Jyskeen ringettenaisille tuli yllätyslähtö Järvenpäähän, kun korona pamautti Laitilan jäähallin ovet säppiin

Kotihallin sulusta huolimatta Jyskeellä oli voitokas matka Järvenpäähän, kun laitilalaiset voittivat Haukat numeroin 2-6.

| Päivitetty

Laitilan Jyske matkusti sunnuntaina ringeten SM-sarjassa yllättäen Järvenpäähän Haukkojen vieraaksi. Jyskeen piti emännöidä ottelua, mutta se jouduttiin siirtämään viime hetkellä, sillä jäähalli suljettiin Laitilassa. Halli on ilmoitettu suljetuksi 5.-19. helmikuuta, mutta Jyskeen toiveena on, että joukkue pääsisi jatkamaan toimintaa omassa hallissaan. Toistaiseksi harjoittelu ja pelit ovat vielä auki, eikä varmaa tietoa jatkosta vielä ole.

Kotihallin sulusta huolimatta Jyskeellä oli voitokas matka Järvenpäähän, kun laitilalaiset voittivat Haukat numeroin 2-6. Palikat alkoivat Jyskeen leirissä osua paikoilleen vasta neljännessä erässä, kun vieraat karkasivat erän alussa kahden maalin johtoasemaan ylivoimalla. 

– Meidän osalta peli oli aika sähläystä. Rengas pomppi paikasta toiseen ja maalinteko oli kolme erää tosi tahmeaa, Jyskeen maalivahti Maria Perkkola kertoi Suomen Ringetteliiton tiedotteessa.

Jyskeen maaleista vastasivat kahdesti osuneet Fanni Elo ja Eveliina Antola sekä Maria Elo ja Noora Peltovirta yhdellä maalilla.

– Neljännessä erässä saatiin kuitenkin vedot sinne minne piti ja pisteet kotiin. Vastustaja sai hyviä paikkoja, mutta puolustus blokkasi laukauksia mallikkaasti, Perkkola sanoi.

Lauantaina Jyske kävi tasaamassa pisteet Helsingissä luvuin 2–2. 

Jatkoa ajatellen Jyskeen valmennus mainitsi päällimmäisenä toiveena, että sarja pystyttäisiin pelaamaan keskeytyksettä loppuun asti. Pelillisiin tavoitteisiin kuuluvat viisikkopelin vahvistaminen ja tiivistäminen sekä ehjä 60-minuuttinen kaikissa tulevissa otteluissa. Perimmäiseksi tavoitteeksi valmennus linjaa play-offeihin pääsemisen ja niistä selviämisen voittajana.

LuKilla viikonloppuun kaksi erilaista peliä

Ykkössarjassa sunnuntain ainoa ottelu FoPS-LuKi-82 päättyi lukemin 2-2. Kaksi viimeistä erää jäi ringetelle hieman epätyypilliseen tyyliin täysin maalittomaksi.

– Tasaista vääntöä oli maalien osalta. Tämän päivän peli ei ollut kuitenkaan parasta pelaamistamme. Avauspelaaminen, sekä huolellisuus vähän takkusi meillä ja maalinteon tehokkuus sekä viimeistely puuttui, LuKin Roosa Salo kertasi

LuKin maaleista vastasivat Roosa Rantaniitty ja Elina Jokinen.

Lauantaina Luvialla nähtiin hyvinkin maalirikas ottelu, kun LuKi-82 kaatoi vastustajansa Lukon numeroin 14–5. Rantaniitty tehtaili ottelussa huipputehot 5+2. Muista kotijoukkueen maaleista vastasi Krista Järvelin (3+4), Sanni Koivunen (2+1), Katariina Niemi (1+3), Martta Ukkonen (1+2), Milla Rantanen (1+2) ja Enni Salmi (1+1). Lukon maaleista vastasi Roosa Sarasmäki (2+0), Jenna Rakkolainen (1+3), Alisa Neuvonen (1+0) ja Veera Mäntynen (1+0).

- Hyvällä fiiliksellä lähdimme pelaamaan päivän peliä, tarkoituksena onnistua saamaan peli kuntoon heti alusta alkaen. Alku oli tasaista vääntöä, mutta saimme luotua hyviä maalintekopaikkoja, joista myös onnistuimme. Pelaamisesta nautittiin ja mailan turha puristaminen unohtui ja usean pelaajan onnistuminen näkyi tulostaululla, Roosa Rantaniitty kertoi. 

Tällä viikolla LuKi ja Lukko kohtaavat uudelleen torstaina Raumalla. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut