Kaleva: Ruotsin turnaus räjäytti koronapommin Leijonissa – joukkueessa jo viisi tartuntaa

Leijonien lääkäri Matti Lehtovirta kertoi Kalevalle, että tartuntoja on myös muissa joukkueissa.

| Päivitetty

Leijonien vierailu Ruotsin helmikuisessa EHT-turnauksessa on osoittautumassa koronapommiksi. Jääkiekkoliitto tiedotti heti turnaukseen jälkeen Suomen yhden pelaajan koronatartunnasta, mutta nyt tartuntoja on paljastunut lisää. 

Leijonien lääkäri Matti Lehtovirta kertoi Kalevalle, että jo viisi joukkueen jäsentä on saanut koronatartunnan. 

– Tämän hetken tilanne on se, että tartuntoja on todettu yhteensä kolmella pelaajalla ja kahdella joukkueen henkilökuntaan kuuluvalla, Lehtovirta kertoi Kalevalle.

Lukosta turnauksessa olivat mukana puolustajat Vili Saarijärvi ja Lukas Klok. Lukko on vahvistanut Saarijärven olevan karanteenissa 28. helmikuuta asti, mutta Klokin tilanne on vielä auki. Tshekin joukkue matkusti samalla lentokoneella Leijonien kanssa. 

– Käsitykseni mukaan tartuntoja on todettu myös muissa joukkueissa, Lehtovirta paljasti Kalevalle. 

Lääkäri täsmensi myöhemmin Iltalehdelle kuulleensa, että tartuntoja olisi myös Tshekin ja Ruotsin joukkueissa.

– Ensimmäisen tapauksen ilmetessä olimme yhteydessä Tshekin jääkiekkoliittoon. THL on myös ollut ulkomaille yhteydessä, Lehtovirta kommentoi Iltalehdelle.

Hänen mukaansa ”muutamille” Leijonien joukkueen jäsenille ilmaantui oireita myöhemmin. Kaikki oireiset ovat käyneet testeissä. 

– Meillä oli todella matala kynnys. Jos oli mitä tahansa tavallisuudesta poikkeavaa eli nuhaa, lihassärkyä, väsymystä, silmätulehdusta tai mitä tahansa, käskettiin heti testiin. Siten saamme tietää mahdollisen tartuntaryppään laajuuden ja katkaistua tartuntaketjut alkuunsa, Lehtovirta sanoi Iltalehden haastattelussa.

– Joku odottaa vielä tulosta.

Juttua päivitetty 18.2.2021 kello 19.53. Lisätty täsmennys Iltalehdelle.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut