Tuhannet suomalaiset koululaiset ovat surkeassa kunnossa, kertovat uusimmat Move-mittaukset.
Kymmenettuhannet koululaiset ovat ylipainoisia ja harrastavat liikuntaa entistä vähemmän, osoittaa Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen kouluterveyskysely.
Riskit kasvavat. Yhä useampia lapsia odottaa elämä erilaisten kipujen ja sairauksien kanssa.
Huonokuntoista ja ylipainoista ihmistä vaanii ennenaikainen kuolema.
Kärjistettyä, mutta tuskin kukaan vanhempi toivoo lapselleen tällaisia ennusteita. On siis aika herätä!
*****
Lähdetäänpä liikkeelle siitä, mikä on Move. Move-liikkeet mittaavat lasten fyysistä toimintakykyä arjen askareita varten.
Ei siinä vielä mitään, ettei osa lapsista selviä niin hääppöisesti viivajuoksusta tai punnerruksista.
Mutta kun kolmasosa kasiluokkalaisista pojista ei pysty enää istumaan selkä suorana.
Suomeen on kasvamassa sukupolvi, joka ei jaksa tehdä yhtään mitään.
*****
Ihmekös tuo. Joka puolella on nykyään ruutuja, jotka liimaavat ihmiset paikoilleen. Nettipelit korvaavat pihapelit.
Välimatkat lyhenevät, ihmiset vaurastuvat. Auto tai mauto vie perille, ei tarvitse pyöräillä.
Osa vanhemmista odottaa kädet levällään, että tulkaa nyt koulut, urheiluseurat tai joku jälkikasvumme pelastamaan.
Kirjailija-opettaja Tommi Kinnunen kirjoitti Twitterissä osuvasti, että töitä alkaa jo kertyä, kun koululaitosta huudetaan laittamaan mikä tahansa yhteiskunnallinen ongelma kuntoon.
Koulu ja urheiluseurat auttavat, mutta vielä toistaiseksi vanhempien pitäisi kasvattaa lapsensa. Vaikka kohta älypuhelin hoitaa varmaan senkin.
*****
Mikä minä olen vanhempia tuomitsemaan. Eihän minulla ole omia lapsia. Vielä, muistuttaa kihlattu.
Toisaalta olen ollut lapsi. Annan esimerkin omasta elämästäni, koska siitä tiedän parhaiten.
Mikä minä olen lapsia tuomitsemaan. Vietän päivittäin niin paljon aikaa nokka kiinni puhelimen, tabletin tai tietokoneen ruudussa, etten halua edes laskea.
Sain ala-asteella ensimmäisen puhelimeni, Nokian 3310:n. Jos se matopeli olisi ollut silloin Angry Birds...
Sitten tulivat tietokone, Game Boy ja PlayStation. Nukkumatta meinasi välillä jäädä salaa peiton alla pelatessa.
*****
Olen ehtinyt silti jalkapalloilevaksi, liikuntaa rakastavaksi nuoreksi aikuiseksi. Kuinka terve, tiedä sitten, mutta onnellinen ainakin.
Mikä minut pelasti? Vanhemmat, isovanhemmat ja kaverit, luultavasti.
Olen etuoikeutettu, koska sain kaikkien neljän isovanhemman kanssa puuhata ja matkata pitkin maata. He opettivat minut uimaan ja lukemaan jo ennen koulua.
Äiti pakotti pelaamaan jalkapalloa, jotain piti harrastaa. Isä jaksoi opettaa, vaikka kesken pomputteluharjoitusten pallo löytyi usein läheiseltä pellolta.
Vuosien verran jaksoivat vielä minua ja veljeäni Raumalle kuskata.
Ja aika monta kertaa myös löivät pelikoneen kiinni ja käskivät lähteä ulos kavereiden kanssa. Niitä Vahenojan puskissa riitti.
Ensin seikkailtiin metsissä, sitten pilattiin kenttämestarin riesaksi urheilukentän nurmi. Jalkapallon kautta olen saanut parhaat ystäväni.
*****
Niin paljon liikuttavia muistoja. Liian harvoin olen muistanut kiittää.
Vanhemmat, antakaa lapsillenne mahdollisuus muistoihin.
Leikkikää ja puuhatkaa lastenne kanssa, he ovat vain kerran pieniä. Rakastakaa, mutta asettakaa myös rajoja ruudunkäytölle ja repikää raikkaaseen ilmaan. Kannustakaa, joskus ehkä kustantakaa ja kuskatkaakin.
Lapsenne ovat vielä joskus kiitollisia.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.