”Pienenä poikana jäällä kuulin tarinan miehestä, jota oli taklattu selkään. Mies oli muuttunut sen seurauksena, kadonnut täysin koko kuvasta. Puhuttiin, että nykyään hän kulki kuin elävä kuollut, ilman valoa silmissään. Ja tuota taklausta ja sen seurauksia alettiin kutsua kuolemanlaaksoksi.”
Sana kuolemanlaakso on kirjattuna myös 27.1.2013 ilmestyneeseen Länsi-Suomeen ja sen urheilusivuille. Se on termi, jota NHL-maailmassa käytetään taklauksista, jossa taklaaja tulee kolmantena pelaajana tilanteeseen.
Kahta vastaan on mahdoton suojata itseään. Kyseisen kaltaisista taklauksista on NHL:ssä langetettu pitkiä pelikieltoja.
Sellainen oli edellisenä iltana nähty Äijänsuolla Lukon ja Bluesin välisen ottelun alussa. Tommi Huhtala oli niitannut Tommi Kovasen rajusti laitaan vain 11 sekunnin pelin jälkeen.
Yksi tilanne, yksi kiitävä ajanhetki. Se hetki muutti Tommi Kovasen koko loppuelämän.
Kovasen ura päättyi tuohon hetkeen. Hän sai pahoja vammoja, mutta katkenneet hampaat oli mahdollista korvata, murtunut leuka luutui aikanaan umpeen.
Kaikki ei kuitenkaan enää palannut ennalleen. Kovanen sai aivovamman, joka muistuttaa häntä jokaisena päivänä.
– Jos joku olisi kaksi vuotta sitten kysynyt vointia, niin olisin vastannut, että voin hyvin. Nyt vastaan, että voin olosuhteisiin nähden ihan ok, Kovanen luonnehtii.
Hänen vointinsa vaihtelee päivittäin. Edellisenä iltana ei voi ennustaa, mitä huominen tuo tullessaan.
– Opettelen tällä hetkellä elämään. Kaikilla asioilla on puolensa, mutta olen loppuelämäni työkyvytön. Ei tämä rajoitu pelkästään jääkiekkoon.
Aluksi Kovanen ei edes ymmärtänyt kohtaloaan. Hän aikoi jatkaa uraansa Lukon paidassa.
Hiljalleen kaikki alkoi valjeta. Puolustaja yritti paluuta jääharjoituksiin, mutta pienikin rasitus aiheutti huimausta.
Kovanen esitti silti reipasta. Hän vastasi aina kysyjille, että kaikki menee ihan hyvin.
Nyt on uuden askeleen aika. Kovanen on päättänyt laittaa neljän viime vuoden aikana syntyneen tarinansa yksiin kansiin.
Hän kirjoittaa kirjaa, jonka nimi on – totta kai – Kuolemanlaakso. Siitä on peräisin myös tämän jutun ensimmäisen kappaleen siteeraus.
– Eihän se kaunis tarina ole. Mutta eivät kaikki tarinat aina kauniita olekaan, hän miettii.
Bazarin kustantama kirja ilmestyy syyskuun alussa. Esittelytekstin mukaan se on kertomus jääkiekkoilijan elämästä, liigakiekon armottomuudesta, taklausten ja aivovammojen seurauksista sekä herrakerhojen vaietuista sopimuksista.
Miksi halusit kertoa oman tarinasi?
– Miksi tarinoita kerrotaan? Se on hyvin henkilökohtainen kertomus siitä, miten olen elämäni nähnyt ja kokenut, Kovanen vastaa.
– Tuo mitä mulle tapahtui – sitä ei ole kukaan koskaan aiemmin tuolla tavalla kertonut. Siinä on asioita, joita kukaan ei ole koskaan kertonut. Ja varmasti myös sellaisia asioita, joita ei haluttaisi kerrottavan.
Puhuuko Tommi Huhtala kirjassa?
– Vastaan näin, että hän oli paikalla, kun sain aivovamman. Hän tietysti kirjasta löytyy. Se ei kuitenkaan ole asian ydin, Kovanen kommentoi.
– Se on suoraa puhetta omalta kannaltani. Kerron, mikä on muuttunut. Se tarina on surullinen, ei mikään kaunis. Tai toisaalta samalla hyvin kaunis. Ja puhutteleva.
Alkaako se uran päättäneestä taklauksesta?
– En kommentoi, Kovanen sanoo ja nauraa.
Mihin se loppuu?
– Viimeiseen sivuun.
Teksti on laadittu minä-muotoon. Se on Kovasen ja hänen nykyisen avovaimonsa, näyttelijä-käsikirjoittaja Jenny Rostainin käsialaa.
Uusi suhde on yksi niistä asioista, jotka potkivat Kovasta nyt eteenpäin elämässä.
– Ehdottomasti. Hän on opettanut minulle paljon. Hän on harvinaisen ymmärtäväinen ihminen. Ilman häntä ei tätä kirjaa olisi, Kovanen painottaa.
Kirjoitustaitonsa Kovanen on näyttänyt jo aiemmin. Lukuisia hänen kolumnejaan on julkaistu Kiekkoareenassa, mutta uusia tekstejä ei ole ilmestynyt kuukausiin.
Syy on selvä. Kovanen keskittyy kirjaprojektiinsa.
– Eivät mun rahkeeni riitä joka paikkaan, hän muistuttaa.
Eletään perjantaita. Mies on aiemmin päivällä ollut Petteri Sihvosen ja Tommy Lindgrenin radio-ohjelman vieraana. Sen jälkeen Kovasen piti nukkua tunti, jotta hän jaksoi soittaa ja antaa sovitun puhelinhaastattelun.
– Elämä on silti alkanut maistua. Ja se tuntuu hyvältä, Kovanen painottaa.
– Elämä on nyt täysin erilaista kuin ennen. Elämä on paljon muutakin, mutta se pitää ensin oppia.
Tommi Kovanen ei suinkaan ole sulkenut silmiään jääkiekolta, vaikka pelit päättyivät karulla tavalla.
– Minähän katson sitä suodattimen läpi. Olen saanut siihen näkökulman, mutta pidän siitä, rakastan sitä. Hyvin paljon, hän kuvailee.
Olisi täysin ymmärrettävää, jos Kovasen kohtalon kokenut katkeroituisi lajille. Hän on kuitenkin järkkymätön.
Hän ei kadu, että aloitti joskus jääkiekon. Päinvastoin, hän aloittaisi sen uudelleenkin.
– Se ehkä tuntuu järjettömältä uhraukselta. Mielenkiinnolla sitä kuitenkin edelleen seuraan.
Kovanen myös kommentoi asioita hanakasti sosiaalisessa mediassa. Sormet alkavat välittää ajatuksia eteenpäin yleensä silloin, kun kaukalossa kolahtaa tarpeettoman kovaa.
– Se on ehkä jäänyt sellaiseksi osa-alueeksi, hän hymähtää.
– Ylimääräinen väkivalta ei peliin kuulu. Se on jotenkin mustavalkoinen ajatusmalli, että hölmöilyt ja ylilyönnit ovat kovaa peliä, Kovanen painottaa.
Ihmeellisenä asiana Kovanen pitää sitä, että HIFK:n puolustaja Joe Finley valittiin liigan viihdyttävimmäksi pelaajaksi.
Finley taklaa kovaa, mutta jälki on usein rumaa.
Kovaa taklaaminen sinänsä kuuluu hänestä pelin ytimeen.
– Kyllä, ehdottomasti. Niitä ei saa kitkeä pois, Kovanen sanoo.
– Jokainen pelaaja tykkää, kun saa taklata kovaa. Siitä saa tunteen korkealle. Tiedän sen, vaikka en mikään kova taklaaja ole ollutkaan.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.