Kiitoksensa ansainneet – junioreiden vanhemmat ja seura palkitsivat Kauvosaaren ja Vuorelan toiminnasta vaaratilanteessa

Lukon B selvisi lauantaina säikähdyksellä, kiitos Timo Vuorelan ripeän ja määrätietoisen toiminnan. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Timo Vuorelan ranteessa on sunnuntaista lähtien kulkenut uusi kello. Sen taustaan on kaiverrettu sana ”kiitos” sekä päivämäärä 24.11.2018.

Kello muistuttaa Lukon B:n maalivahtivalmentajaa hetkestä, jolloin olisi saattanut käydä pahasti.

Raumalaiset olivat viikonloppuna vieraspelimatkalla ja lähestyivät Espoota, kun joukkuetta kuljettaneen linja-auton kuljettaja sai sairaskohtauksen.

Vuorela ei lamaantunut, vaan pystyi ottamaan tilanteen hallintaansa. Kun joukkue lopulta sunnuntaina palasi Äijänsuolle, joukko pelaajien vanhempia oli vastassa.

Kello oli kiitoslahja heiltä.

– Ihan kiva oli tulla, kun huomasi että vanhemmat oikeasti välittivät, Vuorela toteaa.

Seuraavan kiitoksen vuoro oli torstaina, jolloin Rauman Lukko palkitsi Vuorelan ja joukkueen vastuuvalmentajan Jarkko Kauvosaaren.

JATKA JUTUN LUKEMISTA NÄKÖISLEHDEN PARISSA

Hanki itsellesi lukuoikeus tilaussivulta. Esimerkiksi 24 tunnin lukuoikeus maksaa vain kaksi euroa.

Mikäli olet jo Länsi-Suomen tilaaja, voit rekisteröityä digipalvelujen käyttäjäksi täällä.