Korihaiden uusi pomppuihme osaa todistattavasti donkata – "Olin nuorempana jonkinlainen YouTube-sensaatio"

Unique McLean on ollut läpi nuoruutensa hyvin esillä donkkikilpailuissa.

Unique McLean todistettavasti osaa donkata.

Hän on lyönyt muutaman kerran pallon alaspäin koriin Korihaiden harjoitusotteluissa, mutta suoritukset ovat olleet perusdonkkeja.

Kun miehen nimen kirjoittaa internetin hakukoneisiin, nähtäville tulee aivan toisenlaista materiaalia.

McLean on läpi nuoruutensa kiertänyt donkkikisoja ja myös menestynyt niissä.

– Olin nuorempana jonkinlainen YouTube-sensaatio. Olen aina pystynyt hyppäämään, McLean tokaisee.

Pelissä ei voi temppuilla

Tuoreimman meriittinsä hän sai huhtikuussa Indianapolisissa, jossa järjestettiin Yhdysvaltojen yliopistojen Slam Dunk Contest.

Kyseessä on perinteinen tapahtuma, joka järjestettiin jo 32. kertaa. Voiton nappasi tänä vuonna Morgan State Universityn Troy Baxter.

St. Francis Collegen paidassa kilpailleen McLeanin nimi komeilee tulosluettelon kolmannella sijalla.

– Olen tehnyt donkkaamisesta itselleni vahvuuden, hän toteaa.

Miehen tavaramerkki on helppo poimia videoita selaamalla. Hän ponnistaa ilmaan, kiepauttaa pallon oikean jalkansa alta ja lyö sen korirenkaan sisään.

Joskus temppu tehdään täräyttämällä pallo ensin lattian kautta korkeuksiin, joskus poimimalla se pelivälinettä pään vieressä kannattelevan ihmisen kädestä.

Kyseiset suoritukset kuuluvat kuitenkin omiin kilpailuihinsa, eivät peleihin.

– Pelissä yritän pitää suoritukseni yksinkertaisina. Ratkaisevilla hetkillä ei voi tehdä temppuja, sillä pisteet ovat aina tärkeimmät, McLean painottaa.

109 sentin pomppu

Suoritukset kuitenkin paljastavat, ettei McLeanin urheilullisuutta ole kehuttu liikaa. Hänen ponnistusvoimakseen on yliopistovuosina mitattu 109 senttiä.

Silti hän ei yliopistovuosinaankaan päätynyt mittaamaan suorituskykyään yleisurheilun hyppylajeissa.

– Lukiossa päädyin joskus vahingossa kentälle, mutta en ole koskaan tosissani hypännyt esimerkiksi korkeutta. Ehkä olisi pitänyt, McLean toteaa.

– Harrastin jonkun verran maastojuoksua ja baseballia, mutta muuten koripallo on vienyt kaiken aikani.

Nyt koripallo on vienyt Brooklynin kasvatin kauas kotoa. Vuoden sopimuksen Korihaiden kanssa tehnyt takamies aloittaa uransa ensimmäisen ammattilaiskauden.

Takana on yliopistoura, josta kolme ensimmäistä kautta vierähtivät Massachusettsin yliopistossa ja kaksi viimeistä kotikaupungissa St. Francis Brooklyn Collegessa.

– Päätös tänne siirtymisestä oli helppo, kun näin, miten kovia pelaajia tässä liigassa on. Tämä oli helppo päätös, koska halusin eteenpäin urallani, McLean perustelee.

Aikaero suurin murhe

Vaikka päätös oli urheilullisesti helppo, toiselle mantereelle lähteminen mietitytti 24-vuotiasta nuorukaista.

– Oli vähän pelottavaakin muuttaa uuteen maahan, mutta toisaalta olen ollut omillani 14-vuotiaasta asti. Minun ei tarvinnut miettiä, osaanko pestä pyykkiä tai laittaa ruokaa, McLean kertoo.

– Ehdottomasti vaikein asia on aikaero. On vaikea soittaa kotiin, koska elämme eri vuorokausirytmissä.

Elämistä Uudessakaupungissa helpottaa yhteinen asunto Korihaiden kahden muun amerikkalaisen eli Koby Thomasin ja Jalen Henryn kanssa.

– Tuntuu hyvältä olla täällä. Joukkuekaverit ovat kannustavia, ja tunnen oloni hyväksi myös valmennuksen kanssa. Minun ei tarvitse katsella koko ajan olkapääni yli. Minun ei ole tarvinnut pelätä virheitä, McLean luonnehtii.

– Uskon, että yllätämme monet. Voimme olla todella hyviä.

Ensimmäisen kerran Korihaita mitataan tosimielellä perjantaina, kun Korisliigan avaukseen Pohitulliin saapuu Kauhajoen Karhu.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut