Kuka viheltää pelin poikki? - Virran mielestä Tukosen loukkaantumisissa ei enää ole kyse sattumista

Lauri Tukonen loukkaantui jälleen. Lukon hyökkääjän kausi on todennäköisesti ohi.

| Päivitetty

Lauri Tukosen paluu kaukaloihin oli lyhyt. Loppiaisesta asti sivussa ollut hyökkääjä kellotti lauantaina peliajan 2.39.

Peli ja todennäköisesti koko kausi oli ohi ajassa 11.50.

Tukonen kaatui Lukon hyökkäyspäässä, luisteli käsi vartaloa vasten vaihtoon ja käveli suoraan pukukoppiin.

Ensimmäisten arvioiden mukaan kyseessä on olkapäävamma.

Tukosen loukkaantuminen osui HPK-pelin alkuun, mutta jo ennen häntä kaukalon ehti jättää Ville Vahalahti.

Lukon kapteeniksi noussut Vahalahti sai kiekon käteensä – samaan käteen, joka tällä kaudella on jo kerran leikattu. Hänen pelinsä päättyi.

Toisen erän alussa rivistöstä putosi vielä Jyri Marttinen. Kokenut puolustaja sai iskun päähänsä ja jätti kaukalon.

– Vahalahti sai kiekon käteensä, sille ei mitään voi. Marttinen sai luistimen varmaan tonne jonnekin pään seutuville. En mä tiedä, minkälaatuisia ne vammat ovat, Lukon valmentaja Pekka Virta sanoi pelin jälkeen.

Pelin, jonka Lukko hävisi HPK:lle 2–3. Samalla raumalaisten mahdollisuudet yltää kuuden parhaan joukkoon murenivat.

Vahalahti ja Marttinen ovat tällä kaudella olleet Lukon avainpelaajia. Tukosellekin on iso rooli laskettu, mutta hänen kautensa on kulunut vammoja kuntouttaessa.

Ensimmäinen loukkaantuminen osui jo harjoituskaudelle. Jalkamurtumasta toipuminen vei kolme kuukautta.

Kauteen on mahtunut myös pieni vamma Tampereella, kuumeilua sekä pitempi tauko peleistä HPK:n Miro Karjalaisen kovan taklauksen jälkeen.

– Eihän se sattumaa ole enää. Eikä pelaajan vika missään nimessä, Virta totesi.

– Kukaan ei ota vastuuta siitä, miten tämä homma pyörii. Tässä tulee valmentajalle olo, että onko se mun tehtäväni lyödä peli poikki ennen kuin sattuu jotain isompaa.

Tukonen on viime vuosina kärsinyt lukuisista loukkaantumisista, ja viimeisin ehjä kausi on talvelta 2009–10.

Sen jälkeen Tukonen on pelannut 20, 35, 23, 18, 16 ja tällä kaudella toistaiseksi 16 ottelua.

– Olen penännyt monta kertaa, miten tämä on mahdollista. Enkä mä ole tässä ensimmäinen valmentaja. Jokainen voi katsoa tuosta viimeiset viisi vuotta, Virta huomautti.

– Ja mitä tämä tarkoittaa joukkueen rakentamisen ja odottamisen kannalta? Koko ajan odotetaan tuleeko vai meneekö.

Tukosen piti pelata heti olympiatauon jälkeisessä pelissä eli keskiviikkona Helsingissä. Paluu kuitenkin siirtyi, kun hän sai pienen kolhun alkuviikon harjoituksissa.

Kaikkien testien mukaan Tukonen oli kuitenkin terve.

– Totta kai. Mä en tonne pistä yhtään ainutta loukkaantunutta pelaajaa. Sen mä olen vannottanut monta kertaa, Virta sanoi.

–Mutta mikä on pelikunto? Kuka sen katsoo? Ja mitä tapahtuu pelien välillä? Te ette kuitenkaan näe tästä touhusta kuin murto-osan.

Tukonen on sympaattinen ja positiivinen ihminen, jonka loukkaantumishistoria on kaikkia jääkiekkoa seuraavien tiedossa.

Siitä myös keskustellaan paljon. On luonnollista, että osa keskustelusta päätyy myös Tukosen korviin.

– Se ei ole enää reilua, että kaikki ihmettelevät. Ei se ainakaan sen pojan vastuu ole, hän tekee tätä ammatikseen. Hän haluaa pitää kiinni ammatistaan, Virta painotti.

– Haluan korostaa, että en mä häntä syyttää eikä tämä tappio ole hänen vikansa. Mutta kun sama toistuu vuodesta toiseen ja tapahtuu neljä tai viisi kertaa kauden aikana. Koko ajan pistetään ykkösketjut ja ylivoimat uusiksi.

Lukon valmentaja Pekka Virta, pakottaako joku sinut laittamaan Lauri Tukosen kaukaloon?

– Kyllä vähän pakottavaa on siinä tapauksessa, että jos mä seurajohdolle sanon, että kalleimmasta päästä oleva pelaaja on pelikuntoinen ja mä pistän sen katsomoon tekemällä itse sen päätöksen, että mun mielestäni hän ei ole pelikuntoinen, kun muuten voi sattua, Virta ärähti.

– On siinä nyt jumalauta jonkunnäköinen vastuu jollekulle muullekin kuin päävalmentajalle.

Tukosen sopimus Lukon kanssa kattaa myös ensi kauden.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut