Jo seitsemän jääkiekon liigajoukkuetta kotipelitauolla ja lisää on tulossa – miten käy Lukon?

Ilves ja Kärpät huomauttivat tiedotteissaan, että liigakatsomoissa ei ole syksyn aikana raportoitu korona-altistumisia. Kotipelien pelaaminen ei tuntuisi kuitenkaan vallitsevassa tilanteessa oikealta.

| Päivitetty

Jääkiekkoliigan elintila alkaa käydä ahtaaksi koronavirustilanteen kiristyessä Suomessa. Liigajoukkueista tamperelaiset Ilves ja Tappara, Oulun Kärpät, Hämeenlinnan Pallokerho sekä Kouvolan KooKoo joutuvat kotiottelutauolle Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson uusien rajoitusten myötä.

Ilves ilmoitti kahden, Tappara ja HPK neljän, KooKoo viiden ja Kärpät kuuden kotiottelun siirtymisestä.

Otteluista yksi on Kärpät-Lukko, joka piti pelata 15.12. Lukko ja Liiga tiedottivat uuden pelipäivän selviävän myöhemmin. Alunperin ottelu piti pelata 17.11., mutta peli peruttiin ja Lukko teki hukkareissun Ouluun, kun Kärppien joukkueessa todettiin yksi koronavirustartunta. Myöhemmin positiivinen testi osoittautui vääräksi hälytykseksi.

Kärpät teki ratkaisunsa otteluiden siirtämisestä jo ennen kuin aluehallintovirasto ehti antaa varsinaisia määräyksiä. Alueellinen koordinaatioryhmä totesi lauantaina koronavirustilanteen edenneen Pohjois-Pohjanmaalla leviämisvaiheeseen. Pahin tilanne on Oulussa, joka tiedotti jo sunnuntaina omista koronalinjauksistaan aikavälille 1.–18.12. 

– Altistumisia ja tartuntoja ei Kärppien kotiotteluissa ole ollut, mutta siitä huolimatta pelien pelaaminen tämänhetkisessä tilanteessa tuntuisi väärältä ratkaisulta. Tärkeintä on saada tilanne hallintaan, sillä ihmisten terveys menee aina etusijalle, Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen totesi seuran nettisivuilla. 

Myös Ilves huomautti tiedotteessaan, että liigakatsomoissa ei ole syksyn aikana raportoitu koronaaltistumisia.

– Ilves kiittää alkukauden aikana kotiotteluissaan käyneitä katsojia vastuullisesta käyttäytymisestä ja ohjeistusten noudattamisesta. Yhdeksässä kotiottelussamme katsojia on ollut yhteensä lähes 27 000 ja tietojemme mukaan Hakametsän jäähallissa ei ole tapahtunut altistumisia, Ilveksen nettisivuilla mainitaan.

Jo aiemmin Uudenmaan ja Päijät-Hämeen siirryttyä pandemian leviämisvaiheeseen HIFK ja Pelicans joutuivat ainakin kolmen viikon kotiottelutauolle.

Seuraavaksi vuorossa lienevät Turun Palloseura ja Saimaan Pallo. Leviämisvaihetta lähestyvä Varsinais-Suomi tiedottaa kovemmista koronarajoituksista tiistaina. Etelä-Suomen aluehallintovirasto ilmoitti jo maanantaina kiristäneensä kokoontumis- ja yleisötilaisuuksia koskevia rajoituksia, ja SaiPa ilmoitti tiedottavansa heti, kun tietää rajoitusten vaikutuksesta toimintaansa.

Myös Satakunnan koronaryhmän tiedotteessa mainittiin, että aluehallintovirasto tullee kiristämään julkisia kokoontumisrajoituksia tällä viikolla. Todennäköisesti tilaisuuksien henkilömäärää rajataan ja suuremmat tilaisuudet kielletään, joten rajoitukset saattavat koskettaa myös Lukon kotipelejä.

Lukon on tarkoitus kohdata tällä viikolla Raumalla tiistaina 1.12. HIFK, torstaina 3.12. Sport ja lauantaina 5.12. Pelicans. 

Ilta-Sanomien haastattelema Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä ei halunnut vielä lähteä spekuloimaan sarjan keskeyttämisellä. 

– On meillä vielä vaihtoehtoja. Jos tilanne sitä vaatii, niin avaamme perälautaa ja siirrämme kautta eteenpäin keväällä. Tarvitaanko tätä ratkaisua, sitä ei vielä tiedetä. Katsotaan, miten tilanne nyt eskaloituu, Järvelä sanoi.

Juttua muokattu 30.11.2020 kello 16.40. Lisätty tieto HPK:n, KooKoon ja SaiPan tilanteesta.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut