Korihait löysi uuden ulkomaalaisvahvistuksen – viime kauden jenkki palaa Uuteenkaupunkiin

"Hienoa tulla takaisin tuttuun paikkaan ja nähdä tuttuja kasvoja. Viime kaudesta jäi myös paljon kivoja muistoja, joten hyvät on fiilikset", Jackson kommentoi ensimmäisten harjoituksien jälkeen. Arkistokuva: Eero Siivonen

Uudenkaupungin Korihait kertoi torstaina purkaneensa kanadalaislaituri Grant Audun sopimuksen. Seura toivoi voivansa tiedottaa uudesta sopimuksesta nopeasti.

Se onnistui. Perjantaina aamulla Korihait ilmoitti, että viime kaudella joukkueessa pelannut Jalen Jackson tulee takaisin loppukaudeksi. Diiliin sisältyy tosin kahden ottelun molemminpuolinen koeaika.

Myös viime vuonna Jackson, 28, liittyi Korihaiden ryhmään kesken kauden. Hän teki noin 16 pistettä peliä kohti.

Suomessa Jackson on edustanut myös Helsinki Seagullsia ja KTP-Basketia. Little Rockin kasvatti on pelannut myös Romaniassa, Israelissa, Luxemburgissa ja Islannissa.

Päävalmentaja Tero Vasell kertoi Audulle potkuista keskiviikkona aamupäivällä. Saman päivän illalla agentti ilmoitti, että Jackson olisi jo Suomessa.

– 20 tunnissa saatiin sopimus tehtyä ja Jalen kaupunkiin. Yritimme etsiä pelaajaa, jolta tiedämme varmasti mitä saadaan ja mieluiten kokenutta sellaista. Jalen täyttää nämä kriteerit. On äärimmäisen tärkeää, että hän tietää sarjan eikä näin ollen tule mitään yllätyksiä täällä, Vasell kommentoi Korihaiden tiedotteessa.