Jyske pääsee piikkipaikalta puolustamaan mestaruutta – yleisurheilun seuracupin finaalit järjestetään lauantaina neljällä paikkakunnalla

Yleisurheilun seuracup huipentuu finaaleihin lauantaina Lahdessa, Ikaalisissa, Lempäälässä ja Hämeenlinnassa. Piirikisojen perusteella luvassa on tasaisia finaalitaistoja.

Yleisurheilun seuracup huipentuu finaaleihin lauantaina Lahdessa, Ikaalisissa, Lempäälässä ja Hämeenlinnassa. Piirikisojen perusteella luvassa on tasaisia finaalitaistoja.

Laitilan Jyske matkaa alkukilpailujen kärkipaikalta Ikaalisissa järjestettävään alle 10 000 asukkaan paikkakuntien seurojen finaaliin puolustamaan viime vuoden voittoaan.

Jyskeen joukkueenjohtajana toimivan Joni Vainio-Kailan mukaan ainoa tavoite on mestaruuden uusiminen.

– Kiitos joukkuelajeista saatujen täydennysten, ryhmä on erittäin iskukykyinen. Hivenen kuitenkin huolettaa muutama viime hetken sairastuminen, hän sanoo seuran verkkosivuilla.

Myös Suomen Urheiluliiton aluepäällikkö Mika Tyrkkö näkee Jyskeen olevan A-sarjan hienoinen ennakkosuosikki.

– Hyviä haastajia Jyskeelle kuitenkin löytyy. Vetelin Urheilijat oli piirikisojen iloinen yllätys. Myös Nakkilan Vire tekee vahvaa paluuta sarjan kärkitaistoon ja vahvat joukkueet on myös Tammelan Ryskeellä ja Ähtärin Urheilijoilla, Tyrkkö sanoo SUL:n tiedotteessa.

Vetelin Urheilijat oli viime vuonna seuracupin finaalin kakkonen ja keräsi toiseksi eniten ennakkopisteitä myös tänä vuonna. Satakuntaa edustava Nakkilan Vire on ennakkopisteissä kolmantena.

Koronatilanne muutti karsintoja

Karsintoina olevat piirikisat käytiin tänä vuonna poikkeuksellisesti koronaepidemian takia yhtenä kierroksena ja finaalilajein, minkä vuoksi niiden ennustearvo on finaalia ajatellen aiempaa parempi.

Piirikisoihin osallistui kaikkiaan 159 seuraa ja kisoissa tehtiin noin 5 500 lajisuoritusta. Piirikisojen kautta parhaat seurat seuloituivat neljään finaalitapahtumaan.

Suosikkina suurseurojen miehittämään Superfinaaliin Lahden stadionille lähtee Jyväskylän Kenttäurheilijat. Superfinaaliin osallistuvat myös Turun Urheiluliitto, Tampereen Pyrintö, Helsingin Kisa-Veikot, Espoon Tapiot, Lahden Ahkera, Esbo IF ja Riihimäen Kisko.

C-finaalissa kilpailevat 15 parasta sellaista yli 35 000 asukkaan kuntien seuraa, jotka eivät selviytyneet Superfinaaliin, ja kisat järjestävä seura Hämeenlinnan Tarmo.

B-finaalissa ovat mukana Superfinaaliin selviytyneen Riihimäen Kiskon jälkeen piirikisojen 16 seuraavaksi parasta seuraa, joiden edustamien kuntien asukasluku on 10 001–35 000. A-finaalissa kilpailevat piirikisojen 16 parasta enintään 10 000 asukkaan kuntien seuraa.

– Piirikisojen perusteella kärkisijoista nähdään kaikissa finaaleissa jännittävät taistelut, Tyrkkö uskoo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut