Kalervo Kummola jyrähtää: KHL:ään lähtevillä ei saa olla asiaa maajoukkueisiin

Suomi-Areenan avauspäivänä lavalle noussut Rautakansleri kertoi seuraavansa mieluummin naisten kuin miesten jalkapalloa: ”Naisten pelissä on aitoa iloa.”

Pitkäaikainen jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola osallistui Porissa järjestettävässä Suomi-Areenassa maanantaina mielenkiintoiseen keskusteluun, jonka otsikko oli ”Onko urheilu epäeettistä?”

Keskustelussa olivat mukana rautakansleri Kummolan lisäksi Suomen Olympiakomitean tuore toimitusjohtaja Taina Susiluoto, Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani sekä Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

Kummolan mielestä urheilun epäeettisyyden multihuipentuma nähtiin Sveitsin Zürichissä joulukuun 2. päivä vuonna 2010, kun jalkapallon EM-kisat myönnettiin samaan aikaan Venäjälle (2018) ja Qatariin (2022).

Qatarin kisaisännyyttä on arvosteltu monesta syystä. Maassa ei ole minkäänlaista jalkapallokulttuuria eikä siellä ollut stadioneja, kuumuuden takia kisat pelata poikkeukselliseen aikaan eli ensi marras-joulukuussa, ja mikä pahinta, upporikkaan Qatarin kisojen rakennustoissä on raporttien mukaan kuollut tuhansia siirtotyöläisiä.

– En näe mitään järkeä siinä, että rakennetaan lukuisia stadioneja maahan, jossa niillä ei ole kisojen jälkeen mitään käyttöä. Ja Venäjä tietysti on oma lukunsa. Venäjä on aina ajanut omia tarkoitushakuisia periaatteitaan urheilun kautta, Kummola sanoi.

”Venäläiset saisivat pelata keskenään”

Venäjä on ollut lähes täysin eristetty kansainvälisestä urheilusta sen jälkeen, kun maa aloitti helmikuussa hyökkäyssodan Ukrainaan.

Silti viime aikoina on saatu lukea uutisia, joiden mukaan jotkut länsimaalaiset pelaajat ovat tehneet sopimuksia KHL-joukkueiden kanssa. Näiden joukossa ovat muun muassa keväällä 2021 Lukossa mestaruuden voittaneet Daniel Audette ja Robin Press.

Kummolalta ei heru ymmärrystä KHL:ään lähtijöille.

– Minun mielestäni hyökkäys on niin vakava asia, että nämä pelaajat pitäisi ainakin sulkea maajoukkuetapahtumista jatkossakin. Toivoisin myös, että eurooppalaisilta liigoilta löytyisi niin paljon solidaarisuutta, etteivät ne tekisi näiden pelaajien kanssa sopimuksia, Kummola kommentoi Länsi-Suomelle keskustelun jälkeen.

– Käsittääkseni lehtitietojen mukaan suomalaisista ainakin Teemu Pulkkinen olisi myös menossa Venäjälle. Minun mielestäni venäläiset saisivat treenata ja pelata keskenään niin kauan kuin sota on päällä, Kummola jyrähti.

Amur Habarovskin kanssa sopimuksen tehnyt latvialainen maalivahti Janis Kalnins perusteli KHL-sopimustaan hiljattain sportacentrs.com-sivuston mukaan omasta näkökulmastaan.

– Tämä on epäsuosittu päätös, mutta tein sen, koska urani ei jatku enää kauan. Tämä oli paras vaihtoehto itselleni ja perheelleni uran jälkeisen ajan kannalta. Olen aikuinen mies ja tiedän kyllä, millaisia yleisön ja median reaktiot tästä ovat, Kalnins sanoi.

Kaudet 2018–21 Jokereissa ja viime kaudella kaksi ottelua Tapparassa pelannut Kalnins tarkoitti käytännössä, että urheilijankin on elätettävä perheensä.

Kyse on oikeastaan siitä, mihin asti kenenkin moraali venyy, jos eteen lyödään miljoonien arvoinen työsopimus, mutta työ pitää tehdä Venäjällä. Kummolakin oli miettinyt asiaa yksilön näkökulmasta.

– Henkilökohtaisella tasolla tämä on vaikea kysymys. Mutta esimerkiksi Sveitsissä sopimukset ovat taloudellisesti lähes KHL-tasoa. En lähde tuomitsemaan, mutta... sanoisin, että silti kannattaisi jättää sopimus Venäjälle tekemättä, jos ajattelee asioita pitkällä aikajänteellä, Kummola pyöritteli.

Sponsorina Kummola satsaisi naisiin

Urheilun eettisyyttä käsitelleessä keskustelussa tuli luonnollisesti esiin myös urheilun tasa-arvo tai tasa-arvottomuus sekä esimerkiksi miesten ja naisten väliset palkkaerot. Kummolan näkemys oli, että palkkaerot johtuvat siitä, miten paljon naisten ja miesten urheilu tuottaa yleisö- ja sponsorituloja.

Kummola kuitenkin sanoi, että jos hän olisi sponsorin asemassa, hän satsaisi rahansa mieluummin naisten kuin miesten urheiluun.

– Olen katsonut suurella mielenkiinnolla kaikki jalkapallon naisten EM-kilpailujen ottelut. Se näyttää olevan jollain tapaa hauskempaa kuin miesten jalkapallo. Naisten otteluissa on paljon enemmän aitoa iloa ja riemua kuin miesten otteluissa. Liika taktisuus ei myöskään ole pilannut naisten otteluita, Kummola näki.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut