Kärppien päävalmentajakuviot selvillä jo kevääseen 2023 asti - Lukossakin piipahtanut Lauri Mikkola nousee vetovastuuseen Mikko Mannerin jälkeen

38-vuotias Lauri Mikkola piipahti Raumallakin 2000-luvun alkupuolella ja pelasi puolustajana Lukon A-nuorissa yhden kauden 2000-01. 

| Päivitetty

Siinä missä Rauman Lukko ja muutama muu jääkiekon liigaseura miettii vielä ensi kauden päävalmentajaansa, Oulun Kärpillä on kuviot selvinä jo kevääseen 2023 asti. 

Kärpät tiedotti marraskuun alussa nykyisen päävalmentajan Mikko Mannerin kevääseen 2021 ulottuvasta jatkosopimuksesta.

Keskiviikkona oululaisseura informoi Lauri Mikkolan nousevan päävalmentajaksi Mannerin jälkeen kevääseen 2023 kestävällä sopimuksella. 

38-vuotias Mikkola piipahti Raumallakin 2000-luvun alkupuolella ja pelasi puolustajana Lukon A-nuorissa yhden kauden 2000-01. 

Mikkola pääsi pelaajana Mestis-tasolle asti, mutta aloitti jo nuorella iällä valmentamisen. Hän on valmentanut Kärpissä yli 15 vuoden ajan, muun muassa seuran A-nuorissa kahdeksan kautta. 

Kolme viimeistä kautta Mikkola on toiminut Kärppien liigajoukkueen valmennustiimissä. 

- Olen erittäin otettu seuran luottamuksesta minua kohtaan. Pitkän polun olen Kärpissä kulkenut ja sellainen pienen pojan unelma toteutuu, kun pääsee viimein päävalmentajan paikalle. Nöyrin mielin tehtävään käsiksi, mutta aikaa sen alkamiseen on vielä paljon, ja on tärkeää, että nyt elää ihan vain tätä hetkeä ja kerää lisää tietotaitoa, Mikkola kertoi Kärppien tiedotteessa. 

Lauri Mikkola on Lukossakin pelanneen kahdeksankertaisen Suomen mestarin Ilkka Mikkolan pikkuveli. Ilkka Mikkola työskentelee nykyään Kärpissä yhteyspäällikkönä. 

Kärpät tiedotti myös, että apuvalmentaja Toni Sihvonen (optio kausista 2021-23), joukkueenjohtaja-maalivahtivalmentaja Ari Hilli (2023), fysiikkavalmentaja Samppa Jaakola (2023) ja videovalmentajana Santeri Hilli (2021) jatkavat tehtävissään. 

Uutena jäsenenä valmennustiimiin liittyy Ville Mäntymaa kevääseen 2023 asti ulottuvalla sopimuksella. Mäntymaa jatkaa Kärppien A-nuorten päävalmentajana vielä kaudella 2020-2021.

Liigaseurojen päävalmentajien sopimustilanteet: 

  • HIFK Jarno Pikkarainen (2021 + optio 2022)

  • HPK Antti Pennanen (2020)

  • Ilves Jouko Myrrä (2021)

  • Jukurit Pekka Kangasalusta (2020)

  • JYP Pekka Tirkkonen (2021)

  • KalPa Tommi Miettinen (2021 + optio 2022)

  • KooKoo Jussi Ahokas (2021)

  • Kärpät Mikko Manner (2021), Lauri Mikkola 2021-23

  • Lukko Pekka Virta (2020)

  • Pelicans Ville Nieminen (2020)

  • SaiPa Tero Lehterä (2020 + optio 2021)

  • Sport Ari-Pekka Pajuluoma (2021)

  • Tappara Jukka Rautakorpi (2020), Jussi Tapola (2020–23)

  • TPS Marko Virtanen (2020)

  • Ässät Ari-Pekka Selin (2022)Lähde: Iltalehti

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut