Yksi vastaan yksi. Tuohon kolmeen sanaan kiteytyy yhdenlainen urheilun ydin.
Tietysti urheilussa voi ajatella kilpailtavan esimerkiksi itseään tai aikaa vastaan, mutta ammoisista antiikin ajoista asti on lyöty öljyä iholle ja otettu miehestä mittaa. Nykyään tietysti myös naisesta.
Esimerkiksi tennis, nyrkkeily tai paini ovat lajeja, joissa ihminen kilpailee puhtaasti toista vastaan.
Joukkuepallopelit taas ovat oma kompleksinen kokonaisuutensa. Esimerkiksi jalkapallopeli on 22 pelaajan muodostama kaaos, jota valmentajarukat yrittävät parhaansa mukaan hallita oman joukkueensa eduksi.
Silti pelissä tulee liukuhihnalta yksi vastaan yksi -tilanteita, joiden voittaminen kääntää voiton vaakakuppia toisen joukkueen suuntaan.
– Invaasiopeleissä, kuten jalkapallossa, on olennaista, että pelaaja pystyy voittamaan oman vastustajansa, Pallo-Iirojen juniorivalmentaja Johan Suominen tiivistää.
Hyvät ohittajat ja pysäyttäjät kiinnostavat
Yksi vastaan yksi -tilanteet ovat olleet teemana viimeisillä Huuhkajapäivillä. Viime kerralla, kun Länsi-Suomen alueen lahjakkaimmat alle 13-vuotiaat pelaajat kokoontuivat yhteen, painotettiin hyökkäämistä, torstaina Raumalla vuorossa oli puolustaminen.
Palloliiton aluevalmentaja Teemu Eskolan mukaan Huuhkajapäivien teemat on valittu nuorten maajoukkueita seuraamalla.
– Yksi huomio on ollut, että meillä ei ole niin paljon laadukkaita hyökkääviä yksi vastaan yksi -laitapelaajia kuin haluaisimme, mutta ei toisaalta myöskään puolustusosaamista, Eskola kertoo.
Lassi Lappalainen, Timo Stavitski ja Mikael Soisalo ovat esimerkkejä nuorten maajoukkuepelaajista, jotka siirtyivät ohitustaitonsa turvin nopeasti Veikkausliigasta isommille areenoille.
Pelaajat, jotka pystyvät voittamaan poikkeuksellisen paljon yksi vastaan yksi -tilanteita, kiinnostavat heti myös kansainvälisesti.
– Meillä on 2004- ja 2005-syntyneiden maajoukkueissa muutamia laitureita, joiden perässä on kymmeniä eurooppalaisia seuroja. He ovat olleet maaotteluissa kentän parhaita pelaajia Saksaa tai Espanjaa vastaan. Jos erotut tuolla osaamisella maajoukkuetasolla, niin kysyntää on ihan hirveästi, Eskola sanoo.
Näyttävät ohittajat loistavat otsikoissa ja videoissa, mutta myös luotettavat puolustajat ovat arvossaan.
– Sellainen laitapuolustaja, joka pärjää erinomaista laitapelaajaa vastaan ilman tukea, on tosi arvokas pelaaja jalkapallon nopeutuessa koko ajan, Eskola muistuttaa.
”Tuki” tai ”tuplaus” tarkoittaa esimerkiksi sitä, että FC Barcelonan tähtipelaaja Lionel Messi on parhaana päivänään niin pysäyttämätön yksi vastaan yksi -tilanteissa, että moni joukkue asettaa hänen kintereilleen kaksi vartijaa. Jos Messi ohittaa yhden puolustajan, toisen kohdalla pitäisi tulla seinä vastaan.
Huippujoukkueista puheenollen, FC Barcelonan, Manchester Cityn tai Liverpoolin matkimisessa piilee tosin Eskolan mielestä sudenkuoppansa.
– On olemassa pieni vaara, että kun jalkapallon taktinen keskustelu, virtaukset ja trendit tulevat tuolta ihan huipulta, niitä aletaan viemään liian aikaisin liian pieniin. Mikä näyttää hyvältä aikuisten jalkapallolta, ei välttämättä ole lasten kannalta parasta, hän luonnehtii.
”Syötä, syötä, älä menetä!”. Pallon pitäminen omalla joukkueella tai vetäytyminen tiukkaan ”bussiin” saattaa olla valmentajan silmissä oiva tapa pitää kaaos hallussa ja voittaa ottelu.
Joskus pelin voittamisen ja oman pään varjelemisen kannalta on hyvä asia, ettei pelissä tule juuri maalitilanteita ja siinä sivussa yksi vastaan yksi -tilanteitakaan. Pelaajien kehittymisen kannalta se voi olla kuitenkin huono asia.
– Valmentajat miettivät välillä peliä liikaa omana juttunaan. Kun he pohtivat, miten saisivat sen kollektiivin tai puolustuspelin toimimaan, lapsilta voi jäädä ne opettavat kokemukset ja yksityiskohtaiset neuvot saamatta, Eskola näkee.
Suomalaisessa jääkiekossa käytiin muutama vuosi sitten keskustelua, onko ”trap” tukahduttanut pelaajakehityksen. Trap tarkoittaa vetäytymistä keskialueelle sumppupuolustukseen, jonka voi ajatella olevan heikoille yksi vastaan yksi -puolustajille piilo tai turvaverkko.
– En arvota sitä kovinkaan korkealle, tuleeko A-, B- tai C-junnuissa mitali, vaan miten yksittäiset pelaajat kehittyvät. Jos joskus voitetaan joku mitali makaamalla keskialueella trapissa, niin ei se ole se juttu, Kalle Sahlstedt sanoi tulleessaan Lukon urheilujohtajaksi.
Samoilla linjoilla on Sami Rintanen, joka toiminut valmentajana liigatasolta 9-vuotiaisiin FC Jazzissa, NiceFutiksessa, MuSassa ja VPS:ssä.
– Jos yritetään esimerkiksi aktiivista prässiä ylhäältä, niin silloinhan yksi vastaan yksi -tilanteita tulee koko ajan. Jos vetäydytään matalaan blokkiin, niin silloin pääsee vähän karkuun yksi vastaan yksi -velvoitetta. Mielestäni alle 15-vuotiaille pitäisi opettaa jopa vähän yltiöpäistä prässiä, Rintanen sanoo.
Ajat ovat muuttuneet entisen liigatopparin pelivuosilta 1990- ja 2000-luvun taitteesta.
– Harjoittelukulttuuri oli erilainen, pelattiin enemmän isoilla alueilla. Jos et puolustanut, niin valmentajat toimi aika mielenkiintoisesti. En halua kommentoida sen enempää, Rintanen naurahtaa tarinoituaan aikaisemmin 20 kilometrin rangaistuslenkeistä.
Oliver Ahonen odottelee vielä pahoja puolustajia
Mistä hyvä yksi vastaan yksi -pelaaminen sitten koostuu? Tarvitaan räjähtävyyttä, kehonhallintaa, suunnanmuutosnopeutta, rytmiä ja teknistä osaamista, Teemu Eskola luettelee.
Euran Pallon Aleksi Rautaselle ja Pallo-Iirojen Oliver Ahoselle jäi Rauman Huuhkajapäivän teemasta mieleen muutama vinkki puolustusmielessä.
– Pitää mennä nopeasti lähelle ja ottaa kontakti, Rautanen kertoo.
– Painopiste alhaalla, kroppa eteen, Ahonen lisää.
Rautasen mielestä puolustaja saa yksi vastaan yksi -tilanteen voittamisesta hyvän fiiliksen siinä missä hyvästä syötöstäkin.
Hän ei pelaisi mielellään nopeaa hyökkääjää vastaan, jonka takataskusta löytyy paljon kikkoja.Ilmeisesti kaksikko ei ole juuri pelannut vastakkain.
– Pahin puolustaja on vahva ja nopea, joka tulee iholle ja ottaa tilan pois. Ei niitä onneksi ole kovin usein vastaan tullut, jotka multa pallon pois sais, Ahonen nauraa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.