Jukka-Pekka Kauppi saa pukeutua jälleen sinivalkoisiin

Euralainen nappasi soudun maajoukkuepaikan.

Juoksusta soutuun vaihtanut euralainen Jukka-Pekka Kauppi pääsi viime kaudella murtautumaan maajoukkuetehtäviin, kun hän yhdessä Antti Koirasen kanssa sai osallistua kahteen maailmancupin osakilpailuun.

Edustustehtäville tulee jatkoa. Keväällä Kauppi, 41, nimettiin virallisesti olympiasoudun maajoukkueryhmään, ja hänet on valittu Suomen edustajaksi myös kesän maailmancupeihin.

Kauppi lähtee heinäkuun alussa kauden kolmanteen maailmancupkisaan, joka soudetaan Sveitsin Luzernissa. Siellä hän yhdessä Koirasen kanssa voitti viime vuonna D-finaalin.

Tällä kaudella Kaupin parina miesten kaksikossa on Juho-Pekka Petäjäniemi.

Miehet on valittu myös kesäkuiseen Poznanin maailmancupin osakilpailuun, mutta kaksikko ei lähde Puolaan vaan osallistuu samaan aikaan Tampereella järjestettäviin PM-kilpailuihin.

Tamperelaista Takon Soutajia edustavan Kaupin viime kesän paras kansainvälinen saavutus oli Zagrebin B-finaalin viides sija.Kotimaan kilpailuissa hän on saavuttanut miesten yksikössä SM-mitalin viitenä vuonna peräkkäin. Palkintokaapissa on kaksi hopeaa ja kolme pronssia.

Lisäksi hän nappasi viime kesänä isovene-SM-kisoista triplakullan. Tämän kauden päätavoite on asetettu EM-kisoihin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut