Veturinkuljettajan neuvokkuus pelasti radalle nukahtaneen Jani Roposen hengen parikymmentä vuotta sitten.
Kuntouduttuaan onnettomuudesta Roponen on kuulunut Suomen parajääkiekkomaajoukkueeseen sen perustamisesta, vuodesta 2010 lähtien.
Suomi pelaa ensimmäistä vuottaan parajääkiekon B-sarjassa, jossa on A-sarjan tavoin kuusi joukkuetta. Roponen iloitsee joukkueen kehityksestä.
– Ensi vuoden suurin tavoite ovat syksyllä pidettävät MM-kisat. Paralympiahaaveita ei kuitenkaan ole, sillä sinne pääsevät vain A-ryhmän maat, SM-tasolla Turun Palloseuraa edustava Roponen kertoo.
SM-liigassa TPS yrittää kirkastaa viimevuotisen hopean mestaruudeksi.
Pelastajat ehtivät ajoissa
Roponen vammautui huhtikuisena iltana vuonna 1998 Helsingin Pitäjänmäen asemalla.
– Olin ollut kaverini kanssa viettämässä humalapitoista iltaa. Tiemme veivät illan aikana erilleen, ja päädyin istumaan kiskoille ja nukahdin siihen, 42-vuotias Roponen kertoo STT:n haastattelussa.
Asemaa lähestyneen junan kuljettaja pelasti käytännössä Roposen hengen.
– Kun kuljettaja huomasi, että törmäys on väistämätön, hän soitti hätäpuhelun jo ennen junan osumista minuun. Oli valtava onni, että pelastusyksikkö oli käytännössä vieressä, sillä olisin menehtynyt hetkessä pelkästään verenhukkaan.
Roposen selviytyminen hengissä oli ihme, sillä hänen vasen jalkansa repesi irti reiden yläosasta, selkäranka murtui kolmesta kohtaa, vasemman käden pikkusormi repeytyi irti ja osa käden ojentajalihaksesta tuhoutui.
Lisäksi hän sai hengenvaarallisia sisäisiä verenvuotoja, päävamman, oikean jalan hermovaurion sekä useita muita pienempiä vammoja.
– Minua leikattiin yli kahdenkymmenen tunnin ajan. Vietin teho-osastolla neljä viikkoa taistellen henkiinjäämisestäni, Roponen kertaa.
Vammojen rajuutta kuvastaa läheisten kohtaaminen.
– Vanhempani eivät ensimmäisellä käynnillään tunnistaneet minua valtavien vammojen ja turvotuksen vuoksi.
Ensimmäisen kerran Roponen palasi kunnolla tajuihinsa viisi viikkoa tapahtuneen jälkeen. Samalla eteen aukeni karu totuus.
– Oli järkyttävää tajuta, mitä oli tapahtunut. Minun oli vaikea uskoa vasemman jalkani repeytyneen irti, sillä minusta tuntui, että jalka on puutunut.
– Oli täydellinen sokki tajuta kaiken muuttuneen, Roponen muistelee.
Jalkaproteesi toi käänteen
Roponen oli sairaalassa puoli vuotta. Edessä oli rankka kuntoutus, jossa auttoi nuoren miehen hyvä peruskunto.
– Lääkärien mukana oli onni, että olin ennen onnettomuutta hyvässä kunnossa, sillä muutoin en olisi kestänyt toipumista ja sen rasitusta. Painoni tippui kuitenkin rajusti, 65 kilosta 40:een.
Myös tunteet ottivat välillä vallan.
– Itkuja itkettiin. Mielessäni oli silti selkeänä ajatus siitä, että haluan selvitä, ja tunsin, että minulla on vielä annettavaa.
– Pyrin viljelemään mahdollisuuksien mukaan huumoria, se oli omanlainen voimavara.
Merkittävä hetki koitti jalkaproteesin myötä. Roponen käveli ensimmäisen kerran omatoimisesti kahdeksan kuukautta onnettomuuden jälkeen. Toipuminen oli ihme, sillä lääkärinlausuntoihin oli kirjattu, ettei hän enää kävele.
Roponen työskentelee nykyisin ohjaajana Helsingin kaupungin alaisessa polkupyöräpajassa.
– Olen ohjaajana kuntouttavassa työtoiminnassa mukana oleville. Nautin työstä suunnattomasti, sillä haluan auttaa muita, Roponen sanoo.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.