David Nemecekin taklaus Otto Kivenmäkeen oli vain yksi mauste lisää jo pidempään porisseeseen soppaan. Mitä enemmän taklauskeskustelu saa kierroksia, sitä jyrkemmin se kaartuu sivuraiteille. Varsinkin sosiaalinen media on täynnä kurinpitäjiä ja asiantuntijoita, jotka haluavat huutaa tuomionsa tilanteesta ja haukkua taklaajan, taklatun, tuomarin, valmentajan, jonkun.
Kelaillaan hidastuksia, arvuutellaan mikä ruuminosa nyt osui mihinkin ruumiinosaan, otetaan oikea ja väärä omiin käsiin.
Sinne suttuisten pysäytyskuvien joukkoon hukkuu itse ongelma.
Sattuuko jääkiekossa jo liikaa loukkaantumisia ja aivovammoja? Pitäisikö pelin olla turvallisempaa?
Mitä jos Otto Kivenmäki olisi kuollut tai halvaantunut?
Jääkiekolla on omanlaisensa, nykysilmin katsottuna väkivaltainenkin, historia verrattuna moneen muuhun palloilulajiin.
Tiede-lehden artikkelin (2/2015) mukaan jääkiekkoväkivalta saapui Suomeen 1970-luvulla.
Lyhyesti kovat taklaukset ja nyrkkitappelut olivat yksi tekijä, miksi jääkiekon yleisömäärät kasvoivat. Yksi tekijä, jääkiekko on myös hieno taitopeli ja paljon muuta.
Yleisömäärien myötä pelaajien palkat ja olot paranivat, laji otti maan ykkösaseman.
Osa maksavasta yleisöstä haluaa edelleen nähdä taklauksia ja tappeluita varsinkin Pohjois-Amerikassa, eihän niitä muuten yksinkertaisesti olisi. Ne koetaan viihteeksi, jota ammattilaisurheilu osaltaan on.
Toisaalta kukaan Porin jäähallissa olleista reilusta 6000 ihmisestä ei viihtynyt, kun Otto Kivenmäki makasi jäällä verilammikossa.
Tarkoitus ei ole jeesustella tai mustamaalata jääkiekkoa väkivaltaiseksi lajiksi, vaan yrittää ymmärtää, miksi taklausista on joskus tullut oleellinen osa lajia.
Kun pehmeämpien arvojen peräänkuuluttajat ravistelevat rakenteita, jääkiekkokin joutuu tutkimaan, onko taklaaminen tosiaan yksi lajin peruspilareista.
Millaista jääkiekkoa ihmiset haluavat tulevaisuudessa nähdä ja harrastaa?
Ajat ja peli ovat tietenkin muuttuneet, siistiytyneetkin.
On hyvin vaikea ennustaa, millaista peliä pelataan 25 vuoden päästä, kun ei meinaa muistaa, millaista se oli 25 vuotta sitten.
Youtubessa voi palata 1990-luvulle ja katsella vaikkapa, miten TPS ja Jokerit kirjaimellisesti tappelivat liigamestaruudesta tai miten Scott Stevens jysäytteli avojäätaklauksiaan NHL:ssä.
Puun takaa vastapalloon vastustajia pudotellut Stevens oli aikansa sankari, mutta lojuisi nykyään jatkuvasti pelikiellossa ja julkisuuden sylkykuppina.
Naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen on toiminut kiekkojulkisuudessa yhden radikaalin sääntömuutoksen äänitorvena.
Mustosen mielestä miesten jääkiekossa pitäisi mennä naisten sääntöihin ja kieltää taklaaminen kokonaan.
Mustonen on sanonut pelkäävänsä päivittäin Ruotsin pääsarjassa pelaavaan Joel-poikansa puolesta. Pelaajien ollessa nopeampia, kestävämpiä ja voimakkaampia kuin koskaan, pelin vauhti ovat niin kova, että aivovamman tuottava vahinko voi sattua jokaisena peli-iltana.
Taklaamisen kieltäminen varmasti vähentäisi riskitilanteita, mutta ei poistaisi niitä kokonaan. Tälläkin kaudella esimerkiksi Lukon naisten liigapeleissä on nähty törmäystilanteita, joissa olisi voinut sattua pahakin loukkaantuminen, viimeksi sunnuntaina Äijänsuolla RoKia vastaan.
Yksin Suomi tuskin tekee linjausta taklausten kieltämisestä. Jos Liigan kilpailukyky on nyt jo hiipunut KHL:n, Sveitsin ja Ruotsin, jopa Saksan ja Tshekin pääsarjojen taakse, niin haluaisivatko hyvät pelaajat tulla jatkossa Euroopan ainoaan sarjaan, jossa ei saa taklata.
Ja miten kävisi vaikkapa Suomesta NHL:ään lähteville pelaajille, jotka eivät ole tottuneet taklauspeliin? Huonosti, varmaankin.
Muna-kana-keskustelussa pahojen seurausten juurisyiksi on mainittu myös taklaavan ja taklattavan vastuu.
Aikojen muuttumiseen liittyy sekin, että jääkiekkoon tulee uusia pelaajasukupolvia. Nykyliigassa eletään risteyskohdassa, jossa taitojääkiekkoon tottuneet nuorukaiset kohtaavat kovan pelin aikakaudella kasvaneet konkarit.
Jos pelkkää miesten kiekkoliigaa ajatellaan, siellä pelaa enemmän joukkueita ja paljon enemmän pelaajia kuin 10 tai 20 vuotta sitten. Ennen Mestistä ja A-nuorten sarjaa pelanneet nuoret ovat nyt liigapelaajia.
Jääkiekon muutoksen voi havaita silmämääräisesti nuorten kiekkoilijoiden ruumiinrakenteessa. Jos kärjistäen pelaaminen on kiilannut tärkeysjärjestyksessä ohi kamppailemisen, ovatko nuoret pelaajat kasvaneet ympäristössä, jossa taklausten varomiseen ja vastaanottamiseen liittyviä taitoja ei ole tarvinnut harjoitella niin kuin joskus aikaisemmin?
Jos näin on, ja ratkaisu on alkaa opettaa taklauspelin ja havainnoinnin taitoja vaikkapa 8–10-vuotiaille junioreille, ottaa aikansa nähdä vaikutukset miesten tasolla.
Kenties vielä pitempään saa odottaa Liigan joukkuemäärän supistamista.
Yhdeksi ratkaisuksi on esitetty sanktioiden koventamista. Kieltämättä pelikielloilla ja palkanmenetyksillä on hillitsevä vaikutuksensa.
Toisaalta. Liigahallitus linjasi joulukuussa ottelurangaistuksen arvoisista päähän kohdistuneista taklausista automaattisen viiden pelin minimipelikiellon. Onko se auttanut?
Loukkaantuneita pelaajia makaa edelleen jäällä keterat ojollaan harva se viikko.
Ja se vahinko. Onko sekään oikein, että vahingon sattuessa ammattiurheilija joutuu olemaan viikkotolkulla sivussa työstään ja menettää osan elannostaan?
Sen verran on syytä alleviivata, että David Nemecekin ja Otto Kivenmäen tilanteen seuraus oli epäonnisten sattumien summa.
Senkin kysymyksen voi esittää, että miksi jääkiekon pitäisi olla turvallisempaa.
Yhtä lailla nyrkkeilijät ja vapaaottelijat mätkivät toisilleen aivovammoja. Ja UFC:n suosio sen kuin kasvaa.
Neurokirurgi Teemu Luoto arvioi Sunnuntaisuomalaisen (10.11.2019) haastattelussa, että Liigassa sattuu vuodessa noin 50–100 aivovammaa, joista suuri osa helpottaa lyhyellä levolla.
Se ei ole iso määrä verrattuna siihen, että Suomessa sattuu vuodessa noin 14 000 sairaalahoitoa vaativaa aivovammaa.
Kehittyneen aivotutkimuksen tulokset jääkiekko joutuu kuitenkin kohtaamaan. CTE-aivorappeumaa on jo nyt löydetty entisten NHL-tappelijoiden, muun muassa Derek Boogaardin, aivoista.
CTE aiheuttaa muistinmenetystä ja masennusta. Boogaard kuoli alkoholin ja kipulääkkeiden yliannostukseen 28-vuotiaana, eikä ole ainut iskujen seurauksista uransa jälkeen kärsinyt urheilija.
Luonnollisesti nyrkiniskujen tavoin myös taklausten aiheuttamat aivotärähdykset vahingoittavat aivoja.
Koska tutkimuksissa on havaittu jopa jalkapallon puskemisen olevan pitkällä aikavälillä haitallista, Yhdysvalloissa ja hiljan Brittein saarilla on kielletty junioreilta puskeminen.
Jos maailman pelatuimmassa pallopelissä sen syntysijoilla ollaan valmiita luopumaan niin olennaisesta osasta jalkapalloa kuin puskemisesta, niin ehkäpä jääkiekkokin päättää jonain päivänä tulla toimeen ilman taklaamista.
Tappelukulttuuri maksoi sen, että jonkun piti kuolla kiekkouran jälkeen. Toivottavasti taklaamisen takia kenenkään ei tarvitse kuolla kaukaloon.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.