Jääkiekkotaustan merkitys alle 50 prosenttia, kun Lukko hakee uutta toimitusjohtajaa – "Kiistatta siitä on hyötyä, jos on aikaisempaa tatsia jääkiekosta"

Lukko lähtee hakemaan Timo Rajalan seuraajaa valtakunnallisella haulla.

Lukko lähtee hakemaan Timo Rajalalle seuraajaa. Kuva: Juha Snisalo

Lukon puheenjohtaja Ari Salmi suorastaan pahoittelee, ettei Lukon toimitusjohtajan vaihtumisesta saa tehtyä dramaattista tai raflaavaa juttua. Aika Timo Rajalan siirtymiselle muualle oli kaikkien kannalta hyvä, jos niin oli määrä tapahtua.

– Timo on pohtinut ääneenkin jo pitempään, milloin olisi otollinen hetki tehdä vaihdos. Timo on yrittänyt koko ajan olla lojaali meitä kohtaan ja samalla tavalla me olemme yrittäneet olla lojaaleja häntä kohtaan, Salmi luonnehtii.

– Tässä ei ole ollut mitään riitaa, eikä toimitusjohtajaa ole yritetty aktiivisesti vaihtaa. Timo oli itse sitä mieltä, että nyt on oikea hetki. Seuralla menee hyvin, joten nyt hän ei leimaudu luopioksi.

Salmi allekirjoittaa Rajalan näkemyksen.

– Timo on hoitanut hommansa hyvin. En sano, että hänen seuraajansa olisi helppo tuohon lähteä, mutta ainakaan nyt ei tarvitse kriisijohtajaksi ryhtyä, hän sanoo.

Rajala siirtyy syrjään kun kausi on pelattu, mutta Lukko halusi asian julkiseksi jo nyt, jotta seura voi ryhtyä valmistautumaan tulevaisuuteen.

– Nyt meillä on aikaa aloittaa rekry, jotta meillä olisi nimi tarjolla pelikauden lopussa, Salmi painottaa.

Jääkiekkotaustan painotus alle puolet

Uutta toimitusjohtajaa haetaan julkisella haulla.

– Jos kysytään, onko tämä pedattu jollekulle, niin ei todellakaan ole. Haku lähtee ulkopuolisen firman kautta liikkeelle, ja pikapuoliin tulee varmasti olemaan ilmoituksia niin Länsi-Suomessa kuin Helsingin Sanomissakin, Salmi kertoo.

– Me lähdemme valtakunnan tasolta liikkeelle. Voisin kuvitella, että tämä tilanne, missä jääkiekkoileva maailma tai Suomi ovat, Rauma on aika hyvä paikka tehdä töitä.

Pitääkö Lukon seuraavalla toimitusjohtajalla olla jääkiekkotaustaa?

– Me haemme sillä tavalla, että sen jääkiekkotaustan painotus on pikkuisen vähemmän kuin 50 prosenttia, Salmi valottaa.

– Hieman yli 50 prosentin painotus on tunneälyllä, sosiaalisilla taidoilla ja bisnesälyllä. Kiistatta siitä on hyötyä, jos on aikaisempaa tatsia jääkiekosta, mutta ei se välttämätöntä ole.

Jälleen yksi iso muutos

Rajala jättää Lukon 14 toimitusjohtajavuoden jälkeen. Lukossa on viime vuosina tapahtunut muitakin isoja muutoksia, kuten Salmen ryhtyminen seuran puheenjohtajaksi reilut neljä vuotta sitten ja Kalle Sahlstedtin palkkaaminen urheilujohtajaksi vuotta myöhemmin.

– Vaihdokset tarkoittavat aina muutosta. Ne tarkoittavat sitä, vaikka muutosta ei haettaisikaan. Myös ympäristö muuttuu, joten sekin on muutos, jos ei itse halua muuttua, Salmi filosofoi.

– Samalla muutos on aina mahdollisuus. Nämä ovat isoja muutoksia, mutta jos tämä on Lukolle iso muutos, niin vielä isompi tämä on Timolle itselleen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut