Jenna Kammi-Rahnaston rooli Ferassa kasvaa – "Nyt koen, että olen valmis vastuuseen"

Feran uusi fysiikkavalmentaja oli jo nuorena lahjakas pesäpalloilija, mutta urheilijan elämä hänen piti opetella superpesistasolla.

Erno Tuomaisen rooli Ferassa oli iso, sillä superpesisjoukkueen lisäksi hän toimi C-tyttöjen pelinjohtajana ja seuran valmennuspäällikkönä.

Jatkossa tehtävät jakautuvat eri tavalla. Jyrki Pellonperä on vain superpesisjoukkueen pelinjohtaja, ja C-tyttöjä lähtee vetämään Salli Valta.

Valmennuspäällikön titteliä Ferassa ei toistaiseksi käytetä. Myös junioripäällikkö vaihtuu lokakuun alusta lähtien, sillä Jenna Mäkelä ottaa Riikka Loutin paikan.

Mäkelä on Feran oma kasvatti, joka juniorivuosiensa jälkeen siirtyi valmennustehtäviin. Vuosi sitten hän johti B-tytöt Suomen mestaruuteen ja esiintyi pelinjohtajana tyttöjen Itä–Lännessä.

Jenna Kammi-Rahnaston rooli Ferassa puolestaan kasvaa. Viime vuodet lukkarivalmentajana toiminut Kammi-Rahnasto on jatkossa 2+1-vuotisella sopimuksella fysiikkavalmentaja.

Hän saa vastuulleen superpesisjoukkueen lisäksi seuran B- ja C-tyttöjen fysiikkavalmennuksen.

– Olen itse ollut aina lahjakas pesäpalloilija, mutta urheilijan elämä piti opetella, Kammi-Rahnasto toteaa.

– Se tuli vasta Superpesiksen aikoina, ja se piti opetella, kun palo huipulle oli niin kova. Jos oma tarinani toimisi esimerkkinä.

Feran fysiikkavalmennukseen Kammi-Rahnasto pääsi kiinni jo viime talvena, jolloin hänellä oli oma voimaryhmänsä.

– Nyt koen, että olen valmis vastuuseen. Ihan uusi sivu aukeaa, Kammi-Rahnasto miettii.

Lukkarien opastamistakin hän jatkaa, mutta rajatummin kuin aiemmin.

– Lukkarihomma on sellainen, että Erica Rosendahliin on tarkoitus panostaa ja olla Ilona Hakoniemen tukena niin paljon kuin mahdollista. Koko seuran lukkaritreenejä en pidä kuin ehkä satunnaisesti.

Superpesisjoukkueen valmennusryhmään kuuluu myös Riku Rosendahl, joka jatkaa kakkospelinjohtajana yksivuotisella sopimuksella.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut