Jouko Peräaho valittiin TPS:n taustayhtiön puheenjohtajaksi

Peräaho on kuulunut myös Uudenkaupungin Pallokerhon hallitukseen ja oli monta vuotta puuhamiehenä UPK:n 1994 syntyneiden joukkueessa.

Jalkapallon Ykkösessä pelaava TPS piti tiistaina ison tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi muun muassa taustayhtiönsä FC TPS Turku Oy:n hallituksen muutoksista.

Hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin uusikaupunkilainen Jouko Peräaho.

Puheenjohtajan paikalta väistyi jääkiekko- ja jalkapallo-TPS:n entinen toimitusjohtaja Niklas Österlund, joka jatkaa kuitenkin taustayhtiön hallituksessa.

Peräaho päätyi mukaan TPS:n toimintaan kymmenisen vuotta sitten nykyään edustusjoukkueessa pelaavan poikansa Jonnin myötä.

Ensin Peräaho oli junnupuolella mukana joukkueenjohtajana ja lähti kolmisen vuotta sitten mukaan taustayhtiön hallitukseen.

– Tämä on ollut hyvää vastapainoa omalle työlle, Peräaho kertoo.

Hän työskentelee perustamansa Uutechnic Groupin hallituksen puheenjohtajana.

Peräaho on kuulunut myös Uudenkaupungin Pallokerhon hallitukseen ja oli monta vuotta puuhamiehenä 1994 syntyneiden joukkueessa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut