Jyry Salomaa palasi terävästi, mutta EjL hävisi

Lätkän päävalmentaja Miika Siitonen otti tappiota omaan piikkinsä.

Eurajoen Lätkä otti ilolla vastaan Jyry Salomaan paluun, eikä turhaan. Hän iski heti ensimmäisessä ottelussaan maalin ja kaksi syöttöä.

Aivan täydellinen paluupeli ei ollut, sillä eurajokelaiset hävisivät kamppailun Paimion Hakaa vastaan 4–6 (1–1, 2–2, 1–3).

– Tein ehkä pienen virheen, kun peluutin tässä ottelussa neljää kentällistä. Ei se toiminut ihan, otan sen piikkiini.

– Jäähyt sekoittivat rytmiä pelissä niin tehokkaasti, emme saaneet pelistä oikein kiinni sen vuoksi, Lätkän päävalmentaja Miika Siitonen kertoi.

Eurajoki oli vielä kolmanteen erään lähdettäessä tasatilanteessa Salomaan, Oskari Impolan ja Rami Välimään maaleilla.

Kolmannessa Haka iski kahdesti ja karkasi. Välimaan kavennus oli peliin enää laiha lohtu.

Pelin tilastoerikoisuus oli Hakan Mika Tasalan toisen erän alun rangaistus. Ensin hänelle oli merkitty peräti 52 minuuttia jäähyjä, mutta myöhemmin kahden pelirangaistuksen merkintä oli muutettu ottelurangaistukseksi.

– Tuomarin koskemattomuuden loukkaamisesta hän sen sai, mutta en sitä nähnyt, Siitonen kertoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut