Jyske paikkasi pelaajapulaansa ringeten kaikkien aikojen pisteykkösellä – iski heti 3+2

Anne Pohjola siirtyi Laitilan Jyskeeseen paikkaamaan loukkaantumisista johtuvaa vajetta.

Laitilan Jyskeen ringettejoukkueen päävalmentaja Marlena Kuusisto oli vaikeassa tilanteessa ennen lauantain ottelua.Joukkueen riveistä oli pois kolme tärkeää pelaajaa, ja kauden viides runkosarjakamppailu kolkutteli edessä.Vierailu Tuusulaan Blue Ringsin vieraaksi olisi voinut päättyä hyvin murheellisesti, mutta yksi puhelinsoitto käänsi kaiken.

Kuusisto nimittäin sai houkuteltua laitilalaisten vahvistukseksi ringeten SM-sarjan kaikkien aikojen pistekärki Anne Pohjolan.

Alkukauden naisten 1. divisioonassa lapinlahtelaisessa LL-89:ssä pelannut Pohjola palasi pääsarjaan räväkästi, ja oli Jyskeen kaikissa viidessä maalissa mukana.

Moninkertainen maailmanmestari iski kolme maalia ja alusti kaksi.

Ottelu päättyi lopulta luvuin 5–5.

– Pieni pelaajapula näkyi silti ottelussa, vaikka alku meni erittäin hyvin. Hieman bensa loppui, Kuusisto sanoi.

– Pohjola paikkasi hyvin sitä, mitä omia puuttui. Hän tuli vähän tuurailemaan.

Loppukauden peleistä ei vielä varmuutta

Anne Pohjola nappasi viime kaudella jälleen yhden ringeten SM-sarjan mestaruuden palkintokaappiinsa, mutta finaalien aikana hänen joukkueensa LL-89 ilmoitti luopuvansa seuraavalle kaudelle kokonaan pääsarjasta pelaajapulaansa vedoten.

Suurin syy pudottautumiseen oli se, että Pohjolan tutkapari, kaikkien aikojen pistetilaston kakkonen Marjukka Virta päätti peliuransa.

LL-89 on voittanut neljästä pelistään ykkösdivisioonassa kolme, Pohjola on tehnyt pelissä tehot 21+6.

Jyskeen Marlena Kuusisto kertoo, että SM-sarjassa 596 ottelussa huikeat 3 393 tehopistettä tehnyt Pohjola ei ole Laitilassa apuna lainasopimuksella.

– Tämä on tällä hetkellä siirto meille. En osaa kommentoida nyt, pelaako hän koko kautta meillä, Kuusisto pyöritteli.

Jyske jatkaa pelejään heti sunnuntaina Nokiaa vastaan. Laitilalaiset ovat SM-sarjassa tällä hetkellä neljäntenä seitsemällä pisteellään.

– Huomiseen pitää ainakin renkaan hallintaa parantaa. Ykkössyöttöjen pitää mennä paremmin omille.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut