Jo viime kaudella Pelicansissa kylvetty epäluottamuksen siemen saastui "valmentajaruumiiksi" – Lukon entinen apuvalmentaja nousee Ville Niemisen tilalle

Ville Nieminen edusti komean peliuransa viimeisen vuoden Rauman Lukkoa. Kuva: Esa Urhonen

Tappioiden tahraama syksy koitui Ville Niemisen kohtaloksi Pelicansissa. Seura kertoo nettisivuillaan, että Pelicansin hallitus päätti lauantain kokouksensa jälkeen vapauttaa Nieminen tehtävistään. 

Pelicans on kerännyt kauden 25 liigaottelusta 28 pistettä, jotka oikeuttavat sarjan 12. sijaan. Viimeisestä 16 ottelusta Pelicans repi pisteitä ainoastaan neljästä ottelusta.

– Joukkueen tämän kauden esitykset ovat olleet iso pettymys kaikille. Kurssia ei ole saatu käännettyä kovasta yrityksestä huolimatta, joten koemme tämän olevan ainut oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Haluamme kiittää Niemistä Lahessa tehdystä työstä ja toivotamme hänelle menestystä tulevaisuuteen, Pelicansin hallituksen puheenjohtaja Pentti Matikainen kommentoi.

Niemisen viimeiseksi otteluksi Pelicansin päävalmentajana jäi 1-6-kotitappio HPK:lle, jonka jälkeen värikkäistä kommenteistaan tunnettu kiekkohahmo lateli jo enteilevää tekstiä.

– Joukkueurheilu tarjoaa paljon tekosyitä. Sen verran ylpeyttä on tässä jäljellä, että en ala etsiä tekosyitä. Mutta sen totean, niin kuin tässä valmentajilla on paljon velvollisuuksia, niin kyllä on pelaajallakin. Ylpeys ja velvollisuus, Nieminen sanoi lehdistötilaisuudessa.

Nieminen luotsasi Pelicansia toista kauttaan. Ensimmäisellä kaudella lahtelaisjoukkue kuului liigan positiivisiin yllättäjiin ja ylsi runkosarjassa kuuden joukkoon. 

Kaikkea suljettujen ovien tapahtunutta emme voi ulkopuolelta tietää, mutta jotain voi päätellä.

Esimerkiksi sen, että putoaminen HIFK:lle puolivälierissä oli Pelicansissa iso pettymys. Niemisen näkökulmasta pettymys oli varmasti sekin, että hyvistä otteista huolimatta jatkosopimuksen tekemistä venytettiin ja venytettiin huhtikuulle asti. 

Oikeastaan kyseessä oli päätös option käyttämisestä, sillä Hämeen Sanomat kertoi aikanaan, että Pelicansin kolmivuotisena tiedottama sopimus oli mallia 1+1+1. 

Lisää säröjä Niemisen ja seurajohdon välille tuli tämän kauden aikana. Apuvalmentajana toiminut Pelicansin omistaja Pasi Nurminen ilmoitti aiemmin vetäytyvänsä valmennustehtävistä henkilökohtaisen liekin hiipumisen vuoksi. 

Spekuloitavaksi jää, kävikö sama vaihtoaitio liian pieneksi kahdelle isolle kiekkopersoonalle.

Niemisen apuvalmentajaksi Nurmisen tilalle tuli Lukosta tuttu Jesse Welling.

Wellingin vuosi 2019 on ollut tapahtumia täynnä. Hän lähti Lukosta kauden 2018-19 päätteeksi toimittuaan seitsemän vuotta apuvalmentajana. Welling ehti valmentaa muun muassa Niemistä, kun tämä pelasi Lukossa pitkän peliuransa viimeisen kauden 2014-15. 

Huhtikuussa Kiekko-Vantaa tiedotti Wellingin olevan Mestis-seuran uusi päävalmentaja. 31. lokakuuta K-Vantaa tiedotti Wellingin lähdöstä ja samana päivänä Pelicans miehen liittymisestä Niemisen valmennustiimiin. 

Nyt kuukautta myöhemmin Pelicans tiedotti, että Welling nousee liigajoukkueen väliaikaiseksi päävalmentajaksi.

Niemisen 20-vuotinen ammattilaiskiekkoura huipentui muun muassa Stanley Cupiin. 

Valmennusura on vasta alussa, sillä pesti Pelicansissa oli Niemiselle ensimmäinen liigajoukkueen päävalmentajana. Aiemmin hän oli toiminut apuvalmentajana Jukureissa ja päävalmentajana Mestiksen KeuPassa.

Suomen Tietotoimiston tavoittama Nieminen kertoi omaan tyyliinsä, että elämä jatkuu. 

- Valmentajaruumishan tässä tuli, ja surmanluodin tuloaukko löytyy rintalastan vierestä. On kuitenkin muistettava, että valmentajuus on siinä määrin erikoinen elämänlaji, että siinä ruumiitkin voivat oppia uudestaan kävelemään, Nieminen viestitti ja jatkoi:

- Ihminen Ville Juhani Nieminen on voinut ja voi edelleen erittäin hyvin.