Kaapo Kähkösen unelmasta tuli totta - maalivahti solmi NHL-sopimuksen

Lukon viime kauden ykkösmaalivahti teki NHL-sopimuksen Minnesota Wildin kanssa.

Kaapo Kähkönen kertoi jo marraskuussa, että hän haluaa eteenpäin urallaan. Kolmas liigakausi saisi riittää. Kähkönen halusi astua kohti NHL:ää.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin, NHL-kaukalot ovat paljon lähempänä. Ne ovat käytännössä käden ulottuvilla.

Kähkönen, 21, allekirjoitti tulokassopimuksen Minnesota Wildin kanssa. Kyseessä on kaksivuotinen kahden suunnan sopimus, jonka rahallista arvoa Wild ei keskiviikkona julkaissut.Minnesota Wild varasi Kähkösen NHL-oikeudet kesällä 2014. Tuolloin Bluesia edustanut maalivahti oli seuran neljännen kierroksen varaus.

Wildin oli pakko kiinnittää Kähkönen ennen heinäkuun alkua, sillä varaus olisi rauennut tuolloin. Se olisi tehnyt Kähkösestä vapaan agentin, joka olisi voinut allekirjoittaa sopimuksen minkä tahansa NHL-seuran kanssa.

Lukossa kaksi viime kautta pelannut maalivahti päätti kuitenkin lähteä kokeilemaan organisaatioon, joka hänen oikeutensa aikanaan itselleen huusi.

Päättyneellä kaudella Kähkönen oli Lukon kiistaton ykkösmaalivahti. Hän pelasi 56 ottelua torjuntaprosentilla 92,2 ja maalikeskiarvolla 2,20.

Wildin ykkösveskari päättyneellä kaudella puolestaan oli 32-vuotias kanadalaisvahti Devan Dubnyk, joka sopimus ulottuu kevääseen 2021 asti.

Hänen lisäkseen Wildin maalilla nähtiin jenkkiveskari Alex Stalock, jonka sopimus kattaa vielä tulevankin sesongin.

AHL:ssä pelaavan farmijoukkue Iowa Wildin maalivahdit Niklas Svedberg ja Steve Michalek pääsivät haistelemaan NHL-tunnelmia penkiltä, mutta torjuntavastuuta heille irtosi vain alemmista ammattilaissarjoista. Molempien sopimukset päättyivät tähän kauteen.

Lisäksi Wildilla oli sopimuksen alla unkarilaisveskari Adam Vay, joka vietti suurimman osan kaudestaan ECHL-kaukaloissa. Hänenkin diilinsä umpeutui.

Kähkösestä tuli siis kolmas maalivahti, jonka kanssa Wildillä on ensi kaudesta sopimus.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut