Kaksi maalia eteen oli liikaa – Pallo-Iirot taipui Gnistanille

Juuso Aalto katsoi taas peliä penkiltä, kun Pallo-Iirot hävisi Gnistanin vieraana.

Pallo-Iirojen ottelu alkoi huonoimmalla mahdollisella tavalla sarjakärki Gnistania vastaan. Kotijoukkue pääsi nimittäin kahden maalin johtoon jo alle kymmenen minuutin pelin jälkeen.

Kotijoukkueen ensimmäisen osuman iski Zakaria Kibona, toisen viimeisteli Hidetoshi Wakui.

Epäonnisen alun jälkeen raumalaiset olivat päästä peliin mukaan, kun joukkueen suoraviivainen hyökkäys tuotti tulosta.

Pallo pelattiin oikean laidan kautta kohti maalia, jonne tyhjään tilaan oli James Whiting tehnyt taidokkaan juoksun. 18-vuotias britti sijoitti tarkasti pallon etukulmasta sisään.

– Se oli kaikkea muuta kuin ideaali alku sarjakärkeä vastaan, mutta saimme kavennuksen. Näytti että pääsemme peliin mukaan, mutta sitten annoimme todella hölmön rangaistuspotkun vastustajalle, Pallo-Iirojen päävalmentaja Scott Green harmitteli.

Pilkku tuli, kun avauspuoliaikaa oli pelaamatta noin seitsemän minuuttia. Saloum Faalia rikottiin rangaistusalueen oikeassa laidassa, ja Gnistanin kapteeni Tuomas Mustonen chippasi pallon pilkulta sisään ja hyppäsi tuuletuksessaan kentän vierellä olleeseen pituushyppykasaan.

– Se oli vähän helppo vihellys, mutta kun puolustaja yrittää riistää palloa niin siinä on aina riskinsä. Täytyisi pelata vielä fiksummin boksin sisällä, Green sanoi.

Juuso Aalto jälleen koko pelin penkillä

Toisella puoliajalla peli muuttui selvästi. Pallo-Iirot jätti virheet vähemmälle, ja sai ottelua haltuunsa.Vierasjoukkueen esittämä taistelu miellytti brittipäävalmentajaa, vaikka peli päättyi 1–3-tappioon.

– He saivat muutaman paikan, mutta ne tulivat enemmän meidän huonon pelimme kuin heidän ansionsa kautta.

– Tuloksesta huolimatta pelissämme oli todella paljon positiivista. Viimeisen puolituntia näytimme varmasti kaikille, että meillä on hyvä joukkue. Pitää vain oppia olla antamatta helppoja maaleja vastustajalle eteen, Green sanoi.

Juuso Aalto ei ole pelannut kolmeen viime peliin minuuttiakaan Pallo-Iirojen kokoonpanossa.

Greenin mukaan Aalto on katsellut pelejä penkiltä pelitaktisista syistä.

– Tilanne Juuson kanssa on se, että lähestymme jokaista peliä tietyllä taktiikalla. Ja meillä on pelaajia, jotka tällä hetkellä ovat sopineet paremmin pelisuunnitelmaan.

– Hän on edelleen tärkeä pelaaja meidän joukkueessamme, ja on vain ajan kysymys milloin hän on taas mukana.

Onko Aalto liian hyökkäysvoittoinen pelaaja taktiikkaanne tällä hetkellä?

– Olemme siinä tilanteessa kautta, että jokainen piste on tärkeä. Sen vuoksi meidän pitää tarkasti tasapainoilla hyökkäys- ja puolustusvoittoisten pelaajien kanssa, Green kertoi.

Pallo-Iirot jatkaa miesten jalkapallon Kakkosessa alemmassa keskikastissa kahdellakymmenellä pisteellään.

Seuraavaksi joukkue pelaa FC Espoota vastaan 17. elokuuta kotikentällään.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut