Lähteenmäki pyysi heti anteeksi Riikolalta - "Tätä on pelaajien kunnioitus toisiaan kohtaan"

Lukon valmentaja Pekka Virta kehui entistä valmennettavaansa urheilullisuudesta.

| Päivitetty

Lukon ja Ässien välinen kauden ensimmäinen paikalliskamppailu lauantaina päättyi Sami Lähteenmäen ja Simo-Pekka Riikolan osalta ajassa 35.53.

Pelaajat kamppailivat laidan läheisyydessä, ja Ässiä taas tällä kaudella edustavan Lähteenmäen maila osui Riikolan kasvoihin.

Lukko-pakki luisteli välittömästi pukukoppiin paikkauttamaan vertavuotavaa poskeaan. Lähteenmäki puolestaan sai pelirangaistuksen korkeasta mailasta.

Asia ei jäänyt siihen, vaan Lähteenmäki suuntasi nopeasti Lukon pukukopille pyytämään anteeksi viime kauden joukkuekaveriltaan.

Lukko julkaisi miesten kättelystä kuvan verkkosivuillaan ja säesti uutista saatesanoilla "kentällä taistellaan Satakunnan herruudesta ja sarjapisteistä, mutta hyvä urheiluhenki on kaiken perusta".

Lukon valmentaja Pekka Virta otti tapahtumaan kantaa Facebookissa.

- Tässä kaksi hienoa nuorta urheilijaa/ihmistä, ollut ilo saada valmentaa molempia. Tätä on pelaajien kunnioitus toisiaan kohtaan ja tätä on paljon, Virta kirjoitti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut