Silloin kaikki oli vielä hyvin. 22. helmikuuta Inter ja Bari tasasivat Serie A:ssa pisteet maalein 2–2.
Barin maalivahti Paula Myllyoja jäi ottelun jälkeen pienelle lomalle ennen maajoukkuepelien alkamista. Myllyojan vanhemmat olivat lentäneet päivää aikaisemmin Milanoon, jossa perhe vietti vielä pari päivää ennen paluuta Suomeen.
Nyt kolmea viikkoa myöhemmin Milano on yksi koronaviruspandemian pääpesäkkeistä. Vajaan puolentoista miljoonan asukkaan eloisa muotikeskus on muuttunut aavekaupungiksi, jossa kaikki on kiinni, asukkaat karanteenissa kodeissaan ja sairaalat täynnä kaaosta ja kuolemaa.
– Kun lensimme Milanosta takaisin Suomeen, ei olisi mitenkään voinut tietää, mitä tuleman pitää. Uutiset alkoivat räjähtää käsiin vasta myöhemmin, Myllyoja huokaa.
Matkalaukun kanssa vähän pakolaisfiilis
Koska Myllyojalla ja hänen vanhemmillaan ei ollut oireita, eikä kosketuksia tautiepäiltyjen kanssa, he eivät joutuneet karanteeniin. Kuitenkin Myllyoja kokee olevansa nyt tietynlaisessa karanteenissa.
– Suoraa vertausta ei tietenkään voi tehdä, mutta vähän on sellainen pakolaisfiilis. Ei ole ideaalitilanne, että matkalaukussa on vain futisvaatteita, eikä voi palata kotiin. Vaikka Suomi on kotimaani, niin kotini on nyt Italiassa, Myllyoja sanoo.
Vaikka Bariin palaaminen ei nyt onnistu, hän ymmärtää toki olevansa onnekas, että voi asua väliaikaisesti vanhempiensa luona Nokialla.
Nuoruuden kodissaan Myllyoja ehti myös hengähtää hetken ennen kuin maajoukkue maaliskuussa lähti leireilemään Kyprokselle. 10 päivän pelileirin jälkeen Myllyojaa jännitti.
– Jos Suomi olisi vaikka toiminut, kuten Trump Yhdysvalloissa ja laittanut rajat kiinni, en olisi voinut palata tännekään. Olisinko sitten vain oleillut jossain päin Eurooppaa matkalaukkuni kanssa?
Kovia päätöksiä koronavirustartuntojen hidastamiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi teki maanantaina myös Suomen hallitus.
Esimerkiksi koulujen sulkeminen mietityttää Myllyojaa siltäkin kantilta, että entisessä elämässään hän oli opettaja. Myllyojan kulmakarvoja nostatti Suomen päätös jättää koulut osittain auki niille 1–3-luokkalaisille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.
– Ymmärrän, että vanhemmille yritetään taata mahdollisuus tehdä tärkeää työtä, mutta toivottavasti pöpöt eivät leviä lasten kautta nyt juuri näihin koteihin. En halua sen enempää kuitenkaan ottaa kantaa vaikeisiin asioihin, kun en ole ehtinyt kovin hyvin tutustua päätöksiin, Myllyoja toteaa.
Italiassa vielä Suomeakin kovempia päätöksiä
Haastatteluhetkellä Suomea paremmin Myllyoja tunsi nykyisen työmaansa Italian tilanteen.
Koska koronavirus keskeytti urheilun ja jalkapallokauden Italiassakin, osa Myllyojan joukkuekavereista palasi kotikaupunkeihinsa. Etelä-Italiassa sijaitseva Bari ei kuulu pahimpiin koronaviruskaupunkeihin, mutta kotiinpelaajien kautta Myllyoja on päässyt kurkistamaan karanteenikaupunkien tylyyn arkeen.
– Kaikki mahdollinen suljettiin, minkä voi sulkea. Ei ole yrittäjän ratkaistavissa, onko kuntosali kiinni vai ei.
Esimerkiksi Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa tartuntatilanne on pahentunut, koska seuralliseen kulttuuriin tottuneet ihmiset eivät malttaneet pysyä poissa julkisilta paikoilta. Valtiojohdon on ollut pakko ottaa järeämmät keinot käyttöön.
– Olen nähnyt joukkuelaisten lähettämiä kuvia, joissa tankit liikkuvat kaduilla ja valvovat ulkonaliikkumiskieltoa. Ulkona ilman syytä liikkumisesta voi saada sakot tai porukalla kokoontumisesta jopa vankeutta, Myllyoja kertoo.
Ennen kuin urheilusarjat- ja tapahtumat peruttiin tai keskeytettiin, nekin kutsuivat puoleensa ajattelemattomia, ylimielisiä tai kapinahaluisia ihmisiä. Aluksi kokeiltu tyhjille katsomoille pelaaminen ei auttanut tartuntojen taltuttamisessa, kun esimerkiksi Paris SG:n ja Dortmundin välisessä Mestarien liigan ottelussa fanit kerääntyivät sankoin joukoin tyhjän stadionin ulkopuolelle.
Monet ihmiset eivät ymmärrä, että kyse ei ole siitä, saavatko he viruksen ja selviävätkö siitä, vaan että he voivat tietämättään levittää virusta eteenpäin riskiryhmäläisille. Kun maan terveydenhuoltojärjestelmä ei kestä hallitsematonta potilasaaltoa, seuraa Italiassa nyt nähty kaaos.
– En kuitenkaan usko, että Sääntö-Suomessa joudutaan kriittisiin tilanteisiin. Suomalaiset ovat aika kuuliaisia ihmisiä, Myllyoja naurahtaa.
Elettiin kesää 2019, kun Myllyoja pääsi katsomaan suomalaisuutta uudesta perspektiivistä. Kauden 2018 päätteeksi hän oli voittanut uransa kolmannen jalkapallon Suomen mestaruuden, toisen putkeen FC Hongassa.
Maalivahti oli torjunut parikymmentä vuotta palloja Suomen kentillä, esimerkiksi Raumalla Pallo-Iirojen SM-sarjavuosina 2001–02.
Myllyoja oli 34-vuotiaana toisaalta pitkän amatööriuransa huipulla, toisaalta toinen jalka tukevasti siviiliammatissa opettajana. Joku olisi katsonut ajan oikeaksi pistää urheilu-uralle pisteen, mutta Myllyoja päätti aloittaa vielä kokonaan uuden luvun.
Tammikuussa 2019 Myllyoja oli jäänyt virkavapaalle työstään ja aloitti jalkapalloammattilaisena Ahvenanmaalla Åland Unitedissa. Rohkea hyppy vaihtui lennoksi, kun kesällä seurasi siirto Italian pääsarjaan Pink Bariin.
Viimeinen vuosi on ollut Myllyojan elämän onnellisinta aikaa. Ammattilaisunelman eläminen, perheeksi muodostunut joukkue, italialainen kulttuuri...
Kun koronavirus laittoi urheilun tauolle lähes koko maailmasta, onnen tilalle on nyt tullut epävarmuus. Myllyoja pohtii loukkaantununeiden urheilijoiden joutuvan sietämään samankaltaista eroahdistusta ja pystyy samaistumaan artisteihin tai näyttelijöihin, joiden on nyt vaikea toteuttaa intohimoammattiaan.
Jalkapallokauden jatkumisesta Italiassa ei ole varmaa tietoa. Miesten Serie A:n kohdalla on puhuttu, että kun EM-kisat siirrettiin kesältä vuodella eteenpäin, keskeytetty sarja pelattaisiin loppuun kesällä. Kukaan ei osaa kuitenkaan varmasti ennustaa, kuinka kauan koronavirus piinaa Eurooppaa.
– Tiedän, että uraa ei ole enää montaa vuotta jäljellä. Ärsyttää valtavasti, että siitäkin ajasta lähtee edes muutamia pelejä pois.
– Haluan alleviivata, että ymmärrän maailmassa olevan isompiakin murheita, mutta minulla on menossa pienoinen henkilökohtainen tragedia. Tuntuu todella pahalta, kun asia, jota rakastat tehdä, viedäänkin pois.
Deja vu taistelusta leukemiaa vastaan
Monille "tavallisillekin" ihmisille koronavirus tarkoittaa täysin uudenlaista, rajoitettua elämää, jossa vältetään kontakteja, ihmisjoukkoja ja pestään loputtomasti käsiä. Myllyojalle tämä kaikki on deja vu, tuttu tunne jo tapahtuneesta.
Maalivahti voitti jo yli kymmenen vuotta sitten elämänsä tärkeimmän ottelun leukemiaa vastaan.
– Siitä on niin paljon aikaa, etten kuulu enää leukemian takia riskiryhmään, mutta kuulun kuitenkin. Minulla on nimittäin nyt autoimmuunisairaus, kilpirauhasen vajaatoiminta. Mutta en ole sitä sen enempää murehtinut.
– Olen kokenut tämän jo kerran, miltä tuntuu pelätä infektiota ja miten sitä vältetään mahdollisimman pitkään. Uskalsin elää silloin ja aion elää nytkin.
Videot parvekkeella laulavista ihmisistä kertovat jotain olennaista italialaisesta kulttuurista – jalkapallohulluuden näkee vasta harjoituksissa
Oletko nähnyt sosiaalisessa mediassa levinneitä videoita, joissa karanteenissa olevat italialaiset viihdyttävät itseään ja toisiaan laulamalla parvekkeilla? Voisitko kuvitella saman Raumalla tai Helsingissä?
– Niistä videoista tuli sellainen lämmin olo ja ne ovat juuri sitä, mitä tarkoitan italialaiseen kulttuuriin ihastumisella. Italialaiset ovat vahvasti yhteisöihmisiä, jotka haluavat olla yhdessä perheenä, ryhminä tai joukkueina. Italialaiset osaavat järjestää hymyn kaikkiin hetkiin, tiukassa kotikaranteenissakin he kyllä keksivät, miten voivat olla yhdessä, Paula Myllyoja kuvailee.
Yhteisöllisyydestä kertoo myös hänen asumisjärjestelynsä Barissa. Seuran järjestämällä villalla asuu yhteensä kymmenen pelaajaa, joista kolme on italialaisia.
– Paikalliset eivät voisi kuvitellakaan asuvansa yksin. Jos ei ole kumppania, he haluavat asua ryhmissä. Ja kyllä se on nimenomaan paikallisten hersyvä tapa elää, joka tuo elämää taloon ja tekee villasta kodin.
Yhteisöllisyys on yksi syy, miksi Myllyoja on nauttinut jalkapallosta Italiassa. Ne muut liittyvät ammattilaisuuden tuomaan helpompaan arkeen ja siihen suhtautumiseen, millä italialaiset pelaavat jalkapalloa.
– Treeneihin ei tule urheilijoita, mutta sinne saapuu jalkapalloilijoita. Kun treenit alkavat, ihmiset ovat henkeen ja vereen jalkapalloilijoita. Se on välillä hulluuttakin, mutta kun treenataan, niin treenataan. Ei ole tullut mieleenkään selitellä valmentajalle, että väsyttää, kun en nukkunut hyvin tai on koulutehtäviä. Se mentaliteetti on mahtavaa.
2–3 tunnin treenejä ei jaksaisi kahta kertaa päivässä, jos arki ei olisi tehty urheilulle helpoksi.
Ruokapalvelu hoitaa aamulla pelaajien villalle urheilijoille sopivat päivän ruuat ja välipalat valmiiksi tehtynä.
Pelaajilla on autot tai jopa kuskit käytössä. Hieroja, fysioterapeutti tai vaikka hammaslääkäri varataan silloin kuin se harjoituksilta sopii.
– En jaksaisi enää muuta tehdäkään kuin pelata jalkapalloa, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Jokainen päivä täällä on tehnyt minut todella onnelliseksi, että uskalsin hypätä pois vanhoista kaavoista ja oravanpyörästä.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.