”Jos tasa-arvoasioissa mokataan, parhaat eivät valitse urheilua”

Taina Susiluoto nousi Suomi-Areena-tapahtumassa samalle lavalle muun muassa Kalervo Kummolan kanssa keskustelemaan huippu-urheilun eettisyydestä. Kuva: Harri Pirinen.


Olympiakomitean uuden toimitusjohtajan Taina Susiluodon pesti olisi voinut alkaa seesteisemmissäkin merkeissä. Susiluoto, 49, valittiin tehtäväänsä huhtikuun alussa.

Olympiakomiteassa tavara oli juuri niin sanotusti osunut tuulettimeen, kun huippu-urheilujohtaja Mika Lehtimäki oli joutunut jättämään tehtävänsä häirintätapauksen johdosta. Olympiakomiteassa kuohui, kun tiedossa oli myös toinen epäilty häirintätapaus huippu-urheiluyksikössä.

Susiluoto aloitti tehtävässään kesäkuun alussa. Heinäkuun alkupäivinä räjähti naisten jalkapallomaajoukkueen ”äitiyskohu”. Helmarien entinen apuvalmentaja Maiju Ruotsalainen kertoi Länsi-Suomessa, että päävalmentaja Anna Signeul oli kyseenalaistanut hänen kykynsä toimia valmentajana, koska Ruotsalaisesta oli tullut äiti.

Palloliitosta kerrottiin, että kyseisestä asiasta ja Signeulin johtamismetodeista yleisemmin on käyty keskusteluja, mutta tämä sai jatkaa tehtävässään.

Urheilu ja perhe voitava yhdistää

Länsi-Suomi haastatteli Susiluotoa Porin Suomi-Areena-tapahtumassa. Tämä ei halunnut ottaa kantaa yksittäistapaukseen, mutta puhui tasa-arvoasioista laajemmassa perspektiivissä.

– Minulla on tuntuma, että urheilussa on näissä asioissa paljon opittavaa muilta yhteiskunnan sektoreilta. Jos halutaan, että tulevaisuudessa naiset aidosti valitsevat urakseen urheilun, tällaisten asioiden pitää olla kunnossa, Susiluoto sanoi.

– On ihan selkeä juttu, että jos tällaisissa asioissa mokataan, silloin mokataan niin, että parhaat kyvyt eivät tule mukaan urheiluun. Jos ei mahdollisteta naisille tunnetta, että he voivat saada sekä urheilu-uran että perheen, he valitsevat toisin ja menevät muualle, Susiluoto jatkoi.

”Nuorista käydään kovaa kilpailua”

Susiluoto siirtyi Olympiakomitean toimitusjohtajaksi Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan paikalta. Hän on työskennellyt myös työ- ja elinkeinoministeriössä osastopäällikkönä sekä puolustusministeriössä.

– Olen ollut bisnespuolella paljon tekemisissä sen kanssa, miten työ ja perhe-elämä sovitetaan yhteen työpaikoilla. Nämä asiat ovat lähellä sydäntäni. Enkä minä, kolmen lapsen äiti, olisi tässä, jos työnantajani eivät olisi suhtautuneet perheen perustamiseen positiivisesti, hän huomautti.

– Yhteiskunta on mennyt näissä asioissa valtavia askelia eteenpäin. Myös urheilun pitää mennä.

Susiluodon mukaan yritysmaailmassa on hoksattu paljon sellaista, mitä urheilussa ei ole – ainakaan toistaiseksi.

– Yritykset tietävät, miten sairaan kovaa kilpailua nuorista osaajista käydään, ja ne tekevät kaikkensa ollakseen houkutteleva työnantaja. Urheilumaailmassa tätä ei välttämättä hiffata. Tämä on mindset-kysymys. Meidän pitää myös tehdä kaikkemme, jotta olisimme urheiluyhteisönä houkutteleva, Susiluoto sanoo.

Pori, Länsi-Suomi