Julia Valtanen valittiin uudelleen nuorten Team Finlandiin

Kävelyn EM-edustaja Venla Laiho ei mahtunut mihinkään valmennusryhmään.

Rauman Urheilijoiden keihäänheittäjä Julia Valtanen on yksi niistä reilusta 200 urheilijasta, joiden nimi löytyy Suomen Urheiluliiton valmennusryhmistä tulevaa kautta varten.

Valtanen, 21, on toista vuotta mukana nuorten Team Finlandissa, joka on SUL:n kakkoskategorian valmennusryhmä. Se perustettiin vuosi sitten, kun Team Finlandiin päätettiin valita myös 18–22-vuotiaita urheilijoita.

Nuorten Team Finlandiin valittiin naiskeihäänheittäjistä myös Anni-Linnea Alanen, Emilia Karell ja Vivian Suominen. Aikuisten Team Finlandissa naiskeihäänheittäjiä ei ole, ja naisten maajoukkueeseenkin kelpasi vain EM-edustaja Sanne Erkkola.

Nuorten maajoukkueessa naiskeihäänheittäjiä on kahdeksan. Heistä yksi on Uudenkaupungin Kenttäkarhujen Elina Kinnunen, joka tällä kaudella ei loukkaantumisen takia ole pystynyt kilpailemaan lainkaan.

Laitilan Jyskeen Venla Laihon nimeä ei valmennusryhmistä löydy, vaikka hän edusti kävelyssä Suomea Münchenin EM-kilpailuissa.

Naisten maajoukkueeseen mahtuivat kävelijöistä Tiia Kuikka, Elisa Neuvonen ja Enni Nurmi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut