Keihäänheitto sanelee ehdot, mutta Julia Valtanen teki Feraan superpesissopimuksen: "Kai se on pienenä ollut unelma, kun äiti on pelannut Superpesistä – päästä kulkemaan samoja jälkiä"

Pelinjohtaja Erno Tuomainen kaavailee toisen polven feralaisesta lyöjäjokeria.

| Päivitetty

Julia Valtanen, 19, on urheilijana vielä nuori, mutta hän on silti ehtinyt jo saavuttaa paljon. Nyt on jälleen yhden merkkipaalun vuoro, sillä kahden lajin taitaja on laittanut nimensä Feran tarjoamaan pelaajasopimukseen. Se tarkoittaa, että raumalaisesta tulee superpesispelaaja.

– Ihan hienoa, että pääsen siihen joukkueeseen mukaan, Valtanen sanoo.

– Kai se on pienenä ollut unelma, kun äiti on pelannut Superpesistä. Päästä kulkemaan samoja jälkiä.

Äiti pelasi reilut 600 naisten peliä

Äiti on yhtä kuin Tiina Andreasen, joka on kantanut Feran paitaa naisten sarjoissa 26 vuoden ja 630 ottelun verran, jos lasketaan yhteen Superpesiksen, Ykköspesiksen ja suomensarjan kamppailut sisällä ja ulkona.

Toistaiseksi viimeiset pelinsä Andreasen pelasi kesällä 2019 Feran suomensarjajoukkueessa. Äiti ja tytär nähtiin peräti neljällä peräkkäisellä kaudella samoissa joukkueissa Ykköspesiksen ja suomensarjan peleissä.

– Meillä on nyt aika nuori porukka ja aika paljon samoja pelaajia kuin viime kaudella B-tytöissä. Ja kyllä niitä treenejä aiemminkin oli yhdessä Superin joukkueen kanssa, joten ihan hyvin olen päässyt porukkaan mukaan, Valtanen arvioi.

Keihäänheitto edellä ensi kesänä

Vaikka hän nousee pesäpallossa pääsarjapelaajaksi, ensi kesänä on tarkoitus urheilla keihäänheitto edellä. Feran uudelle pelinjohtajalle Erno Tuomaiselle ei ole ongelma, vaikka yksi pelaaja ei välttämättä olekaan aina käytettävissä.

– Ei tehdä asiasta ongelmaa, kun tiedetään aikataulut etukäteen. En itse ainakaan näe ongelmaa, vaan ”Julle” on mukana sen mitä pystyy auttamassa joukkuetta ja seuraa, Tuomainen luonnehtii.

– Se on vain hienoa, että on näitä urheilijoita, jotka pystyvät olemaan kahdessa lajissa huipulla.

Jo parin vuoden ajan Valtanen on tosissaan pallotellut kahden kesälajin välillä. Käytännössä pesistreenit ovat jääneet väliin, jos kalenterissa on ollut keihäskisa – ja päinvastoin.

– Hyvinhän ”Julle” on tuossa pärjännyt. Ovathan ne ottelumäärät olleet aika kovia jo B-tytöissä, Tuomainen huomauttaa.

Lyöntivoima pitää hyödyntää

Tuomainen ei aio tuhlata energiaansa siihen, että Valtanen on joskus pois. Hän kääntää asetelman toisin päin eli kaivaa siitä energiaa, että tämä on välillä mukana.

Ensi kaudella Valtanen ei ikänsä puolesta enää voi pelata B-tytöissä, mutta superpesisjoukkueen lisäksi hänet saatetaan nähdä suomensarjassa.

Omassa joukkueessaan Tuomainen kaavailee tuoreimmalle sopimuspelaajalleen tuttua kotiuttajajokerin roolia.

– Kyllähän se lyöntivoima pitää hyödyntää, hän lausuu.

22-vuotiaiden EM-Bergen keihäskauden pääkisa

Päälajissaan keihäänheitossa voitti viime kesänä 19-vuotiaiden Suomen mestaruuden ja sijoittui Kalevan kisoissa seitsemänneksi.

Ennätyksellään 57,91 hän voitti syyskuussa Tampereella järjestetyn Ruotsi-ottelun ja sijoittui naisten kausitilastossa kakkoseksi.

Kansainväliset arvokisat peruttiin koronaviruspandemian vuoksi, ja kuluvan vuoden kuviotkin ovat vielä epävarmalla pohjalla.

– Toivottavasti päästään kesällä pelaamaan ja kisaamaan. Ja toivottavasti päästäisiin nyt ulkomaillekin, Valtanen miettii.

Kauden päätavoite on heinäkuun alkuun kavaillut 22-vuotiaiden EM-kisat Norjan Bergenissä.

Ulkomaille Valtanen tähyilee kuitenkin jo maaliskuun puolivälissä, jolloin Portugalin Leiriassa on määrä järjestää heittolajien Euroopan talvicup.

 – Luultavasti perutaan, Valtanen huokaa.

Mikäli Portugalin-matka ei toteudu, katse kääntyy samalle päivämäärälle merkittyyn keihään talvimestaruuskilpailuun Vaasassa.

– Kattellaan nyt, mitä kisoja tässä järjestellään. Toivottavasti jotain kisoja tulee.

Keihäskarnevaalien kummiurheilijaksi

Pihtiputaan legendaariset keihäskarnevaalit on ensi kesänä tarkoitus järjestää jo 50. kertaa.

Vuoden 2021 kisoille on nimetty viisi kummiurheilijaa, joista yksi on Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen.

Muut kummiurheilijan kunnian saaneet ovat Kankaanpään seudun Leiskun Teemu Narvi, HKV:n Topias Laine, Vaasan Vasaman Anni-Linnea Alanen ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden paraurheilija Jasmine Repo.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut