Korihait hankki kokoa korin alle - Andre Berry saapuu Uuteenkaupunkiin tiistaina

24-vuotias ja 203 senttinen Berry hankki kannuksensa Rhode Islandin yliopistosta.

Uudenkaupungin Korihait tiedottaa solmineensa yksivuotisen pelaajasopimuksen amerikkalaisen sentterin Andre Berryn kanssa. Berry saapuu Uuteenkaupunkiin tiistaina ja liittyy joukkueen vahvuuteen alkuviikosta.

24-vuotias ja 203 senttinen Berry hankki kannuksensa Rhode Islandin yliopistosta.

Ensimmäisen ammattilaiskautensa hän pelasi viime kaudella 2018-19 Espanjassa, Leb Silver -liigaa pelaavassa Basquet Gironan joukkueessa viimeistellen 18,6 peliminuutissa keskimäärin 10,3 pistettä ja 4,8 levypalloa.

Berry kertoo olevansa valmis taistelemaan pisteistä Korisliigassa.

– Olen hyvin innoissani päästessäni osaksi Korihai-perhettä. Olen valmis antamaan kaikkeni joukkueen eteen, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan työt, Berry kertoo Korihaiden tiedotteessa.

Korihaiden päävalmentaja Jordi Juste on hyvillään saadessaan joukkueeseen lisää kokoa ja viimeistelyvoimaa.

– Andre on iso sisäpelaaja, joka liikkuu hyvin ja viimeistelee tehokkaasti. Hänestä tulee olemaan apua levypallopelissämme kentän molemmissa päissä. Lisäksi hän on erittäin fiksu pelaaja, joka lukee peliä erinomaisesti. Uskon, että hän täydentää hyvin Henri Ventoniemen, Luke Meiklen ja Miikka Marttisen muodostamaa kokoonpanoa hyökkäyspäässä, Juste sanoo.

Korihait pelasi viikonloppuna kaksi harjoituspeliä divarijoukkueita vastaan. Lauantaina loimaalainen Bisons oli hailaumaa vahvempi lukemin 94-77, sunnuntaina Korihait voitti järvenpääläisen Raiders Basketin 78-96. 

Noissa otteluissa Korihaiden muut ulkomaalaisvahvistukset Casey Benson, Luke Meikle ja Anton Cook olivat jo joukkueen vahvuudessa. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut