Koronavirus lopetti ennenaikaisesti jääkiekon liigakauden ja samalla muutaman pitkän uran tehneen pelaajan uran.
SaiPa-ikoni Ville Koho jäi ilman jäähyväispeliään, Tapio Laakso menetti hyvän mahdollisuuden kipparoida Lukko Suomen mestaruuteen eikä Tuukka Mäntylä päässyt taistelemaan Tapparan kanssa mitaleista.
He eivät ole enää mukana, kun liigajääkiekko jossain vaiheessa jatkuu. Ei ole välttämättä Ilkka Heikkinenkään.
– Lähempänä lopettaminen nyt on kuin viime vuonna, eikä silloinkaan ollut monta prosenttia sen puolesta, että pelaan vielä, hän tokaisee.
– Tällä hetkellä meinaan, että en meinaa enää pelata. Pieni takaportti siinä voi kuitenkin olla, sillä tämän kauden loppuminen tällä tavalla jäi harmittamaan. Siksi en sano lopettamista ihan satavarmasti.
Ei enää ainakaan täyttä 60 pelin kauta
Vuosi sitten Heikkinen empi pitkään uransa jatkoa. Heti kauden jälkeen hän antoi kommentteja, joiden perusteella pelien jatkumisen puolesta ei olisi kannattanut lyödä vetoa.
Lopettamisilmoitustakaan mies ei silti suostunut tekemään. Soita uudestaan marraskuussa, hän evästi eräässä vaiheessa kesää tämän jutun kirjoittajaa.
Todellisuudessa Heikkisellä tuskin oli tuolloin päivämääriä mielessä, mutta marraskuun alussa oli uutisten aika. Hän oli päättänyt jatkaa pelaamista ja allekirjoittanut loppukauden sopimuksen Lukon kanssa.
– Samanlainen takaportti voi olla nytkin, kun olen saanut metsästää tarpeeksi. Se on selvä, että en pysty enää 60 pelin runkosarjaa vetämään, siihen ei riitä motivaatio eikä kroppa, Heikkinen linjaa.
– Olisi ehkä helpompi sanoa, että lopettaa. Sitten ei tarvitsisi miettiä. Mutta vähän jäi kaivelemaan, joten jätetään se takaportti.
Huippuvireessä, kun vuosi vaihtui
Sen takia Heikkisen, 35, ei tarvitsisi vielä kaukaloista vetäytyä, etteikö hän pystyisi pelaamaan kotimaisella huipputasolla.
Koronaviruksen päättämällä kaudella puolustaja pelasi lopulta 39 peliä tehoin 6+16=22. Huomionarvoista on pisteiden jakautuminen, sillä tämän vuoden puolella Heikkisen tilille napsahti 19 tehopistettä.
– Sillä tavalla olen tyytyväinen, että sain rutistettua irti mitä oli mahdollista. Huippukauden sain. Tuntui, että pystyin auttamaan joukkuetta, Heikkinen kertaa.
– Lisäksi tuntui, että nuoremmat arvostivat ja kuuntelivat, kun puhuin. Oli sekin hienoa, että yhdessä kohtaa sain olla kotikaupungin joukkueen kapteeni.
Heikkinen oli lopulta kaukalossa tutun vaarallinen ylivoima-ase, mutta samalla hän pystyi vuorenvarmaan peruspakin peliin.
– Itsestä alkoi tuntua, että pelaaminen on melkoista köpöttelyä enkä pysy enää nuorempien vauhdissa, Heikkinen yllättää.
– Varmaan se näkyi katsomoonkin, miten hidas olin. Se alkoi harmittaa itseäni, kun vertailin siihen, mitä joskus olin ollut.
Kauden päättymisestä epätodellinen olo
Heikkinen on ehtinyt saada kasaan 489 runkosarjaottelua SM-liigassa sekä pelata NHL:ssä, AHL:ssä, KHL:ssä sekä Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoissa.
Hän on voittanut puolustajien maalikuninkuuden kolmessa maassa sekä CHL:ssä ja tullut valituksi Spengler Cupin tähdistökentälliseen, mutta ensimmäistäkään mitalia raumalaisen palkintokaapissa ei ole.
Heikkinen tietää, että tänä vuonna Lukolla oli hyvä menestysmahdollisuus. Raumalaisryhmä sijoittui lopulta runkosarjassa kakkoseksi ja oli kaikilla kuntopuntareilla mitattuna kevään kovakuntoisin ryhmä.
Sitten tuli koronavirus ja romutti kaiken.
– Ensin oli aika epätodellinen olo. Ei sitä ensin ymmärtänyt, miten se on edes mahdollista, kun sarja lopetettiin. Nyt tilanne on eri, kun ovet ovat maailmanlaajuisesti säpissä, Heikkinen puntaroi.
– Pitää kuitenkin muistaa, että tilanne oli kaikille sama. Yhtä lailla Kärpät tai Tappara olisi voinut moittaa mestaruuden. Ei se ollut niin, että vain Rauman Lukko laitettiin karanteeniin.
Päätös luonnollisesti harmitti, koska pelaajat ymmärsivät hyvin, miten hyvä joukkue Lukolla oli kasassa.
– En silti rikkonut lautasia tai potkinut ovia palasiksi. Ehkä tässä tilanteessa kauden lopettaminen oli paras ratkaisu.
Viimeinen kotipeli olisi ollut kiva pelata
Lukko pelasi kauden viimeiseksi jääneen pelinsä Kuopiossa tyhjien katsomoiden edessä. Runkosarjan viimeinen peli, kotikamppailu HIFK:ta vastaan jäi pelaamatta kokonaan.
– Olisikohan sen voinut pelata tyhjille katsomoille? Kyse olisi ollut kuitenkin vain päivästä, Heikkinen miettii.
– Mutta toisaalta, olisiko se muuttanut mitään? Joku pelaaja olisi saattanut sairastua jommasta kummasta joukkueesta ja tartuttaa muut. Mutta sanotaan, että Lukon pelaajat olisivat pelanneet sen ihan mielellään.
Kausi kuitenkin päättyi jo päivää sitä ennen, epäonnen päivänä pidettynä 13. päivän perjantaina.
– Jokainen olisi varmasti toivonut, että Kohon viimeinen kotipeli olisi saatu pelattua. Jos itselläkin tämä tähän loppuu, niin olisi ollut kiva saada pelata viimeinen kotipeli, Heikkinen huomauttaa.
– Ei tuota päätöstä silti oikein voi kritisoidakaan.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.