PPJ ei paistattele otsikoissa suomalaisessa jalkapallossa, vaikka kyseessä on Helsingin toiseksi suurin jalkapalloseura.
Vuonna 1935 perustettu Pallo-Pojat pelasi parhaimmillaan miesten SM-sarjassa ja juhli Suomen Cupin voittoa vuonna 1956.
Pallo-Poikien junioritoiminta erosi seurasta vuonna 1995 ja perusti oman yhdistyksen, Pallo-Pojat juniorit ry:n. Sen kasvatteja ovat esimerkiksi Bayer Leverkusenin Joel Pohjanpalo ja Admira Wackerin Pyry Soiri.
Etelä-Helsingissä toimiva seura astui viime syksynä uuteen aikakauteen. Ruoholahden ja Jätkäsaaren futaajien vanhempien ei enää tarvitse purra hammasta järjestellessään lapsiaan illaksi harrastukseen.
Päinvastoin, he voivat oman työpäivänsä jälkeen keskittyä rauhallisiin perheiltoihin, sillä harrastukset on jo hoidettu iltapäivän luppotunteina.
PPJ loi järjestelmän, jossa pikkubussi kerää koululaiset kyytiinsä suoraan koulun pihalta, kuljettaa heidät harjoituksiin Hernesaaren kuplahalliin ja palauttaa treenien jälkeen takaisin koululle.
Kokeilussa on talven aikana ollut mukana kaksi ikäluokkaa, 2009 ja 2010 syntyneet. Nuorempien treenit pidetään kello 14–15 ja vanhempien 15–16.
Käytännössä kaksi pikkubussia risteilee illan aikana viisi tai kuusi tuntia. Se maksaa, mutta samaan aikaan rahaa myös säästyy. Alkuiltapäivän hallivuorot ovat edullisia, sillä Hernesaaren kuplahalli olisi muuten tyhjillään.
Harrastekyytimalli ei ole PPJ:n keksintö, vaan se on käytössä esimerkiksi Islannissa. Satujen saarilla koulut ja urheiluseurat toimivat jouhevassa yhteistyössä, ja esimerkiksi useimpien joukkuelajien treeneihin sisältyy kuljetus.
Puhutaan Islannin mallista, jolla maa on pystynyt nostamaan lasten viikottaisten harrastustuntien määrää. Sitä taas pidetään yhtenä syynä Islannin jalkapallon nousulle, joka on vienyt maan MM- ja EM-tasolle saakka.
PPJ:n kohdalla idea tosin tulee käytännössä Luxemburgista, jossa seuran hallitukseen kuuluva Pasi Riikonen kävi koulunsa. Myös siellä harrastukset hoidettiin koulun ja seurojen yhteistyöllä.
Etuja järjestelylle on helppo keksiä. Lapset pääsevät harrastuksiin virkeämpinä eli todennäköisesti kehittyvät paremmin, perheet saavat yhteistä aikaa ja arki-iltojen kiire vähenee.
Tilanne korostuu Helsingissä, jossa etäisyydet ovat pitkiä, liikenne ruuhkaista ja harrastuspaikkojen vuorot kortilla.
Pääkaupunkiseudulla on joskus pakko tehdä lajivalintoja sen mukaan, mitä lähistöllä on tarjolla.
Islannin malli on kuitenkin pätevä kaikkialle. Yhtä lailla Äijänsuon talviharjoitteluhalli kumisee usein tyhjyyttään iltapäivällä kahden ja viiden välillä.
Yhtä lailla raumalaiset, euralaiset tai laitilalaiset vanhemmat osaavat arvostaa, että töiden jälkeen ei nopeasti tarvitse taistella ruokaa pöytään, lähteä kuljettamaan lasta harrastuksiin, istua kahta tuntia jäähallin kahviossa ja treenien jälkeen syöksyä kotiin valmistelemaan iltapalaa.
Samalla heitettäisiin hyvästit lasten yksinäisille iltapäiville. Suorastaan fantastinen yhtälö!
Kaikille seuroille ei luonnollisesti ole mahdollista järjestää harjoituksia iltapäivisin, sillä treenit eivät pyöri ilman valmentajia.
PPJ:n kokoisella seuralla on palkkalistoillaan täysipäiväisiä ammattivalmentajia, mutta myös esimerkiksi opiskelijoita, jotka pystyvät vetämään muutamia treenitunteja viikossa.
Jotkut seurat taas ovat tilanteessa, jossa ne ovat pystyneet palkkaamaan päätoimisia ju- niorivalmentajia, mutta päivään ei mahdu tarpeeksi treenitunteja, joten työaikaa pitää ohjata esimerkiksi hallinnollisiin tehtäviin.
Jos iltapäivätunnit saataisiin valjastettua harjoituskäyttöön, valmentajat pystyisivät suuntaamaan työaikaansa juuri siihen, miksi heidät ylipäänsä on palkattu.
Iltapäivätuntien mahdollisuus näkyy myös tuoreissa opetus- ja kulttuuriministeriön tukipäätöksissä. OKM halusi tukea hankkeita, joissa harrastamista koulupäivän läheisyydessä lisätään. Seurat myös haluavat lisätä yhteistyötä koulun ja päiväkodin kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi suomalaisille urheiluseuroille yhteensä 3,7 miljoonaa euroa seuratukea.
Vastaavasti Islannin pääkaupunki Reykjavik käytti kolme vuotta sitten noin 100 miljoonaa euroa nuorten vapaa-ajanviettomahdollisuuksien parantamiseen.
Mittaluokka on siis täysin toisesta maailmasta.
Jos palataan Raumalle, ainakin Lukolle ja Pallo-Iiroille olisi jo nyt mahdollista lähteä pyörittämään harjoituksia iltapäivisin. Valmentajat järjestyisivät, mutta ongelmaksi tulevat kyydit harrastuspaikoille.
Vaikka etäisyydet eivät ole samaa luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla, vanhempia tarvitaan täälläkin kuskaamaan lapsia.
Ratkaisu ongelmaan on jo olemassa. PPJ:n kahden joukkueen pilottihanke osoitti vahvuutensa, ja se on tarkoitus laajentaa ensi talveksi koskemaan koko seuraa.
Voisiko sama toimia Raumalla? Urheilubussi, joka keräisi lapset kouluilta, kuljettaisi Äijänsuolle treeneihin ja palauttaisi lähtöpaikkaan harjoitusten jälkeen?
Jos toimisi, tarjolla olisi paljon hyviä hetkiä lapsiperheiden arki-iltoihin.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.