Kaukalopallon nousu ja tuho – tällainen on lajin kummallinen tarina suomalaisessa palloiluhistoriassa

Isoja yleisömääriä kerännyt ja massoja liikuttanut laji haihtui lähes olemattomiin.

Arviolta hieman alle 50 000 harrastajaa. Satoja seuroja ympäri Suomea. Maalikimaroita illan ottelukierroksilta Urheiluruudussa asti. Yksittäisten otteluiden yleisömäärät jopa tuhansissa katsojissa. Kaukalopallo oli vielä 2000-luvun alussa olennainen osa suomalaista urheilu- ja liikuntakenttää. Sitten, noin vuosikymmenessä, tapahtui paljon: SM-sarja kuihtui ja lopulta peruttiin kokonaan. Seurat kaatuivat ja harrastajamäärät romahtivat muutamiin tuhansiin.

– Kaukalopallon tarina on erikoinen. Oli meillä kova buumi aikoinaan, mutta nopeasti se katosikin. Olihan se tietyllä tapaa odotettavissakin, sanoo suomalaisen kaukalopallon kasvot Teuvo ”Teukka” Ulander.

Kaukalopallon syntyhetket ajoitetaan 1960-luvun Ruotsiin, kun jääpallolle kehitettiin sisähalleissa pelattava rinnakkaislaji. Seuraavana vuosikymmenenä kaukalopallo levisi myös Suomeen, missä laji sai heti jalansijaa. Jos jossain oli kaukalo, niin siellä pelattiin myös kaukalopalloa.

– Kaukalopallo oli äärimmäisen hauska laji pelata, vapaamuotoisempi kuin lätkä. Kaukalopallo oli puhtaasti taitolaji, jota pystyivät pelaamaan kaikenikäiset. Ei ollut taklauksiakaan, kertoo lajiin 1970-luvulla hurahtanut Ulander.

Kaukalopallossa oli jotain uudenlaista hurmaa, mutta se saapui Suomeen myös otolliseen aikaan.Suomalaisen yhteiskunnan modernisoituminen ja talouskasvu kiihtyivät 1960-luvulla. Suomi kaupungistui ja maassa alkoi jäähallirakentamisen ensimmäinen kausi. Jääkiekko oli tuolloin vasta ottamassa ensimmäisiä askeliaan kohti nykymuotoista viihdebisnestä. Kaukalopallo hyppäsi jääkiekon imuun ja kasvoi sen kyljessä hurjaa vauhtia.

– Jääkiekon tapaan myös kaukalopallo oli kaupunkilaisten laji. Kaukalopallolla oli oikeastaan kaikissa Suomen merkittävimmissä kaupungeissa jossain vaiheessa hyvä asema, Ulander muistelee.

Ulander teki kilpaurheilua

Kaukalopalloseura Bewen puuhamiehestä tuli pian koko lajin puuhamies. Ulander oli kokoava voima, joka yhdisti eri kaupunkien kaukalopalloaktiivit, kun lajista alettiin tehdä kilpaurheilua. Se onnistuikin. Kaukalopallon suosio alkoi 1980-luvulla kasvaa räjähdysmäisesti ja mediakin kiinnostui. Syntyi positiivinen kierre.

– Kovimman nousun aikaan saimme todella hyviä yhteistyökumppanuuksia. Joissain kaupungeissa jopa jääkiekko kärsi, kun kaukalopallomiehet olivat vieneet sponsorit.

– Into oli armoton ja innokkaita vetäjiä oli ympäri Suomea. Teimme asioita myös rohkeasti ja vähän eri tavalla kuin muissa lajeissa. Aloimme esimerkiksi televisioida otteluita aikaisessa vaiheessa, jolloin saimme lisää näkyvyyttä.Kaukalopallon kultavuodet osuivat 1990-luvulle. Pääsarjatasolla pelattiin parhaimmillaan tuhatpäisten yleisöjen edessä ja kaukalossa viiletti lukuisia entisiä liigakiekkoilijoita.Kaikki näytti hyvältä. Sitten Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa.

Ulander näkee kevään 1995 maailmanmestaruuden ainakin kuvainnollisena käännekohtana kaukalopallon suosiossa.Suomen MM-voitto toi jääkiekolle lisää harrastajia ennen kaikkea harrastekiekkoon. Samoihin aikoihin salibandyn suosio oli alkanut kasvaa.

Kaukalopallolle se oli katastrofi, sillä lajilla ei käytännössä ollut omaa junioritoimintaa. Jatkuvuus oli täysin sen varassa, että jotain muuta lajia juniorina harrastanut siirtyisi kaukalopalloon. Kaiken päälle kaukalopalloväki riitaantui 1990-luvun puolivälissä, ja lajilla oli pitkään kaksi kilpailevaa liittoa. Luonnonjäistäkin oli tullut eteläisessä Suomessa yhä harvinaisempia.

– Syitä hiipumiselle oli monia. Suurin ongelma oli kuitenkin se, että laji henkilöityi muutamaan aktiiviin eri paikkakunnilla. Tilanne ei voinut tietenkään olla kestävä.

Muutamien varassa

Kaukalopallossa nähtiin tuttu tarina suomalaisilta urheilu- ja liikuntakentiltä. Seura porskuttaa niin kauan kuin muutama aktiivi jaksaa tehdä töitä. Kaukalopallossa koko laji oli muutamien aktiivien varassa.

– Ei ollut varsinaisia seuraorganisaatioita, joissa olisi ollut junnutoimintaa ja rakenteita. Seurat olivat ennemminkin kaveriporukoita. Laitettiin porukka kasaan ja alettiin pelata. Kun vetäjä laittoi pillit pussiin, niin samalla loppui paikkakunnalta koko kilpatason kaukalopallo.

Kuluvalle vuosituhannelle tultaessa kaukalopallo porskutti vielä hetken menneisyyden rippeillä. Ulanderin hallinnoimalla Bewellä oli parhaimmillaan noin miljoonan euron kausibudjetti, ja kymmenisen pelaajaa sai palkkaakin.

Kaukalopalloliigassa nähtiin yleisöennätys, kun Porin Kärppien ja Bewen finaaliottelussa vuonna 2004 ilmoitettiin yleisömääräksi 4 983 katsojaa. Se tosin sisältää virheen, sillä Kärpät laski yleisömääräksi 3 583 katsojaa ja kertoi peliin jaetun 1 400 vapaalippua.Ulander ymmärsi asian väärin, laski luvut yhteen ja ilmoitti tiedon STT:lle.

Aiempina vuosikymmeninä lajiin hurahtaneita harrastajiakin vielä riitti. Tulevaisuus oli kuitenkin jo kaikkien tiedossa.Romahdus tulisi ennemmin tai myöhemmin.

Paluu puulaakiurheiluksi

Vuodenvaihteessa 2020–2021 kaukalopallolla on lajiliiton mukaan lisenssipelaajia noin 2 500 ja harrastajia 3 500–4 000.SM-sarjaa ei ole pelattu kauden 2015–2016 jälkeen joukkuepulan takia, vaan mestaruus ratkotaan yksittäisessä turnauksessa. Harrastajista iso osa pelaa ikämies- ja puulaakisarjoissa.

– Minäkin pelaan 3–4 kertaa viikossa, mutta nuoria pitäisi jotenkin saada mukaan lajiin. Aika vaikea on uskoa, että tilanne muuttuisi paremmaksi tulevaisuudessakaan. Se vaatisi niin monta innokasta tekijää, miettii Ulander.

Parempaa tulevaa koetetaan rakentaa Kaukalopalloliitossa. Kilpailujohtaja Janne Borgström myöntää, ettei tilanne ole helppo.

– Taikatemppuja ei voi tehdä. Pienin askelin pyrimme menemään eteenpäin. Tärkeää on säilyttää ihmisten muistijälki lajista ja pitää huolta siitä, että koulujen liikuntatunneilla kaukalopalloa pelattaisiin jatkossakin.

Tämän lisäksi Borgström toivoo, että kaukalopallossa pelattaisiin tulevina vuosina jälleen SM-sarjaa. Se toisi näkyvyyttä ja kukaties uusia harrastajiakin. Menneeseen loistoon ei kuitenkaan ole paluuta.

– Täytyy olla realisti. Ei kaukalopallosta massojen lajia enää tule, mutta kaukalopallollekin on oma paikkansa suomalaisella lajikartalla, hän uskoo.

Kaukalopallosta on puhuttu paljon myös lajina, joka on kuollut. Tietyssä mielessä niin on käynytkin, ainakin kilpatason kaukalopallon osalta.

– Lajin on löydettävä uudestaan oma jalansijansa alati muuttuvassa maailmassa ja urheilukentässä. Laji-ihmisten yhteen hiileen puhaltamisella “kaukis” saadaan uudestisyntymään.

Timo Riihentupa

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut