Kuuntele kappale ja lue hieman erilainen juttu: "Tervetuloa länteen, Anrei" – Lukon uusi hyökkääjähankinta on kulkenut kivisen tien potentiaaliseksi pistepörssivoittajaksi

Vilperin Perikunnan kappale Tervetuloa länteen, Andrej on tuttu Anrei Hakuliselle. Joukkuekaverit Turun Tovereissa vaihtoivat lännen idäksi ja lauloivat sitä hänelle, kun Hakulinen sai vuonna 2014 ensimmäisen liigasopimuksensa Pelicansiin.

| Päivitetty

 ”Ja ne lauloi: Tervetuloa länteen, Andrej.”

Vilperin Perikunnan kappale Tervetuloa länteen, Andrej on tuttu Anrei Hakuliselle. Joukkuekaverit Turun Tovereissa vaihtoivat lännen idäksi ja lauloivat sitä hänelle, kun Hakulinen sai vuonna 2014 ensimmäisen liigasopimuksensa Pelicansiin.

Turkulainen vietti idässä lopulta viisi vuotta, sillä Lahden lisäksi hän pelasi kolme ja puoli kautta Kouvolassa, KooKoossa.

Nyt Lukon kannattajat voivat vuorostaan rallatella iskelmähenkistä biisiä, sillä Hakulinen palaa länteen. Lukko tiedotti keskiviikkona 1+1-mallisesta sopimuksesta Hakulisen kanssa.

Aivan puskista se ei tullut, sillä Ilta-Sanomat skuuppasi jo helmikuussa KooKoon tehomiehen siirtyvän Raumalle.

Entinen TuTon urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola kirjoitti tuolloin pikaviestipalvelu Twitterissä, että Hakulinen kilpailee ensi vuonna Liigan pistepörssin voitosta.

Samoilla linjoilla on nyt Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt.

– Selkeästi yksi kovimpia suomalaisia pelaajia, jotka oli tulevaan kauteen mahdollista kotimaan markkinoilta saada.

”Hanttihommiin meidän landeen.”

Sahlstedt kuvaili Hakulista, 30, kokonaisvaltaiseksi pelaajaksi, joka on äärettömän hyvä luistelemaan ja sopii siten Lukon luistelevaan pelitapaan.

– Hän on taitava käsistään, eikä kaihda myöskään maalineduspelaamista ja useasti hakeutuukin maalin lähettyville. Kuitenkin kokoa ja voimaa löytyy, eikä Hakulista helposti maalin edestä siirretä.

Aina tällaiset hanttihommat eivät ole Hakulista kiinnostaneet.

Elmo Aittola seurasi TuTossa kuuden vuoden ajan (2008–14) läheltä Hakulisen urakehitystä A-nuorista Mestiksen johtavaksi pelaajaksi.

– Luonnonlahjakkuus, joka otti homman ensimmäisen kerran vakavasti vasta aikuisena. Silloin hän ymmärsi, että harrastuksesta voi saada ammatin ja jääkiekon pelaaminen työkseen on kivempaa kuin saunaremonttien tekeminen, Aittola taustoittaa Länsi-Suomelle.

”Eihän mulla ollut mitään.”

– Anrei on käynyt elämässä läpi aika kovan tien ja kasvanut sen haasteisiin, Aittola sanoo.

Hakulisen isä Markku, entinen olympiakiekkoilija, kuoli, kun Anrei oli alle vuoden vanha. Anrei ei ole peitellyt, että nuorempana liitely yökerhoissa ja konsolipelien pelaaminen kaljaa tiputellen kiinnosti harjoittelua enemmän.

– Se Anrei, jonka olen oppinut tuntemaan, on elämän-iloinen sälli, Aittola lisää.

Lahjoja jääkiekkoon Hakulisella on ollut aina, vaikka hän pelasi vielä B-nuorissa ikäluokkansa nelosdivarissa.

Aittolan mukaan Hakulinen olisi mahtunut A-nuorissa heittämällä Turun Palloseuraan, mutta huolettoman elämänasenteen takia hän päätyi TuToon.

Kaudella 2011–12 kiekkoilu oli loppua kokonaan, kun Hakulinen siirtyi hakemaan miesten pelejä naantalilaiseen VG-62:een.

– Ei ne Suomi-sarjan pohjoisten reissut kauheasti motivoineet, Aittola tokaisee.

”Silti vielä joskus katson itään.”

Yksi Hakulisen uran käännekohdista tapahtui saman suomisarjakauden lopussa, kun TuTon raumalainen luottosentteri Ville-Vesa Vainiola oli loukkaantuneena.

Pelaajakoordinaattori Aittola suositteli valmentaja Juhani Tammiselle Hakulisen kokeilemista Vainiolan tilalla. Hakulinen murtautui Mestikseen.

Kaudella 2013–14 TuTon valmentajaksi tuli Lukkoakin luotsannut Ismo Lehkonen. Lehkosen kovassa koulussa Hakulinen koki jonkinlaisen heräämisen.

– Anrei lopetti työssä käymisen tuolla kaudella ja pystyimme maksamaan silloin hänelle ihan ok korvausta. Harjoituspeleissä tulleiden onnistumisten jälkeen oli ihan selvä, että meillä oli käsissä timantti, Aittola muistelee.

Samalla kaudella yhtä Mestiksen parhaista pistemiehistä vietiin jo liigajäille kesken kauden.

– Ainoa paikka jonne voisin lähteä kesken kauden, on Pietarin SKA. Ja sinnekin vain, jos pääsisin Ilja Kovaltšukin ketjukaveriksi, Hakulinen letkautti syksyllä 2013 jääkiekkosivusto Jatkoajan haastattelussa.

Kommentti kuvaa, että jollain tavalla itä on aina kiehtonut perhettä, jonka juuret ovat Joensuussa. Enää puheet KHL:stä eivät ole vitsejä.

– Pitäisin enemmän kuin mahdollisena Hakulisen pystyvän siirtymään vielä Raumalta KHL:ään, mikäli hän pysyy terveenä ja ottaa viimeisen askelen pelaajana, Aittola näkee.

”Tulin paratiisiin länteen.”

Kuka mitäkin paratiisina pitää, mutta Rauma on jääkiekkoilijalle yksi Suomen paratiiseista. Palkka ja olosuhteet ovat kunnossa.

Hakulinen kertoi uuden seuransa tiedotteessa seuranneensa Lukon toimintaa ja todenneensa nyt myös urheilun kehittyneen oikeaan suuntaan.

– Tärkein syy miksi tulin tänne on, että nyt kun organisaatio on kehittynyt, niin Lukolla on joka vuosi mahdollisuus menestyä ja mennä keväällä pitkälle taistellen kirkkaimmasta mitalista, Hakulinen sanoi.

”Tämä on tie taivaankanteen.”

Hakulisen oma kehitys on jatkunut liigassa oikeastaan jokainen kausi. Alempien ketjujen täytemiehestä on kasvanut kärkiketjujen ratkaisija.

Edelliskaudella Hakulinen debytoi jo A-maajoukkueessa EHT-peleissä ja iski liigassa ennätyspisteensä 17+24=41.

Ilman helmikuista loukkaantumista se olisi mennyt viime kaudella uuteen uskoon, kun laitahyökkääjä kasasi KooKoossa 47 ottelussa tehot 11+24=35.

Hakulinen vakuutti kuitenkin olevansa kunnossa, jos ja kun kausi alkaa syksyllä.

– Ainoa ominaisuus, joka ei ole liigan huippupelaajan tasolla on laukaus, joka kulkee ilmassa kahta kilometriä tunnissa, Elmo Aittola heittää.

Luistelu, taito, pelinäkemys ja puolustusosaaminen paketista jo löytyvät.

Hakulinen itse sanoi, että haluaa kehittyä Raumalla entistä kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi. Se olisi hänen tiensä uran taivaankanteen.

– Sellaiseksi pelaajaksi, jonka valmentaja voi laittaa milloin ja missä tilanteessa tahansa kentälle. Omat tavoitteet ja unelmat ovat myös ulkomailla. Jos pystyn pelaamaan huippukauden, niin pääsisin varmasti isompiin ja kovempiin liigoihin.

Sitaatit ovat lainauksia Vilperin Perikunnan kappaleesta Tervetuloa lähteen Andrej. Kyseessä on cover Men at Workin hitistä Down Under.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut