Kristian Pospisilin päätepysäkki tuli nyt vastaan Lukossa – "Me olemme pitäneet tästä aiheesta ihan tarpeeksi monta palaveria, ja taas olimme ihan samassa tilanteessa"

Lukko päätyi lopulta purkamaan Kristian Pospisilin sopimuksen. Slovakkihyökkääjä siirtyy HC Davosiin.

Kristian Pospisilin ura Lukossa päättyi maanantaina. Slovakkihyökkääjän sopimus on purettu, ja hän jatkaa kauttaan sveitsiläisessä HC Davosissa. Kuva: Juha Sinisalo

Kristian Pospisil ei mahtunut lauantain HIFK-pelissä Lukon kokoonpanoon, vaikka pelikuntoisia hyökkääjiä ei ollut täyteen neljään ketjuun. Päävalmentaja Marko Virtanen lähti peliin mieluummin vajailla ketjuilla kuin otti slovakkihyökkääjän mukaan.

Se oli varsin selvä merkki siitä, että Pospisilin aika Lukossa alkoi olla täysi. Kyseessä oli jo kolmas kerta tänä syksynä, kun Virtanen hyllytti Pospisilin, eikä vielä olla edes joulussa.

Maanantaina tiet erkanivatkin. Lukko purki Pospisilin sopimuksen, ja tämä siirtyy loppukauden sopimuksella sveitsiläiseen HC Davosiin, joka tarvitsi korvaajaa parhaalle pistemiehelleen eli loukkaantuneelle ruotsalaishyökkääjä Mathias Bromélle.

– Hän lähtee meiltä sen takia, että ei ole yhteistä säveltä löydetty tällä kaudella. Ei ole saatu sitä, mitä hänestä parhaimmillaan on saatavissa, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt perustelee.

– Jokainen pelaaja tuottaa positiivisia ja negatiivisia asioita. Ehkä tällä kaudella negatiivisia asioita oli enemmän.

Katsomokomennuksia myös Virran aikakaudella

Pospisil pelasi Lukossa kolmatta kauttaan, eikä hän suinkaan ollut ensimmäistä kertaa törmäyskurssilla valmentajan kanssa.

Myös Virtasen edeltäjä Pekka Virta laittoi Pospisilin välillä ulos kokoonpanosta ja kävi tämän kanssa lukuisia keskusteluja.

Matkan varrelle mahtui kuritonta pelaamista, turhia jäähyjä – ja vastapainoksi esimerkiksi upea syöttö Suomen mestaruuden Lukolle ratkaisseeseen maaliin.

– Hän on hyvin erilainen kiekkoilija kaiken kaikkiaan, Sahlstedt huomauttaa.

– Mutta ei näitä päätöksiä huvikseen tehdä. Haluan sanoa rehellisen faktan, että me olemme hyvin pettyneitä tähän tilanteeseen.

Matka Lukossa on ollut kuoppainen

Tällä kaudella Pospisil ehti pelata Lukossa 18 liigapeliä tehoin 5+5=10. Alkukaudella hän kantoi raumalaisseurassa myös parhaan pistemiehen kultakypärää.

Yhdeksi miehen tähtihetkeksi jäi huikea potkulautamaali Jukurien verkkoon.

– Jokaisen päätöksen tarkoituksena on vahvistaa seuraa ja toimia joukkueen parhaaksi. Tässä kohtaa tämä ratkaisu oli meidän parhaaksemme, mutta myös hänen parhaakseen, Sahlstedt näkee.

– Hän on meillä noussut ynnät muut -pelaajasta sellaiseksi pelaajaksi, joka liigatasolla on statukseltaan parhaimmillaan tähti.

Matka on kuitenkin koko ajan ollut vaikea ja kuoppainen omalla tavallaan. Paljon on asioiden kanssa saatu painia.

”Olemme pitäneet ihan tarpeeksi monta palaveria”

Pospisil tuli Lukkoon kesällä 2019. Hänellä oli takanaan kaksi pahaa loukkaantumista, ja kausi 2018–19 oli jäänyt kokonaan pelaamatta polvivamman takia.

Parhaimmillaan Pospisil oli nähty Toronto Maple Leafsin paidassa NHL:n harjoitusotteluissa.

Pospisil tuli Lukkoon try-out-jakson kautta ja otti lopulta pelipaikan raumalaisryhmästä. Hänelle tehtiin 1+1-vuotinen sopimus seuran optiolla, ja option Lukko myös lunasti.

Vaikka tie oli kuoppainen, Pospisilille tehtiin myös uusi jatkosopimus täksi kaudeksi.

– Suomalaisessa jääkiekossa ja Rauman Lukossa on tietyt asiat, jotka pitää tehdä tietyllä tavalla. Näiden asioiden kanssa tässä on painittu, ja ehkä viivan alle jäänyt osuus on tällä kaudella ollut negatiivinen, Sahlstedt sanoo.

– Emme ehkä enää uskoneet, että se tästä paranisi. Me olemme pitäneet tästä aiheesta ihan tarpeeksi monta palaveria, ja taas olimme ihan samassa tilanteessa. Nyt tuli päätepysäkki.

– Me näemme, että muuta tietä nousta ei ole kuin että tämä ryhmä tiivistyy. Ei voi olla yhtään pelaajaa, joka vetää välistä.

Ongelmat kaukalossa, eivät sen ulkopuolella

Pospisil loukkaantui lokakuun lopulla JYPiä vastaan pelatussa ottelussa ja oli koko marraskuun pois peleistä. Joulukuussa hän ehti pelata kaksi HPK-ottelua, mutta otteet niissä eivät Marko Virtasen mielestä olleet joukkueen arvojen mukaisia.

Kalle Sahlstedt painottaa, että ongelmat olivat aina kaukalossa, eivät sen ulkopuolella.

– ”Kiko” on huomaavainen ja hyvä jätkä. Nämä ovat ihan pelillisiä asioita, Sahlstedt sanoo.

– Ei ”Kiko” ole ollut mikään itkupilli tai valittaja. Hän on suoraselkäinen jätkä, eikä ole tämän kolmen vuoden aikana marissut peliajastaan tai ylivoimaroolistaan. Ei hän ole sellainen, hän jatkaa.

– Fakta on, että ei meillä ole mitään kitkaa, ja Pospisil tietää omat vikansa. Se harmittaa, että emme ole saaneet kitkettyä niitä asioita pois.

Korvaaja hankitaan, jos sellainen löytyy

Sahlstedt vahvistaa, että Lukko sai Pospisilin sopimuksen purettua niin, että hänestä vapautuu rahaa tämän kauden pelaajabudjettiin.

– Totta kai tässä vapautuu rahaakin, mutta harvinaista kyllä, meillä on tällä kaudella ollut pelaajabudjetillisesti hyvä tilanne muutenkin. Markkinat ovat kuitenkin ihan tyhjät, ja siksi tämä on ekstraharmillinen asia, koska pelaajia ei ole, Lukon urheilujohtaja painottaa.

– Mutta tässä vapautuu rahaa ja on päivänselvä asia, että hänen tilalleen hankintaan pelaaja, jos sellainen löytyy.

”Kanada-maljan nostaminen tulee olemaan minulle elinikäinen muisto”

Kristian Pospisil ehti pelata Lukossa 111 SM-liigan runkosarjapeliä tehoin 28+40=68. Jäähyminuutteja hän keräsi 215.

Yhdeksän pudotuspeliottelun tehot olivat 3+3=6, ja tämän kauden kolmessa CHL-pelissä syntyi saldo 1+1=2.

– Toisaalta olen innoissani Davosiin lähtemisestä, toisaalta olen hyvin ikävissäni lähdöstä. Lukko antoi minulle tilaisuuden näyttää, että minusta on ammattilaiskiekkoilijaksi, Pospisil luonnehtii Lukon tiedotteessa.

– Kiitos kuuluukin kannattajille, Lukon organisaatiolle ja joukkuekavereille, jotka auttoivat minua kasvamaan ja menestymään. Kanada-maljan nostaminen tulee olemaan minulle elinikäinen muisto.

Länsi-Suomi ei tavoittanut Pospisiliä maanantaina kommentoimaan siirtoa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut