Kouvola on Lukolle paha paikka – "Aika hikinen ilta oli, jouduttiin paljon puolustamaan omissa"

Lukko päätyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella jatkoajalle.

| Päivitetty

32 peliä siihen tarvittiin, että Lukko joutui tällä kaudella ylitöihin. Keskiviikkona Kouvolassa raumalaiset pelasivat ensimmäisen jatkoaikansa kaksi päivää vaille vuoteen.

Edellisen kerran Lukko oli joutunut jatkoajalle 12.2.2020 Tampereella Tapparaa vastaan.

Ylitöitä oli tiedossa saman tien kunnolla, sillä ratkaisua ei nähty jatkoajalla eikä sitä meinattu saada aikaan voittolaukauskilpailussakaan. Ratkaisuun tarvittiin peräti 13 paria ampujia, kun maalivahdit eivät suostuneet päästämään kiekkoja verkkoon.

KooKoon voittomaalin isäksi pääsi lopulta Ahti Oksanen, ja kouvolalaiset juhlivat 2–1 (1–0, 0–0, 0–1, 0–0, 1–0) -voittoa.

– Aika hikinen ilta oli, jouduttiin paljon puolustamaan omissa, sillä KooKoo tuli kovaa päälle ja ansaitsi kyllä voittonsa, Lukon maalivahti Lassi Lehtinen kommentoi C Moren haastattelussa.

Kouvolan jäähalli on Lukolle paha paikka

Tulos tietää sitä, että KooKoosta ja varsinkin Kouvolan jäähallista alkaa tulla Lukolle melkoinen peikko.

Viime kaudella KooKoo oli raumalaisia parempi, pelattiin sitten idässä tai lännessä.

Tämän vuoden ensimmäisessä kohtaamisessa sinikeltaiset pystyivät Äijänsuolla puristamaan voiton, mutta Kymenlaaksossa KooKoo on määrännyt tahdin.

Lokakuun lopulla nähtiin suorastaan oranssimustat murskajaiset. Keskiviikon kohtaamisessa numerot olivat tasaiset, mutta iso kuva ei muuttunut, vaan KooKoo puristi jälleen voiton.

Lukko jatkaa sarjan kärjessä, mutta kovakuntoinen KooKoo hamuaa myös taulukossa ylemmäs. Keskiviikon jälkeen

KooKoolla on koossa kymmenen voittoa 11 viime pelissä.

KooKoo aloitti pelin väkevästi

Keskiviikkona KooKoo oli etenkin ottelun avauserässä selvästi parempi. Maaliverkkoon kouvolalaiset saivat kiekon ensimmäisessä erässä kertaalleen.

Tilanteessa KooKoon nopea vastaisku päättyi keskikaistalta nousseen puolustaja Peetro Seppälän rystylaukaukseen, joka painui ohi maalivahti Lassi Lehtisen.

Toisessa erässä Lukko pääsi selvästi paremmin peliin kiinni, mutta edelleen KooKoo vei peliä. Maalit jäivät kotijoukkueelta tekemättä, ja lähimmäs verkkoa pääsi kultakypärä Ahti Oksanen, joka veiviensä jälkeen laittoi kiekon tolppaan.

– Vaikea alku meille. Ei päästy oikein peliin kiinni, toki KooKoo oli hyvä ja antoi vahvan paineen, Lukon valmentajana toiminut Erik Hämäläinen totesi.

Pospisil täräytti pelin jatkoajalle

Kolmannen erän Lukko aloitti väkevästi. Erä ehti vanhentua vain 40 sekuntia, kun Kristian Pospisil päätti ylivoimahyökkäyksen maaliin.

Tilannetta edelsi Pavol Skalickyn vahva pelaaminen keskialueella, ja hän pääsi vapauttamaan maanmiehensä maalintekoon.

Lukko pelasi kokonaisuutena pelin parhaan eränsä, mutta maalintekoon raumalaisvieraat eivät enää pystyneet, joten ratkaisu piti hakea jatkoajalta ja voittolaukauskilpailusta.

– Mitä pitemmälle peli eteni, pääsimme paremmin rytmiin. Kolmas erä oli mun mielestäni meiltä jo hyvinkin vahva esitys, Hämäläinen summasi.

– Tiukka peli, ja olemme ihan tyytyväisiä yhteenkin pisteeseen.

Grégoire rohkea hyökkäyssuuntaan

Lukon uusi kanadalaispuolustaja Thomas Grégoire oli ensimmäistä kertaa raumalaisten kokoonpanossa ja sai heti runsaasti vastuuta.

Grégoire puolusti tasakentällisin Roni Seväsen pakkiparina, ja lisäksi hänet oli istutettu joukkueen ykkösylivoimaan takakolmion ainoaksi viivamieheksi.

Vastuuta oli heti tarjolla, koska Vili Saarijärvi ja Lukas Klok olivat pelistä sivussa maajoukkuekommennustensa takia.

Ensimmäistä ammattilaisotteluaan isossa kaukalossa pelannut Grégoire esiintyi rohkeasti ja oli hyökkäyssuuntaan näkyvä. Tilastoihin merkittiin yksi kaksiminuuttinen.

Saarijärvi ja Klok puuttuvat Lukolta myös kolmesta seuraavasta pelistä. Raumalaiset pelaavat tämän viikon toisen ottelunsa perjantaina Lappeenrannassa.

Juttua päivitetty kello 21.48: lisätty Erik Hämäläisen kommentit.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut