Pallo-Iirot hakee kauden ensimmäistä voittoaan ja maaliaan lauantaina SalPaa vastaan – viime pelin jälkeen pääkaupunkiseudulle jäänyt nigerialaiskärki on mukana

Pallo-Iirojen miehillä on iso kotiottelu lauantaina.

Pallo-Iirojen kausi jalkapallon miesten Kakkosessa on alkanut nihkeästi. Kolmesta ottelusta tuloksena on yksi piste, eikä yhtään tehtyä maalia.

Ennen lauantain kotiottelua Salon Palloilijoita vastaan Iirojen päävalmentaja Scott Green onkin korostanut harjoituksissa keskikenttäpelaajien ja hyökkääjien yhteistyötä.

– Meidän täytyy jatkaa kovaa työntekoa, saada palloa rangaistusalueelle enemmän ja olla terävämpiä, kun saamme maalipaikan, Green tiivistää.

Pallo-Iirojen kokoonpanosta puuttuvat loukkaantumisten takia Matias Majapuro, Juho Torkkeli, Marcus Walden ja James Whiting.

– Matias ja James treenaavat ja lähestyvät pelikuntoa, Green kertoo.

Lisäksi Jere Niiranen loukkasi nilkkaansa lievästi viikolla harjoituksissa. Greenin mukaan Niirasen pelikunto selviää vasta pelipäivänä. Poissa ovat myös pelilupansa 20.7. saavat Kirill Radtšenko ja Stanley Bridgman.

Akuvuo on kokoonpanossa

Takareisivammastakin kärsinyt Chinedu Akuvuo jäi viime sunnuntain FC Espoo -vieraspelin jälkeen pääkaupunkiseudulle, mutta nigerialaishyökkääjä on palannut Raumalle.

– Hänen piti asioida Maahanmuuttovirastossa, oli jotain viisumiin liittyvää, Green kertoo.

Edellisessä kotiottelussa takareisivamman saanut Akuvuo on Greenin mukaan pelikuntoinen ja mukana kokoonpanossa lauantaina. Green otti hyökkääjän vaihdosta kentälle 2-0-tappioon päättyneessä ottelussa FC Espoosta vastaan, mutta Akuvuon peluuttaminen oli Greenin mukaan vielä pieni riski.

– Tiesimme, että hänellä on ollut takareiden kanssa ongelmia, mutta halusin saada mahdollisimman paljon hyötyä joukkueelle.

Vuonna 2003 syntynyt puolustaja Aleksi Arvela puolestaan sai Espoossa ulosajon suunsoittamisesta.

Arvela protestoi tuomarille vastustajan käsivirhettä Espoon avausmaalin jälkeen. Palloliitto määräsi hänelle tempusta kolmen ottelun pelikiellon, joten Arvela on poissa Pallo-Iirojen kaikki heinäkuun ottelut.

– Aleksin täytyy ymmärtää miesten pelien vaatimukset. Ei saa menettää malttiaan, vaikka kokisi tulleensa kovastikin kaltoinkohdelluksi, Green toteaa.

Kausi kunnolla käyntiin

Lauantain vastustaja SalPa on voittanut kolmesta ottelustaan yhden, ja on vain kaksi pistettä Pallo-Iiroja edellä.

– En mieti niin paljon vastustajaa. Meidän pitää keskittyä siihen, että saamme hyökkääjillemme parempia maalipaikkoja. Olisi todella tärkeää saada kauden ensimmäinen kolmen pisteen peli, jotta kautemme lähtisi kunnolla käyntiin, päävalmentaja Scott Green toteaa.

Pallo–Iirot–SalPa, jalkapallon Kakkosta Äijänsuon jalkapallostadionilla lauantaina kello 15.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut