Kun panokset puuttuivat, nuoret mellastivat Korihaiden kotipäätöksessä – "Kyllä me ihan hyvin pärjäsimme, mutta jäimme toiseksi"

Sarjakärki Seagulls haki Pohitullista 17 pisteen vierasvoiton.

Panokset olivat vähissä, kun Korihait ja Seagulls kohtasivat perjantaina Pohitullissa. Vastakkain olivat Korisliigan kärki ja jumbo, ja kyseessä oli runkosarjan toiseksi viimeinen peli. Sen väkivahva helsinkiläisryhmä vei lukemin 80–97 (32–54), vaikka sen ei tarvinnut kuin pelata peli pois.

Asetelma antoi Seagullsille esimerkiksi mahdollisuuden antaa vastuuta 17-vuotiaalle Emil Skytälle ja jättää pistetykki Kendale McCullum pois kokoonpanosta.

Skyttä kiitti vastuusta ja nakutti uransa kolmannessa korisliigaottelussa 12 pistettä sekä repi neljä levypalloa.

– Mikäs siinä. Ihan omia heittoja sain ottaa. Mukava kun joukkuekaverit luottavat, Skyttä sanoi Ruudun haastattelussa.

– Jos tulee heittopaikka, heitän. Jos tulee syöttöpaikka, syötän.

Sama asetelma oli myös Korihailla. Sillä tosin ei ollut lepuutusmahdollisuuksia, mutta Jaakko Lahti, Tommi Lehtonen ja 17-vuotias Topias Mead saivat runsaasti peliaikaa.

Oman piste-ennätyksensä nakutti myös Mead, joka pussitti viisi pistettä.

– Ihan kivalta tuntuu, että on päässyt pelaamaan. Kokemusta, Mead totesi.

Blondin keräsi kovimmat pisteet

Korihaiden ykköspistemies kauden viimeisessä kotipelissä oli jenkkipelinrakentaja Trevor Blondin, joka upotti 25 pistettä. Donkeillaan kunnostautunut Sal Nuhu keräsi 15 pistettä.

Seagullsin tehokkain puolestaan oli Wayne Martin Jr 18 pisteellään.

– Yritimme lähteä alusta asti taistelemaan. Kyllä me ihan hyvin pärjäsimme, mutta jäimme toiseksi, Mead tiivisti.

Korihaiden kauden viimeinen peli pelataan tiistaina Lahdessa.

– Me annetaan kaikki sinne ja katsotaan, miten menee, Mead ennakoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut