Korihait purki sopimuksen jenkkitakamiehen kanssa

Miesten 1A-divisioonassa pelaava Uudenkaupungin Korihait ja amerikkalaistakamies Hunter Gibson ovat yhteistymmärryksessä purkaneet kauden 2015-2016 loppuun kestäneen pelaajasopimuksen.

Miesten 1A-divisioonassa pelaava Uudenkaupungin Korihait ja amerikkalaistakamies Hunter Gibson ovat yhteistymmärryksessä purkaneet kauden 2015-2016 loppuun kestäneen pelaajasopimuksen.

24-vuotias Gibson siirtyi Korihaiden riveihin tammikuussa Porvoon Tarmosta, jossa hän pelasi alkukauden 2014-2015. Tarmossa miehen pistekeskiarvo oli 9,8 pinnaa per peli.

Korihaiden riveissä pelatuissa 22 ottelussa syntyi keskimäärin 4,3 pistettä ottelua kohden. Tämän kauden kolmessa ottelussa syntyi puolestaan keskimäärin 8,7 pistettä ja 3,3 levypalloa ottelua kohden.

- Nämä ovat aina vaikeita päätöksiä, varsinkin kun kyseessä on äärimmäisen mukava tyyppi ja tunnollinen harjoittelija. Meillä on kuitenkin samalla pelipaikalla sarjan parhaat takamiehet, jonka lisäksi omat kasvattimme ovat menneet suurin harppauksin eteenpäin ja tällä ratkaisulla taataan, että heillekin riittää ansaittua peliaikaa myös jatkossa, kertoo Korihaiden valmentaja Jarno Nikula seuran tiedotteessa.

- Korihait tähtää Korisliigaan kaudelle 2016-2017 ja tämä ratkaisu on osa joukkueen pitkäaikaista rakentamista ja ennen kaikkea seuran junioripelaajien kehittämistä ja valmistautumista Korisliigaan, toiminnanjohtaja Marko Ruohola taustoitti.

Seuraa ja faneja kiitellyt Gibson ilmoitti etsivänsä uutta seuraa Suomesta. Gibson on pelannut Suomessa jo juniori-ikäisenä, joten häntä ei lasketa ulkomaalaiskiintiöön.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut