Italian farssista tulikin käännekohta – Sami Aaltosen epäonnistuminen osui hyvään kohtaan kautta

Laitilalaisampuja Sami Aaltonen on ampunut itsensä Puolustusvoimien urheilukoulussa huippuvireeseen.

Italian Lonato on laitilalaiselle Sami Aaltoselle paikka, joka tuottaa kahdenlaisia tunteita.

Tulevien EM-kisojen tapahtumapaikka tunnetaan haulikkoammunnan mekkana, jossa tuulettomissa ja lämpimissä keleissä tehdään kovia tuloksia.

Toisaalta se on myös paikka, jossa Aaltosen MM-kisat päättyivät kesäkuussa farssiin.

– Olin hyvässä kunnossa, mutta kolmannessa kisasarjassa homma karkasi täysin käsistä.

– Olin juuri ampunut Suomessa oman ennätykseni, ensimmäisen kerran yli 120 kiekon (121). Odotukseni ovat luultavasti liian ylhäällä, skeetiä ampuva Aaltonen kertoo.

Aaltonen löysi maajoukkuevalmennuksen kanssa syyn hutilaukauksiin jo Lonatossa, jossa kauden jatko sai uudenlaista ryhtiä.

Kun laitilalaisampuja palasi Suomeen, hän otti Saksan maailmancupissa finaalipaikan ja viidennen sijan, voitti Sotilasurheiluliiton sekä Metsästäjäliiton kilpailut, nappasi uransa ensimmäisen aikuisten SM-mitalin ja päätti putkensa Hyvinkään ikäkausimestaruuskilpailujen kahden eri sarjan voittoon.

Italian farssi olikin Aaltoselle kauden suurin käännekohta.

– Se oli pidemmälle tähtäimelle parempi, että en siellä pärjännyt, Aaltonen ruotii.

Haulikkomies ei hallitse kivääriä

Rauman Seudun Urheiluampujia edustavan Aaltosen loistavan vireen taustalla ei pelkästään ole heikosti menneen kisan jälkeen tehty huomio, vaan erittäin hyvin kulunut harjoituskausi.

Nuorukainen on ollut kohta vuoden verran Puolustusvoimien urheilukoulussa, mikä hänen mukaan näkyy suoraan tuloksissa.

– Mihinkään muuhun ei tarvitse keskittyä kuin ampumiseen. Tuo homma on toiminut ainakin minulle.

Aaltosen mukaan ampujat ovat urheilukoulussa erittäin hyvässä asemassa, sillä pitkät harjoitusjaksot kuuluvat palvelukseen ja Santahaminasta käsin harjoituspaikat Lahdessa ja Orimattilassa ovat sopivalla etäisyydellä.

Urheilukoulussa on tällä hetkellä viisi haulikko- ja viisi kivääriampujaa. Heitä luotsaa lajivastaavana kersantti Eetu Kallioinen, joka on skeetin ykkösampuja Suomessa.

– Välillä olemme asuneet radalla viikon, välillä taasen nukkuneet kasarmilla, syöneet intin ruokia ja tehneet päiväreissuja radalle.

– Se on tärkeää, että pääsee treenaamaan paljon ja laadukkaassa seurassa.

Oletko metsään ehtinyt lainkaan ampumisiltasi?

– Metsäöitä on tullut 36 kappaletta. Että on sielläkin ryynätty.

– Mutta tauluammunnat eivät maistu. En ole mikään kiväärimies, en vain osaa luotivehkeillä ampua. Etusormi koukistuu, se on varmaan ainoa yhdistävä asia. Ehkä olen enemmän lähitaistelija, hän naurahtaa.

Budjetti kiittää ilmaisia patruunoita

Sami Aaltonen kertoo tähdänneensä urheilukouluun niin pitkään, kun on ollut mahdollisuudesta tietoinen.Hän kertoo, että armeijassa harjoitusmäärät ovat olleet aivan ennätykselliset.

Viime kaudella hän ampui silloisen ennätyksensä eli noin 13 000 laukausta. Armeijassa hän on elokuun puoliväliin mennessä ampunut jo 18 000 kertaa.

Määrän nousulle on yksi hyvin merkkittävä syy. Aaltosen mukaan yksi patruuna maksaa noin 20 senttiä, ja ammuttu kiekko lähes saman verran.

– En ole tänä vuonna maksanut panoksista ja kiekoista pennin hyrrää. Lajissa menen aika pitkälle omalla budjetilla, niin melkein kymppitonnin säästö on iso.

Puolustusvoimista on tullut työpaikka viime vuosina monille urheilijoille kuten suunnistaja Marika Teinille, hiihtäjä Ristomatti Hakolalle, kuulantyöntäjä Arttu Kankaalle ja ampuja Juho Kurjelle.

Aaltonen pohtii myös, voisiko hänestä tulla yksi palkkalistoilla olevista urheilijoista.

– Ammunnan kannalta se on ehkä Suomen parhaita ammatteja. Puolustusvoimilla on vielä omat maajoukkueensa. Jos niihin pääsee, niin saa myös sieltä puolelta tukea. Palveluksen alusta saakka olen sitä pitänyt yhtenä vaihtoehtona.

Viimeinen vuosi nuorten sarjoissa

Aaltosella on urheilukoulua noin nelisenkymmentä aamua jäljellä, ja EM-kilpailut Lonatossa osuvat juuri loppusodan kanssa päällekkäin.

Laitilalainen lähtee Italiaan jo kuudensiin arvokisoihin, joista tulee myös hänen viimeiset nuorten sarjassa.

Sitten olisi otettava taas uusia askeleita ylöspäin kohti aikuisten sarjaa.

Hän on saanut jo yhden maistiaisen aikuisten maailmancupista Etelä-Korean Changwonissa.

Hänen mukaan Suomessa on miehissä todella kova taso, ja samoista paikoista kisaa lähes kymmenkunta ampujaa.

– Olen tänä vuonna päässyt jo tuloksissa samoille tasoille heidän kanssa. Jos ensi vuosi menee samalla tavalla kuin tämä vuosi, niin pitäisi päästä korkealle, Aaltonen pohtii.

Ensin on kuitenkin syyskuun alussa kisattava EM-kilpailut.

Aaltosen viimeaikaisen tuloskunnon perusteella finaalipaikka olisi Lonatossa täysin otettavissa.

– En saa silti liikoja odotella, sillä se tuo hallaa suoritukseen. Sieltä pääsee kyllä alas todella nopeasti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut