Seuratoiminnassa mukana olevalla täytyy olla paksu nahka – tai näin ainakin kerrotaan. Johtavissa pesteissä oletetaan toimivan alfauroksia tai alfanaaraita, jotka johtavat rautakanslerimaisella otteella toimintaa.
Seuran pitää olla kilpailullisempi ja pärjätä otteluissa, jotta lapsi nauttii eikä kiukuttele kotona. Menestymisestä on helpompi myös maksaa.
Mutta jos oma lapsi ei pelaa tietyssä roolissa, niin soitan tästä valmentajalle ja jos en saa vastakaikua, niin sitten soitan hänen esimiehelleen. Mitä sitten, vaikka joukkue menestyy, kun en minä tätä pyytänyt sillä periaatteella, että oma lapseni ei ole haluamassani roolissa.
Mitä sitten, jos soitan pelkästään negatiivisen puhelun seuran toimistolle, koska siitä puheluun vastaavalle maksetaan.
Soitan niin monta kertaa, että hän vastaa tai laitan vihaisen viestin tunnekuohuissa heti lauantaiehtoolla, kun muistan vielä kaiken tarkasti.
Uhkailen lapsen siirtymisellä toiseen seuraan ja jos saan vastaukseksi, että mikään sopimus ei velvoita harrastamaan seurassamme, niin kirjoitan tästä someen ja vaadin toimistoväen eroa.
Kannusta, kustanna ja kuljeta on hyvä ohjenuora. Se ostetaan yleensä kauden avauspalaverissa, mutta kun sarjapelit alkavat, niin minä kustannan ja kuljetan, jotta seura pystyy vastaamaan minun toiveisiini.
Olen muuten tätä kolmen K:n ohjenuoraa opastanut jo vuosia työssäni, mutta myönnän, että kun omaa lastani taklataan selästä törkeästi ja siihen ei aikuinen puutu lähietäisyydeltä, niin on todellisia vaikeuksia myös itselläni olla antamatta palautetta.
Seuratoiminnassa pyritään luomaan turvallinen ja motivoiva ympäristö lapselle tai nuorelle harrastaa. Samanlainen ympäristö pyritään luomaan vapaaehtoisille toimihenkilöille, jotka haluavat käyttää omaa aikaansa oman ja muiden lapsien paremman harrastuksen tekemisessä.
Jokusessa vanhempien illassa olleena tiedostan, että näihin pesteihin kauhean harvoin löytyy ensimmäisellä kyselykierroksella vapaaehtoisia. Vielä vaikeammin, jos heille kerrottaisiin heti nämä mahdolliset tulevat palautepuhelut, ja että tulet käyttämään paljon aikaansa etsiessäsi kaksi kertaa kaudessa järjestettäviin kotiturnauksiin toimijoita.
Seuran toimistolla on näitä palautteita helpompi ottaa vastaan, mutta vapaaehtoisten toimijoiden puolesta olen välillä surullinen. Seuran vapaaehtoiset toimijat ovat kuitenkin ne ihmiset, jotka mahdollistavat seuran toiminnan. On seurassa sitten töissä palkallisia tai ei ole.
Asiat eivät mene eteenpäin ilman kriittistä näkökulmaa, joten sitäkin tarvitaan yhteisen hyvän rakentamisessa, mutta pyydän itse miettimään välillä hetken ennen viestin lähettämistä, miten asian esittää.
Rauman kokoisessa kaupungissa, missä järjestetään laajasti erinomaista seuratoimintaa yli lajirajojen, on vaikea saada tulevaisuudessakaan niin laajoja ikäluokkia, että seura voisi jokaiselle lapselle tai nuorelle tarjota juuri niitä oman sen hetkisen tason mukaisia otteluita ja harjoituksia.
Siihen jokainen seura pyrkii varmasti toiminnallaan vastaamaan, mutta todellisuudessa se on täysin mahdoton yhtälö.
Haave seuratoiminnassa on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi tapahtumien jälkeen hymy huulilla, jokainen saisi uusia hyviä ystäviä, jokainen saisi toimia turvallisessa ympäristössä välittävän aikuisen valvonnassa ja ohjauksessa. Välillä voitettaisiin ja välillä hävittäisiin, koska jos joku kasvattaa luonnetta, niin kunnon tappion saaminen välillä.
Lapseni tarvitsevat tukeani myös harrastustoiminnassa mukana olemisessa. Itse sain hyvän ohjenuoran kuuntelemalla televisiosta Lauri Markkasen isän kertomuksia kasvatuksestaan, jolloin itsekin opin kysymään lapseltani tapahtuman jälkeen, että oliko hänellä kivaa lopputuloksen kyselyn sijasta.
Lopputuloksella kun ei ole hirveää painoarvoa lasten ja nuorten harrastustoiminnassa.
Itse en muuten suostu lapsiani valmentamaan missään lajissa, koska tiedän työni ja oman lapsuuteni kautta, että se on haasteellinen yhtälö. Toisaalta arvostan suuresti niitä, jotka ovat tähän valmiita.
Itse olen valmis ”talkoilemaan” lapsieni harrastuksessa, koska tiedän sen parantavan lapsen harrastustoimintaa ja ymmärrän myös, että kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta talkoilla.
Teen jopa sen yhden edustusjoukkueen kioskivuoron kaudessa, vaikka sillä ei ole suoranaista vaikutusta lapseni joukkueen senhetkiseen toimintaan, mutta sillä on merkitystä lapseni senhetkiselle seuralle.
JONI ROKOSAKirjoittaja on SalBan toiminnanjohtaja, mutta ennen kaikkea Pallo-Iiroissa ja SalBassa harrastavan lapsen isä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.