KalPan toimitusjohtaja vahvisti Savon Sanomille: hopeajoukkue takoo yli puolen miljoonan voiton

Lehti kertoi KalPan valinneen myös uuden kapteeninsa.

Jääkiekkoliigan viime kauden sensaatiojoukkue KalPaa tekee tilikautensa päätteeksi seuran ennätystuloksen, kertoo Savon Sanomat

Lehden mukaan voittoa kertyy yli puoli miljoonaa euroa. 

– Tarkat luvut kerromme elokuun lopun yhtiökokouksen jälkeen, mutta ennätysnumeroista puhutaan, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman vahvisti SS:lle.

Voitollinen tulos on KalPalle ensimmäinen viiteen vuoteen. Seuran aiempi ennätys on kaudelta 2009–2010, jolloin se teki voittoa 508 000 euroa.

Taloudellisesti heikoin vuosi seuran nykyisellä, syksyllä 2005 alkaneella liigataipaleella on ollut kausi 2012–2013. Tuolloin kuopiolaiset tekivät tappiota 744 000 euroa.

Savon Sanomat kertoi KalPan valinneen myös uudeksi kapteenikseen Tommi Jokisen. Jokinen on KalPan oma kasvatti, joka on pelannut liigaa myös lappeenrantalaisessa SaiPassa.

"Joksa" oli voittamassa KalPalle nuorten Suomen mestaruutta kaudella 2007–08. Kuopiolaisten edustusjoukkueessa 28-vuotias laitahyökkääjä on saavuttanut viime kevään hopean lisäksi pronssia kauden 2008–09 päätteeksi.

Jokinen on pelannut liigaa yhteensä 11 kaudella ja ollut voittamassa SM-kultaa, -hopeaa ja -pronssia. Kaikkiaan 526 pääsarjan ottelussa on syntynyt tehot 66+110=176.

KalPan viime kauden kapteeni Jussi Timonen siirtyi saksalaiseen Schwenninger Wild Wingsiin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut