Juniorivalmentajien yhdistys palkitsi Pallo-Iirojen Johan Suomisen poikien nuorten valmentajana: "Iirot on yksi viime vuosina eniten tasoaan nostaneista seuroista"

| Päivitetty

Juniorivalmentajien oma yhdistys, Jalkapallon Juniorivalmentajat ry, on myöntänyt ensimmäistä kertaa historiassaan tunnustuksia ansioituneille juniorivalmentajille. Poikien nuorten valmentajan tunnustuksen raati myönsi Pallo-Iirojen Johan Suomiselle.

Yhdistyksen jäsenet nostivat ehdolle eri puolilta Suomea 52 valmentajaa, joista palkittiin neljä. Ehdokkaiden joukossa oli Pallo-Iiroista myös Pasi Lehtonen.

Perusteissaan raati mainitsi, että Iirot on yksi viime vuosina eniten tasoaan nostaneista seuroista. Vaikka Iirojen miesten edustusjoukkue pelasi yhden historiansa surkeimmista kausista Kakkosessa ja putosi sen päätteeksi, junioripuolella näyttää valoisammalta.

– Aiemmin seuralla oli vaikeuksia saada yhtään joukkuetta Etelä-liigaan. Nyt seura on tilanteessa, jossa C15, C14 ja D13 pelaavat Etelä-liigaa, ja ikäluokan haastajajoukkue löytyy myös toiseksi korkeimmalta sarjatasolta.

Esimerkiksi 2008-syntyneiden ikäluokka nousi viime syksynä korkeimmalle tasolle Etelä-liigaan, mihin on pystynyt Iiroissa aiemmin samanikäisissä vain yksi juniori-ikäluokka. Suominen valmentaa Iirojen 2006-syntyneiden ikäluokkaa, joka sekin onnistui varmistamaan syksyllä paikan ylimmällä tasolla.

– Pelin sanotaan olevan valmentajan CV, Suomisen CV näyttää tällä hetkellä timanttiselta. Iiroista valittiin aiemmin usein 1-3 pelaajaa ikäluokan Huuhkajaturnaukseen, -06 ikäluokkasta valittiin 11 pelaajaa kyseiseen turnaukseen. Tämä kertoo siitä erinomaisesta työstä, jota Johan on tehnyt jo pitkään, raati kiitteli.

– Kiitos minua ehdottaneille ja valinnan tehneille! Aika sanattomaksi vetää tällainen, muilta valmentajilta saatava kunnianosoitus. Työn tulokseen ja omaan toimintaani on vaikuttanut moni erinomainen jalkapallotoimija. Kiitos myös teille! Suominen kirjoitti Twitterissä. 

Jalkapallon Juniorivalmentajat ry on vuonna 2018 perustettu yhdistys, joka kertoo tavoitteekseen edistää juniorivalmennusta ja sen arvostusta Suomessa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut