.

Juttua muokattu 29.1.2020. Täydennetty Klokin ja Nemecekin maajoukkuevalinnat. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut