KOMMENTTI: Jääkö Lukolla luu käteen Juuso Riikolan kanssa? - Leijonapuolustaja kiinnostaa Pohjois-Amerikassa

Juuso Riikola on osoittautunut päivä päivältä paremmaksi kaappaukseksi Rauman Lukolle.

Juuso Riikola on osoittautunut päivä päivältä paremmaksi kaappaukseksi Rauman Lukolle. 24-vuotias puolustaja siirtyi KalPasta tutun valmentajan Pekka Virran perässä Raumalle.

Lukko julkisti Riikolan sopimuksen 13. huhtikuuta, mutta muiden uusien sopimuspelaajien tavoin hän ei käynyt piipahtamassa Raumalla.

Riikolan kausi jatkui KalPasta maajoukkueleiritykseen. Ja hyvin jatkuikin, sillä puolustaja vetää leijonapaidan päälleen vielä MM-kisoissakin.

Hyvä luistelutaito tekee Riikolasta fyysisemmän pelaajan kuin 184-senttisestä varresta voisi luulla. Vastustajan iholla pysyvä pakki vakuuttaa myös kiekon kanssa ja laukoo painavasti.

Pienestä loukkaantumisesta huolimatta Riikola iski yhdeksässä kevään maaottelussa tehot 0+4. Maalitilikin A-maajoukkueessa oli hetken avattu, mutta ylivoimaosuma Ruotsia vastaan korjattiin lopulta Pekka Jormakalle. 

Riikolan johtajanominaisuuksista kertoo, että hän sai MM-leirityksellä jo rintaansa KalPasta tutun varakapteenin A-kirjaimen.

Alkaa kuulostaa jo vaarallisenkin hyvältä paketilta Lukon kannalta. Riikola teki Raumalle 1+1-vuotisen sopimuksen, mutta Lukolle saattaa jäädä luu käteen.

Aivan kuten HIFK:lle on jäämässä Antti Suomelan kanssa. Liigan pistepörssivoittaja teki sopimuksen HIFK:n kanssa, mutta totesi Ilta-Sanomille pelaavansa todennäköisesti ulkomailla.

Kiekkoareenan tietojen mukaan useampi NHL-seura on käynyt tarkkailemassa myös Riikolan otteita.

Kiekkoareena kysyi Riikolan tilanteesta kolmelta NHL-seuran kykyjenetsijältä. Kaikki pitivät Riikolaa kiinnostavana pelaajana.

Yksi totesi, että pitää NHL-sopimusta jopa todennäköisenä.

MM-kisat on vielä liigaa ja harjoitusmaaotteluita isompi näyteikkuna, joten hyvät otteet Tanskassa saattaisivat poikia lisää kiinnostuneita Riikolan kintereille.

Riikolaa ei ole varattu NHL:ään, joten jos hän lähtisikin Pohjois-Amerikkaan, seuran suhteen valinta olisi vapaa.

Kiekkoareenan tavoittama Riikolan pelaaja-agentti Ari Toivonen toppuutteli tilannetta. Hänen mukaansa Riikola on tällä hetkellä Lukon sopimuspelaaja, eikä muusta ole tietoa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut