Laakso ja Petman loukkaantuneina sivussa Lukolta, Heikkinen huilivuorossa ja Kukkonen pelikiellossa

Nuori Onni Korkka lähti Lukon joukkueen matkassa vieraspelireissulle Lappeenrantaan.

| Päivitetty

Lukon nuori hyökkääjä Ville Petman ei pääse torstaina vanhaan kotikaukaloonsa, kun raumalaiset kohtaavat torstaina vierasjäällä SaiPan. Petman loukkaantui viime lauantain Ässät-pelissä, kun hän törmäsi rajusti laitaan.

Nuorten MM-leiritykseen ehdolla oleva hyökkääjä oli kuitenkin jo keskiviikkona jäällä. Hänen tilannettaan tarkastellaan päivä kerrallaan.

Loukkaantumisen takia SaiPa-pelistä puuttuu myös Lukon kapteeni Tapio Laakso, joka on ollut sivussa marraskuun puolivälissä pelatusta HPK-pelistä asti.

Hän palasi jo kertaalleen Lukon joukkueharjoituksiin, mutta joutui uudelleen jäämään syrjään.

– Ville ei missään tapauksessa pelaa vielä torstaina, mutta ”Tapsan” tilanne näyttää heistä huonommalta. Hänelle on tullut toipumisessa takapakkia, Lukon valmentaja Pekka Virta vahvistaa.

Kun Lukko lähti keskiviikkona kohti pelipaikkakuntaa, bussista puuttuivat myös puolustajat Miska Kukkonen ja Ilkka Heikkinen.

Kummankaan kohdalla kyse ei kuitenkaan ole loukkaantumisesta. Kukkosella on vielä yksi peli jäljellä pelikieltoa, jonka hän sai taklauttuaan polvella Jukurien Ville Leskistä.

Heikkiselle puolestaan annettiin huilivuoro.

– ”Bono ei ole minkään saamattomuuden takia sivussa, vaan haluan saada ajettua häntä rauhassa sisään, Virta painottaa.

Heikkinen liittyi Lukon joukkueeseen marraskuun maaottelutauolla, eikä hän vielä ole avanut pistetiliään.

– Mulla ei ole mitään valittamista hänen tekemisistään tai olemisistaan. Annoin vain hänelle huilin tästä reissusta, Virta toteaa.

Lukko otti Lappeenrannan-matkalle kuitenkin mukaan seitsemän puolustajaa, sillä bussiin kapusi myös 18-vuotias Onni Korkka.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut