Koripalloliitto päätti mitalien, nousujen ja putoamisten kohtalosta – liigapaikka kiinnostaa Korihaita, "jos ensi kautta ylipäätään pelataan"

Seurapomo Jouni Grönroos ei tiedä tarkalleen, millainen Korihaiden taloustilanne on nyt ja tulevaisuudessa. Yksi asia on varma: yhteisön tukea tarvitaan.

| Päivitetty

Jaetaanko mestaruus ja mitalit, mikä joukkue nousee, mikä putoaa? Nämä kysymykset jäivät auki, kun koronavirusepidemia keskeytti koripallokauden. Torstaisessa kokouksessaan Koripalloliitto päätti vastauksista.

Lopputulema oli muun muassa se, että mestaruuksia ja mitaleita ei jaeta ensimmäisen kerran sitten toisen maailmansodan ja vuoden 1943.

Keskeytyshetkellä liigan viimeiseksi juuttunutta Uudenkaupungin Korihaita kiinnosti kuitenkin enemmän mitä tapahtuu taulukon toisessa päässä.

Vastaus on, että koska Korihailla oli teoreettinen mahdollisuus säilyä Korisliigassa, se voi anoa liigapaikkaa myös kaudeksi  2020–21.

Korihaiden henkilöstö- ja talousjohtaja Jouni Grönroosin mukaan seura aikoo tuon mahdollisuuden myös käyttää.

– Korihait pelasi jo ennen kauden päätöstä sillä ajatuksella, että voimme pysyä liigassa, vaikka olisimme sarjassa viimeisiä. Tämä visio on käyty läpi jo ennen koronavirusta, Grönroos paljastaa.

"Kukaan ei tiedä, pelataanko edes"

Mielenkiintoinen yksityiskohta liiton linjauksissa oli, että myös I divisioona A:ta ylivoimaisesti johtanut HBA Märsky saa hakea liigapaikka.

Mäkelänrinteen urheilulukion joukkue ei ole aiemmin ollut liigapaikasta kiinnostunut, mutta teoriassa voisi siis olla mahdollista, että liigassa pelaisi ensi kaudella 13 joukkuetta.

– Näkisin, että mikään ei estä liittoa niin päättämästä. Mutta en usko, että liitto tai kukaan muukaan osaa sanoa mitä ensi kaudella tapahtuu tai pelataanko kautta edes, Grönroos huomauttaa.

Korisliigan uuden kauden olisi tarkoitus alkaa lokakuun kieppeillä, mutta jos yhteiskunta seisoo nyt koronaviruksen takia monta kuukautta, ei kukaan tiedä, koska koripalloa voidaan jatkaa ja montako seuraa silloin on vielä pystyssä.

– Korihaiden taloustilanne on ihan samanlainen kuin kaikilla muillakin koripallo- ja urheiluseuroilla. Ei kukaan osaa nyt tarkalleen kommentoida, millainen se on ja millainen se tulee olemaan, Grönroos sanoo.

Kotipeleistä jäi tuloja saamatta

Loppukauden pelaamatta jääneet ottelut iskevät kovaa monen seuran talouteen. Kotipelit tarkoittavat liigaseuroille lipputuloina, oheismyyntinä ja yhteistyökumppanipaketteina tuhansien eurojen tuloja, joskus ja joillekin enemmänkin.

– Ovathan ne isoja tulonlähteitä. Vieraspeleistä ei tule rahaa, joten kyllä sen kotipeleistä on tultava, Grönroos vahvistaa.Korihailta jäi pelaamatta seitsemän ottelua, joista kolme olisi ollut kotisalissa Pohitullissa.

– Meille keskeytys iski vähemmän kuin moneen muuhun joukkueeseen, joilla on kovemmat kiinteät kulut. Mutta kyllä mekin olimme sopineet otteluisännyyksiä ja erilaisia tykypaketteja, joten miinusta tuli.

Futis-KTP ei maksa palkkoja, Superpesis pohtii samaa

Grönroosin kotikaupungissa Kotkassa jalkapalloseura KTP on Kymen Sanomien mukaan katkaissut pelaajiensa palkanmaksun ja lomauttanut vakituiset työntekijänsä.

Ilta-Sanomien mukaan myös miesten Superpesiksen seurat ovat yhdessä pohtineet palkanmaksun katkaisemista.

Korisliigaseuroista Kouvot antoi toisenlaisen viestin ja ilmoitti puheenjohtajansa Sami Laaksosen suulla hoitavansa kaikki palkanmaksuvelvoitteet. Kouvolan Sanomien mukaan Kouvojen pelaajat antavat nyt yhteistyössä seurakunnan kanssa hätäapua sitä tarvitseville yli 70-vuotiaille. 

Grönroos ei halua kommentoida, miten Korihait menettelee pelaajien palkanmaksun kanssa ja mihin asti sopimukset ovat voimassa.

– Ne ovat työntekijän ja työnantajan välisiä asioita, joita emme halua käsitellä julkisuudessa. Sen verran voin kertoa, että meidän sopimusmallimme eroavat monen muun korisliigaseuran sopimusmallesta. Sitäkään en kommentoi sen tarkemmin kuin, että erot liittyvät sopimusten kestoon ja toimintatapaan.

Grönroosin mukaan Korihailla on hänen ja pelaajien lisäksi kaksi työntekijää, joille maksetaan palkkaa: liigajoukkueen valmentaja sekä myynti- ja markkinointipäällikkö.

"Tarvitsemme yhteisön tukea"

Koska urheilu ja yhteiskunta ovat koronaviruksen takia enemmän ja vähemmän pysähtyneessä tilassa, ei Korihaissa voida tällä hetkellä tehdä paljoakaan.

– Mitä urheilu nyt ylipäätään saa tehdä? Pelaajat voivat harjoitella omatoimisesti ja seurajohto voi lähinnä suunnitella tulevaisuutta ja yrittää saada yhteisöä avustamaan tätä toimintaa, Grönroos toteaa.

Korihait on kertomassa lähipäivinä nettisivuillaan lisää mahdollisuuksista, miten seuraa voi tukea. Jo nyt Grönroos kehottaa halukkaita liittymään Korihait-klubin jäseneksi.

– On selvää, että me tarvitsemme yhteisön tukea tiukasta tilanteesta selviämiseen, Grönroos vetoaa.

– Pitkässä juoksussa urheilu nostaa kyllä jälleen päätään. Toivottavasti sitä odotellessa tämä tilanne menisi mahdollisimman nopeasti ohi ja säilyttäisiin ilman ihmistragedioita.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut